Arkistosalapoliisina Sampo Haahtelan henkilökuvan jäljillä ­

Kuka on Sampo Haahtela? Tähän kysymykseen ajauduin etsimään vastausta, kun harjoitteluni ensimmäisinä viikkoina hain työpöydälleni arkistomakasiinista koteloittain Haahtelan kirjeenvaihtoa, käsikirjoituksia, todistuksia, lehtileikkeitä ja toiminta-asiakirjoja. Vastausta pohtimaani kysymykseen lähden hahmottelemaan vikkelästi internetistä löytyvien biografisten kirjoitusten pohjalta. Äärimmilleen tiivistettynä vastaus voisi edetä seuraavien pisteiden kautta; Sampo Haahtela syntyi 18.8.1908 Toksvassa, valmistui vuonna 1933 Filosofian maisteriksi Turun yliopistosta, minkä jälkeen Haahtela suuntasi opettajan uralle. Opettajantyö kuljetti Haahtelan aina Turun normaalilyseon rehtoriksi (1957–1971), kouluneuvoksen nimitykseen (1968) ja Turun Yliopiston kunniatohtorin promootioon (1980) asti. Menestyksekästä uraa todentaa myös Haahtelan kirjeenvaihdossa vilahtelevat tunnetut nimet, kuten Kalevi Sorsa, Aale Tynni ja Aaro Hellaakoski. Haahtela kuoli Turussa 21.8.1993.

Vastausta ei voi kuitenkaan päättää vielä, sillä koulumaailman ulkopuolella Haahtela toimi kirjailijana, sekä puheita että lehtikirjoituksia laativana kulttuurivaikuttajana. Lehtiartikkelit ja puheet tarjoavat kattavan katsauksen Haahtelan näkemyksiin ja arvostuksiin sekä taiteen – erityisesti kirjallisuuden – että koulutuksen alueelta, unohtamatta kaiken tekemisen taustalta läpipaistavaa turkulaista paikallisylpeyttä. Myös Haahtelan kaunokirjallinen tuotanto heijastelee vankkaa koulumaailman tuntemusta. Professori Matti Koskenniemi kirjoittaakin Haahtelan teoksen Säänmerkit (1975) takakannessa kuinka: ”Opettajan kannalta kirjoittavia on vähän, joten Sampo Haahtelan linja on poikkeus.” Haahtelan tuotanto ei kuitenkaan rajoitu pelkästään koulumaailman kuvaamiseen psykologisen realismin keinoin, sillä esimerkiksi Haahtelan teosta Laiva seisoo sumussa (1950) on kuvailtu sekä ”surrealistiseksi romaaniksi” että ”metafiktioksi”. Lisäksi Haahtelan tuotanto kattaa novellikokoelmia, lapsille suunnattuja tarinoita ja tietokirjoja. Korostetun huomionarvoinen tietokirja on Volter Kilpi, kirjallisuutemme omaperäisin kertoja (1939), joka raottaa lukijalleen, miksi Haahtelalle on biografiakirjoituksissa jaettu rooli Kilven varhaisena ymmärtäjänä.

Jos osaan kertoa kaiken tämän koskemattakaan Haahtelan arkistoaineistoihin, mihin tarvitaan arkistojen järjestämistä, kuvailua ja tutkimista, joita Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa toteutetaan niin työntekijöiden kuin aineistoista kiinnostuneiden taholta? Omakohtaisesti voin todeta, että yhä syvemmälle Haahtelan arkistoon kaivautuessani, kiehtovimmaksi muotoutuvat tiedot, joista Haahtelaa ei vielä laajemmin tunneta. En ole myöskään ainoa, joka himoitsee tarkempaa tietoa. Jouko Grönholm on todennut juhlakirjoituksessaan Sampo Haahtela 100-vuotta (2008), että Haahtela-biografioissa esiintyy ”siellä täällä puutteita”, etenkin kirjallisesta tuotannosta tehdyissä listauksissa. Arkiston käsikirjoituksia järjestäessäni päädyinkin selaamaan nettiantikvariaattien virtuaalihyllyjä, joista kirjastojen tietokantojen lisäksi sain usein poimittua tarvittavan kontekstin käsikirjoitusten ympärille.

Haahtelan arkisto paljastaa tutkijalleen myös eräänlaisia arkistolöytöjä, sillä käsikirjoitusten joukossa on myös julkaisemattomaksi jääneitä teoksia. Julkaisemattomien käsikirjoitusten konteksti raottui arkistoa järjestäessäni kirjenipusta, joka kulki nimellä hylkäyskirjeet. Ehkä samalla on mahdollista hahmotella uusia puolia Haahtelan biografiaan, jossa monet hylkäykset eivät ole lannistaneet tuotteliasta kirjoittajaa. Paikoin jonkinasteista kynäsotaa on kuitenkin käyty, jos Haahtelan ja kustantajan ajatukset julkaisukypsästä tai ajankohtaisesta käsikirjoituksesta eivät ole kohdanneet.

