Valkokangas-elokuvakäsikirjoituskilpailu käynnistyy – lajityyppinä on tänä vuonna komedia

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämä Valkokangas-elokuvakäsikirjoituskilpailu on joka toinen vuosi järjestettävä, kaikille avoin suomenkielinen kirjoituskilpailu.

Valkokangas-kilpailulla halutaan löytää uusia, kotimaisilla resursseilla toteutettavissa olevia fiktiivisiä elokuvakäsikirjoituksia. Tänä vuonna tuomaristo haluaa haastaa kirjoittajat katsomaan maailmaa nimenomaan komedian kautta:

”Maailmassa on paljon asioita, jotka erottavat meitä toisistamme. Komedian upeus on, että se voi tehdä päinvastoin: löytää ristiriitojen keskeltä sellaista, jolle voimme nauraa yhdessä. Komedia on vaativa ja armoton lajityyppi, mutta samalla siihen mahtuu koko elämä. Millaisia tarinoita kirjoittajat haluavat juuri nyt kertoa komedian keinoin? Sitä odotamme innolla”, kertoo kilpailun tuomariston jäsen, vastaava tuottaja Sari Lempiäinen.

Kilpailuun voi ottaa osaa kuka tahansa elokuvakäsikirjoittamisesta kiinnostunut, kokenut ammattilainen tai uusi kyky. Kilpailuehdotuksen tulee olla uusi ja aiemmin esittelemätön käsikirjoitus. Kilpailuehdotukset tulee lähettää 16.11.2026 mennessä.

Kilpailu koostuu kahdesta vaiheesta: nimettömänä toteutettavasta esikarsinnasta ja viiden parhaan jatkoon valitun loppukilpailusta. Kilpailun esiraati ja tuomaristo koostuvat elokuva-alan ja kirjoittamisen ammattilaisista.

Loppukilpailuun valituille maksetaan 10 000 euroa käsikirjoituksen jatkokehittelyyn kevään 2027 aikana. Kilpailun voittaja julkistetaan 4.6.2027 Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa Helsingissä pidettävässä tilaisuudessa.

Valkokangas-kilpailu on yksi Suomen suurimmista kulttuuripalkinnoista: pääpalkinnon arvo on 46 000 euroa ja palkintojen yhteisarvo 101 000 euroa. Kilpailu toteutetaan startup-sijoittaja Kim Väisäsen yksityisellä lahjoituksella ja se järjestetään joka toinen vuosi kymmenen vuoden ajan. 

”Suomalainen elokuvataide- ja -teollisuus ei saa joka päivä eikä edes joka vuosi hyviä uutisia resurssien kasvusta. Tämän vuoksi Valkokangas-elokuvakäsikirjoituskilpailu on suuri piristysruiske ja esimerkki päättäjille, rahoittajille ja koko alalle”, toteaa kilpailun tuomariston puheenjohtaja, tuottaja Rimbo Salomaa. 

Kilpailu järjestetään tänä vuonna toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla (2024–2025) voiton vei ylöjärveläinen kirjailija ja käsikirjoittaja Harri Veistinen käsikirjoituksellaan Valo saa odottaa

Lisätietoja

Kaisa Kaakinen

viestintäjohtaja

Hallinto- ja talousosasto

+358 50 435 3299

Kati Mikkola

pääsihteeri

Hallinto- ja talousosasto

+358 50 598 7501

Lue lisää Katista

Rimbo Salomaa

Valkokangas-kilpailun tuomariston puheenjohtaja

+358 40 5501 770

Mitä mieltä olit tästä jutusta?

Kiitos vastauksestasi!
Kiitos vastauksestasi.

Mitä mieltä olit tästä jutusta – Herättää kysymyksiä

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kerro meille ajatuksistasi

Kiitos vastauksestasi

Uutiset ja puheenaiheet

1.9.2026 - Uutiset

Kuka Ankkalinnan hahmoista on suosikkisi? Aku Ankka -muistot talteen juhlavuoden kunniaksi

28.8.2026 - Blogi

Suomen suuriruhtinaskunnan kolme kohtalon hetkeä

Nuori nainen ja mies katsovat ja kuuntelevat iäkästä naista, jolla on kirja edessään avattuna pöydälle.
25.8.2026 - Uutiset 2

Eri sukupolvet kertoivat ajatuksiaan vanhuudesta SKS:lle