Kolme henkilöä selailemassa arkistokortistoja.

SKS:n perinnelajikortisto on valittu Unescon kansalliseen Maailman muisti -rekisteriin

Kolme henkilöä selailemassa arkistokortistoja.
Kuva: Gary Wornell, SKS.

SKS:n noin kolme miljoonaa kansanperinnekorttia käsittävä perinnelajikortisto on yksi kuudesta Unescon kansalliseen Maailman muisti -rekisteriin valituista kohteista. Uudet kohteet paljastettiin 16.9. Kansallisarkistossa Helsingissä.

Suullisen kansanrunouden keruu ja säilyttäminen ovat kuuluneet alusta lähtien vuonna 1831 perustetun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimintaan. Kortisto on syntynyt käsikirjoituskokoelmien muistiinpanoista poimittujen suullisen perinteen lajien ja aihepiirien perusteella. Perinnelajien, kuten esimerkiksi loitsujen, sananlaskujen ja satujen, poimiminen SKS:lle lähetetyistä käsikirjoituksista ja niiden kopioiminen erillisille pahvikorteille käynnistyi 1930-luvulla. SKS:n arkistosalissa sijaitsevat puiset kortistohyllyt valmistuivat 1950 osana arkkitehti Paavo Riihimäen suunnittelemaa arkistosalin uudistusta, joka toteutettiin valtion myöntämillä lahjoitusvaroilla.

Perinnelajikortistossa yhdistyy kymmenien tuhansien ihmisten keräämä ja kertoma suullinen perinne ja kansanrunoudentutkimuksen suomalainen oppihistoria. Kortisto on yhä päivittäisessä käytössä. Se on keskeinen väylä kansanperinneaineistoihin ja sitä  hyödynnetään tutkimuksissa ja opinnäytteissä lähdeaineistona yli tieteenalarajojen. Perinnelajikortisto on alati liikkeessä olevaa kulttuuriperintöä, sillä sen käyttötavat muuttuvat tieteellisen tiedon syventyessä.

Unescon kansallisessa Maailman muisti -rekisterissä on nyt yhteensä 25 arkisto- ja kirjastokokonaisuutta. SKS:n kokoelmista Maailman muisti -rekisteriin on hyväksytty aiemmin Tähtikokoelma (v. 2017) sekä SKS:n julkaisujen arkistokokoelma (v. 2021).

Unescon Maailman muisti -ohjelma pyrkii suojelemaan maailman arkisto- ja kirjastoperintöä, parantamaan sen saavutettavuutta sekä lisäämään tietoisuutta tämän perinnön olemassaolosta ja merkityksestä. Suomen kansallinen komitea vastaa ohjelman kokonaisvaltaisesta toteuttamisesta Suomessa.

Maailman muisti -rekisterin kotisivuille pääset täältä.

Lisätietoja

Eija Stark

kehittämispäällikkö

Arkisto

+358 50 476 8138

Lue lisää Eijasta

Mitä mieltä olit tästä jutusta?

Kiitos vastauksestasi!
Kiitos vastauksestasi.

Mitä mieltä olit tästä jutusta – Herättää kysymyksiä

Kerro meille ajatuksistasi

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Kiitos vastauksestasi

Uutiset ja puheenaiheet

Placeholder image
1.10.2024 - Blogi

Visiittikortit sosiaalisten verkostojen välineinä ja esittäjinä

30.9.2024 - Uutiset

Vastaajaverkosto esittäytyy: Mia Turpeinen reflektoi elämäänsä SKS:n keruiden avulla

27.9.2024 - Blogi

Suomen kuningattarista ennen ja nyt