Arkiston kautta myös Haahtelan henkilökuva opettajana avartuu. Aineistojen perusteella koululuokka oli toivonut afrikkalaisen kirjallisuuden opetusta, eikä Haahtela tuntenut aihealuetta lainkaan ennakolta. Tästä huolimatta Haahtela pyrki omaksumaan itselleen vierasta kirjallisuutta, jota hän opetti vuosina 1971–1976. Tämän jälkeenkin aihe pysyi hänen käsittelyssään lehtikirjoituksissa. Haahtelan antaumus opettajantyölle näkyy siis saavutettujen kunnianosoitusten lisäksi käytännöllisellä tasolla, kun oppilaiden mielenkiinnon kohteet otetaan osaksi opetusta, vaikka se onkin vaatinut opettajalta paneutumista uuteen. Syventyminen aiheeseen ei Haahtelan tapauksessa jäänyt vain pintatasolle, sillä arkistoaineistossa on muun muassa kirjailijana, postkolonialististen käsitteiden kehittelijänä ja Senegalin presidenttinä tunnetun Léopold Sédar Senghorin kanssa käytyä kirjeenvaihtoa. Haahtela käänsi ainakin yhden Senghorin runon ja kirjoitti tästä useita henkilökuvia lehtiin.

Arkistoon tutustumalla Haahtelan henkilökuvasta korostuu julkisuudelta enemmän piiloon jääneitä puolia. En kuitenkaan ole vielä paljastanut kaikkia arkistosta esiin nousseita asioita, koska arkiston järjestäjänä, luetteloijana ja kuvailijana osani on tehdä aineistosta saavutettavampaa, mikä tarkoittaa myös tutkijoille töitä. SKS:n kokoelmapäällikkö Katri Kivilaakso onkin noin kymmenen vuotta sitten julkaistussa blogikirjoituksessaan sanallistanut vähitellen hahmottuvat ajatukseni arkiston järjestämisen, kuvailun ja tutkimuksen suhteesta sekä merkityksestä. Kivilaaksoa mukaillen esimerkiksi julkaisematon käsikirjoitus ei ole kadoksissa sen päätyessä arkistoon ja luetteloiduksi. Tämä ei kuitenkaan pois sulje arkistolöytöjä vaan päinvastoin mahdollistaa ne, sillä arkistolöydöt tapahtuvat enemmän sisällön tasolla. Arkiston järjestäjänä ja kuvailijana toimin enemmänkin välikätenä, joka koettaa pitää kontekstin kasassa, jotta kaikki on valmista jonkun halutessa tutustua aineistoon pintaraapaisua tarkemmin.

Kuka siis on Sampo Haahtela? Arkiston järjestäjänä ja kuvailijana olen muodostanut jonkinlaisen kuvan henkilöstä, jonka yksittäisiä puolia olen tahtonut kirjoituksessani välittää. Koko henkilökuvaa on kuitenkin mahdotonta kertoa, kuten runoilijat Kristian Blomberg ja Olli-Pekka Tennilä fragmentissaan kuvaavat: ”Samalla on selvää, ettei kaikkea voi sanoa. Mitä kaikkea? Mitä hyvänsä kaikkea on mahdotonta sanoa.” Haahtelan tapauksessa lisää voi kuitenkin vielä sanoa, joten jätän kysymykseen täsmällisemmän vastauksen laatimisen tuleville arkistoon perehtyville. Arkistoon tutustumisen voi aloittaa Finna-palvelusta, josta löytyy arkiston luettelo ja julkiset tiedot.

Blomberg, Kristian & Tennilä, Olli-Pekka (2023). #37 Itseään täydentävä raunio – fragmentin poetiikkaa. Helsinki: Poesia.

Grönholm, Jouko (2008). Sampo Haahtela 100 vuotta. https://www.turunseniorinorssit.fi/sampo-haahtela-100-vuoitta

Haahtela, Sampo (1950). Laiva seisoo sumussa: romanttinen tarina. Jyväskylä: Gummerus

Haahtela, Sampo (1975). Säänmerkit. Porvoo: WSOY

Hannonen, Launu et. al (toim. (1981)). Suomen kirjailijat 1917–1944. Helsinki: SKS. Sivut 82­–83.

Kivilaakso, Katri (2013). Löytöretkelle arkistoon. http://neba.finlit.fi/blogi/loytoretkelle-arkistoon/

Komu, Eija (2011). Sampo Haahtela – Kirjailija ja opettaja. Sampo Haahtela – Kirjailija ja opettaja | Someron kaupunginkirjasto (finna.fi)

Sampo Haahtelan arkisto.