Esinekokoelma jota ei ole

SKS:n arkiston hankintapolitiikassa on selkeä linjaus: ”arkisto kartuttaa kirjallisuuden ja kulttuurien tutkimuksen, suullisen ja kirjallisen kulttuurin aineistoja, jotta SKS:n keskeisalojen kannalta olennaiset aineistokokonaisuudet saadaan talteen ja tutkijoiden ja kaikkien yhteisestä kulttuuriperinnöstä kiinnostuneiden käyttöön.” Kirjastojen, arkistojen ja museoiden aineistojen hankintapoliittiset linjaukset ovat vakiintuneita ja toisistaan selkeästi poikkeavia, sillä on hyvä, että erilainen osaaminen keskittyy eri kulttuuriperintöorganisaatioihin. Karkeasti jaettuna alkuperäiset käsikirjoitukset, äänitteet, valokuvat ja videot kuuluvat arkistoihin, kirjat kirjastoihin ja esineet museoihin. Todellisuudessa jakoa ei ole aivan näin yksinkertaista tehdä ja poikkeuksia aina löytyy.

SKS:n arkiston aineistojen hankinta perustuu vapaaehtoisiin luovutuksiin ja lahjoituksiin, joita saamme perinnettä ja kulttuurihistoriaa arvostavilta ihmisiltä. Arkiston kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelmaan tarjotaan usein esimerkiksi kirjailijoiden kuolinpesien aineistoja. Vaikka useimmilla kotiarkistot ovat jonkinlaisessa järjestyksessä, saattavat aineistoluovutukset tulla arkistoon kuitenkin millaisessa muodossa tahansa – muovipusseista kenkälaatikoihin tai vaikkapa banaanilaatikoissa.

Arkistojen vastaanotto on ollut SKS:n remontin ja muuton vuoksi tauolla jo syksystä 2021 asti. Aineistoja on kuitenkin kertynyt vuosien saatossa paljon enemmän kuin mitä olemme ehtineet järjestää ja luetteloida. Muuttovalmisteluita tehdessämme olemmekin keskittyneet viimeisten vuosien aikana yhä tiiviimmin arkistoaineistojen inventointiin ja uudelleen suojaamiseen, jotta aineistoja on turvallista muuttaa. Vaikka opastammekin asiakkaitamme aineistojen luovutuksissa ja olemme luoneet sitä varten ohjeen, aina silloin tällöin aineiston joukosta löytyy jotakin arkistoon kuulumatonta. Arkistotyössä eräs innostavimmista puuhista on päästä tutkimaan saapuneita aineistoja, sillä koskaan ei voi tietää, mitä aarteita joukosta löytyy. Välillä eteen voi tulla myös pieniä esineitä.

Yksi muuttoa valmistelevista tehtävistä on ollut järjestää, luetteloida ja kuvailla arkistoon vuosikymmenten saatossa saapunut esinekokoelma. Esineistöä on ollut SKS:n arkistossa toki aina, mutta kovin järjestelmällisesti sitä ei ole ennen tätä kesää luetteloitu. Pääsääntöisesti ohjaamme esineluovutukset aina oikean museon kokoelmiin, mutta arkistoaineiston ja muutaman esineen hajauttaminen kahtaalle tuntuu toisinaan myös ongelmalliselta. Siksipä esineitä on tupannut jäämään arkistoihin, vaikka pääasiallisesti ne kyllä seulotaan aineiston joukosta pois. Osa esineistä on myös sellaista, että niitä tuskin vastaanotettaisiin yksittäisinä minkään museon kokoelmiin.

Näiden esineiden – niin kuin arkistoaineistojen äärellä yleensäkin – pysähtyy miettimään sitä henkilöä, joka on aikoinaan pidellyt kädessään meille päätynyttä kynää, neulaa tai mitalia. Kaikenlaiset esineet tuovat ne aikanaan omistaneen henkilön konkreettisesti lähemmäs. Meistä jokainen on vaalinut hartaasti jotakin aarrettaan, mutta harva niistä kuitenkaan päätyy museoon saati arkistoon asti. Kehotamme luovuttajia pitämään esineet perheen tai suvun muistona, elleivät he ole luovuttamassa muutakin esineistöä museoon.

Arkistotyö herättääkin tekijässään monenlaisia tunteita. Haastatteluiden kuunteleminen saattaa nostaa kyyneleet silmiin, valokuvissa ihmisen elinkaari konkretisoituu ja tekstit saattavat huumorillaan naurattaa. Esineiden luettelointi oli pääasiassa melko rutiininomaista työtä. Jouduin lisäksi käyttämään paljon verkon hakupalveluita muun muassa erilaisia mitaleja tunnistaessa, sillä monien sota-aikana rintamalla palvelleiden tai isänmaan kulttuuria viljelleiden henkilöiden arkistoista löytyy ansiomitaleita kunniakirjoineen. Monet kirjailijat ovat myös voittaneet palkintoja tai saaneet tunnustusta elämänmittaisesta työstään kirjallisuuden, kielitieteen tai kääntämisen saralla. Eräs hetki oli kuitenkin pysäyttävä. Kukaan ei ollut aiemmin tohtinut avata arkistoon aikoinaan saapunutta Viljo Tarkiaisen kuolinnaamiota. Arkistonjohtajan henkisellä tuella uskalsin raottaa hyvin paketoidun kipsivaloksen kääreitä ja asetella sen uuteen säilytyskoteloonsa. Kuolema itsessään ei tuntunut pelottavalta, mutta ajatus kuolinnaamiosta vain niin äärimmäisen henkilökohtaiselta.

Esineiden hankintaan ei ole ollut aikoinaan selvää linjaa, vaan joitakin esineitä on aikojen saatossa vastaanotettu ja säilytetty erityisinä aarteina – tästä esimerkkinä mainittakoon arkiston kassakaappiin talletettu ja huolellisesti silkkipaperiin kääritty Eino Leinon paidankaulus. Lahjoittaja oli toivonut, että se toimitettaisiin aikanaan perustettavaan Eino Leino -museoon. Sekalaisempaa esineistöä edustavat muun muassa Anni Polvan parsinneula, Saima Harmajan virkkaama lakanapitsi sekä Arto Mellerin huopahattu. Nämä erilaiset esineet on nyt uudelleen suojattu ja valmiina muuttamaan entisen Kirjallisuusarkiston tiloista Mariankadulta SKS:n päätaloon Hallituskadulle.

Esinekokoelmasta on toki ollut pitkälti hiljaista tietoa SKS:n arkiston henkilökunnan keskuudessa, mutta varsinaista asiakaspalvelua esineistä ei ole voitu antaa. Nyt esineet on luetteloitu ja seuraava askel – remontin sekä muuton valmistuttua ja arjen tasaannuttua – olisikin ottaa kuvat tärkeimmästä osasta esinekokoelmaa, jotta voisimme antaa siitä tulevaisuudessa asiakaspalvelua. Osa esineistä on hyvin hauraita ja haluamme niiden säilyvän myös jälkipolville. Lisää esineitä emme arkistoon toivo – ne tulisi toimittaa museoihin.