Jälkiä viranomaisarkistoissa

Yksittäinen kirje, valokuva tai perimätietona sukupolvelta toiselle kerrottu tarina voi joskus johdattaa tutkimusmatkalle arkistoihin. Näin kävi minulle, kun silmiini sattui muuan sotilaspastorin kirje tammikuulta 1940. Kirje osui kohdalleni työni ohessa, etsiessäni tietoa yhteen lukuisista Kansallisarkiston tietopalvelulle saapuneista tiedusteluista. Työssäni etsin tietoa Kansallisarkistossa säilytettävistä asiakirjoista ja käsieni kautta kulkee lukemattomia sodan aikaisia tarinoita. Toisinaan, asiakirjoja selatessani ja asiakirjojen riveille kirjattuja nimiä lukiessani, joku merkintä saattaa herättää huomioni ja pysäyttää minut hetkeksi. Saatan kirjoittaa tiedon muistiin, ehkä ottaa asiakirjasta nopeasti valokuvan palatakseni siihen myöhemmin.

Sotilaspastorin kirje, johon huomioni kiinnittyi, jätti minuun jälkensä ja palasin mielessäni sen riveille monta kertaa. Kirjeessään pastori kirjoitti erään sotilaan, Reinon kuolemasta, mutta kirje ei ollut tavanomainen kaatumisilmoitus. Se oli avunpyyntö tilanteessa, missä pastori ei halunnut antaa sankarivainajan osaa isänmaan petturille.

Kiinnostuin Reinon sodan aikaisista vaiheista ja tarkistin hänen kantakorttinsa. Pian huomasin, ettei kaikki ollut niin kuin virallinen tieto antoi ymmärtää. Etsin käsiini Reinon sotapalvelukseen liittyvät asiakirjat ja sain selville, että hän oli jäänyt sotavangiksi pian sodan alkamisen jälkeen. Sotavankeudessa hän oli saanut viholliselta tehtävän Suomessa, palannut takaisin vakoojana ja kuollut pian Suomeen paluunsa jälkeen.

Jokainen löytämäni asiakirja ja uusi tieto herätti uusia kysymyksiä ja johdatti minut uusien arkistojen jäljille. Halusin löytää enemmän ja halusin oppia tuntemaan Reinon. Kuljin mahdollisuuksien mukaan hänen jälkiään seuraten, sillä halusin nähdä ja kokea hänen elämäänsä liittyneet maisemat ja rakennukset. Vaikka paljon oli muuttunut, niin yllättävän usein sain vielä maisemasta kiinni. Etsin tietoa Reinon elämästä, kunnes hänen tarinansa hahmottui minulle yhtenäisenä ketjuna, alkaen hänen lapsuudenkodistaan aina hänen kuolemaansa saakka.

Matkani Reinon jäljille oli mikrohistoriallinen tutkimus yhden henkilön vaiheisiin. Kansallisarkiston kokoelmat ovat voittopuolisesti eri viranomaisten arkistoja, arkistokaavan mukaisesti, määräysten velvoittamina järjestettyjä ja seulottuja dokumentteja viranomaisen toiminnasta. Mutta ne ovat täynnä jälkiä menneestä. Yksityishenkilön asioidessa viranomaisen kanssa asioinnista jää jälki viranomaisen asiakirjoihin. Näitä jälkiä on mahdollista löytää arkistoista, jos ne ovat säilyneet. Henkilön nimellä tietoa on tosin vaikea löytää, sillä etsinnän lähtökohtana on aina viranomaisen arkisto. Etsijän on tiedettävä minkä viranomaisen kanssa hänen tutkimansa henkilö olisi elämänsä aikana voinut asioida, milloin ja miksi.

Reinon vaiheita tutkiessani etsin ja löysin henkikirjoista hänen lapsuudenkotinsa. Minulla oli aavistus Reinon ja hänen puolisonsa työpaikoista, joiden sodan aikaisesta toiminnasta löysin tietoa Kansallisarkistossa säilytettävästä Tilastollisen päätoimiston teollisuustilastoista. Löysin arkistosta Reinon perukirjan, jonka merkintöjen avulla pääsin hänen kotitalonsa jäljille. Merkintöjen avulla löysin kotitalon kauppakirjan ja lainhuutokortin.

Ennen kaikkea etsin tietoa Reinon kuolemasta. Siitä lähtien kun ensimmäisen kerran näin Reinon nimen sotilaspastorin kirjeessä, etsin Reinon kuolemasta kertovaa asiakirjaa. Sillä kuolema löytyy aina kirjattuna jonnekin. Se muuttuu arkistossa päivämääriksi, kuolinsyystä kertoviksi koodeiksi ja lääketieteellisiksi diagnooseiksi. Niukkasanaisiksi merkinnöiksi kortistoissa, luetteloissa ja valmiiden lomakkeiden riveillä. Kuolema muuttuu myös tilastoiksi.

Löysin Reinon joukko-osaston tappioilmoituksen, hänen kantakorttinsa yhteyteen arkistoidun kuolinilmoituksen ja kuolintodistuksen. Kuten myös hänen kuolemaansa seuranneet kuolleeksijulistamisasiakirjat ja hänen puolisonsa, sotaleskeksi jääneen vaimon huoltoeläkehakemuksen.

Etsintätyöni aikana löysin paljon tietoa Reinon elämänvaiheista ja hetkittäin tunsin päässeeni hyvin lähelle Reinoa. Yhdistämällä asiakirjoista löytämäni tiedot eri aikaisiin karttoihin ja kotiseutuyhdistysten kotisivuilleen digitoimiin vanhoihin valokuviin piirsin mieleeni Reinon maiseman. Lähetin loputtomasti sähköposteja aina kun löysin yhteystiedon henkilölle, joka voisi tietää jotain Reinon vaiheista, hänen työpaikastaan, kotitalostaan tai sotavankeudesta. Etsin yhteyden hänen sukulaisiinsa ja hänen asetovereiden sukulaisiin. Poikkeuksetta sain ystävällisen vastaanoton ja apua etsintääni.

Reinon tarina ilmestyi SKS:n kustantamana kirjana elokuussa. Tutkimukseni ja matkani Reinon jäljille on esimerkki siitä, että yksittäisen ihmisen jäljille on mahdollista päästä arkistossa, vaikka aukotonta elämänkertaa ei ehkä enää pystyisikään kirjoittamaan. On osattava etsiä, osattava yhdistää tiedon murusia toisiinsa ja antaa arkistojen johdattaa. Milan Kundera on kirjoittanut ihmisen ainoa kuolemattomuuden olevan poliisin arkistokansioissa. Mielestäni ihmisen kuolemattomuus on juurikin viranomaisten arkistoissa.

Ylönen-Peltonen Raija: ”Vain sodassa kuollut mies” – Kadonnut, kaatunut, teloitettu? Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2020.