Juopottelevat teinit

Kun kuohuviini kuplii laseissa ja räntä leijailee ylioppilaslakin lipalle, alkaa jokavappuinen keskustelu nuorison juopottelusta. Keskustelupalstoilla syytellään vuoroin poissaolevia vanhempia, vuoroin tätien tiukkoja pipoja. Vappuaattona Espan puistossa on vaikea muistaa, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan nuoret ovat entistä raittiimpia.

Nuorison raitistumisen tarinaa kertoo myös Turun lukion erikoinen historiikki vuodelta 1919. Sen kirjoittaja Robert Tigerstedt opiskeli koulussa 1860-luvulla, ja hän on kirjassaan etsinyt oppilasnäkökulmaa koulun menneisyyteen kertomalla tarkoin lukiolaisten rikkomuksista ja niistä annetuista rangaistuksista. Kolttoset ja karsserirangaistukset on dokumentoitu koulun arkistoon, kun taas oppilaiden luvallisemman toiminnan jäljet ovat kadonneet oppilaskunnan arkistojen mukana.

Turun lukio (Åbo Gymnasium) perustettiin eräänlaisena lohdutuksena yliopiston menettäneelle kaupungille, ja sen oppilaat katsoivat olevansa lähestulkoon akateemisia kansalaisia. He eivät epäröineet nousta opettajakuntaa vastaan, ja heidän hyvin kehittynyt omanarvontuntonsa näkyi 1800-luvun puolivälissä muun muassa luentolakkoina. Konfliktitilanteissa myös kivitettiin opettajien ikkunoita ja laulettiin serenadeja karsserissa istuville.

Lukijalle selviää pian, että koulunkäyntiin sisältyi myös juopottelua, vierailuja huonomaineisiin paikkoihin ja tappeluita kaupungilla. Runsas alkoholinkäyttö kuului ikään kuin oppilaiden omaan opetussuunnitelmaan, ja sitä harjoiteltiin jo yläalkeiskoulun kalaaseissa. Niissä juhlittiin neljännelle luokalle pääsyä puheiden ja laulun ohella punssilla, oluella, kahvilla ja tupakalla.

Legendaarinen – ja kielletty – oli vuotuinen sisäänpääsykalaasi, inträdeskalas, joka uusien lukiolaisten oli järjestettävä ylempien luokkien oppilaille. Päämäärä oli juhlia tulokkaiden ylennystä lukiolaisten arvokkaaseen joukkoon ja tutustua juomalla veljenmaljoja – sitä ennen uudet oppilaat joutuivat puhuttelemaan vanhempia muodollisesti.

Kalaasissa pidettiin puheita, laulettiin, ilakoitiin ja unohdettiin rehtorin kiellot ja varoitukset, kertoo Tigerstedt. Tarkoitukseen vuokrattiin rakennus kaupungin ulkopuolelta, esimerkiksi Paaskunnan torppa Kaarinassa, jonka suuren tuvan pöydälle katettiin halpoja alkoholijuomia, tupakkaa ja piippuja. Vuodelta 1861 säilynyt kirjanpito listaa muun muassa 39 litraa punssia, 26 litraa viiniä ja 25 pulloa olutta. Tuoreiden lukiolaisten oli juotava veljenmalja kaikkien vanhempien oppilaiden kanssa ja muistettava heidän etunimensä, muuten maljat oli juotava uudelleen. Muistamista vaikeutti, että maljoja kertyi 50−60 ja ne oli juotava pohjaan asti. Seurauksiin oli varauduttu varustamalla torpan kamari uupuneiden virvoittamista varten. Kun tulokkaat yksi toisensa jälkeen rojahtivat kamarin oljille, kalaaseihin jo tottuneet lukiolaiset kaatoivat ”kaatuneiden sankarien” päälle kylmää vettä. Tigerstedt kertoo ”eräästä vanhasta miehestä”, jonka kärsimykset kalaasia seuraavana päivänä olivat niin ankarat, että niiden muisto piti hänet kohtuullisen raittiina lopun ikänsä.

Turun lukion historia on poikkeuksellisen kiinnostava kouluhistoria juuri oppilaskunnan ja oppilaiden oman toiminnan painottamisen ansiosta. Kirjoittaja kertoo halunneensa välttää kaunistelua ja on siksi ottanut mukaan myös koulun konfliktit ja koululaisten elämän todellisuuden. Robert Tigerstedt – myöhempi lääkäri ja fysiatrian professori – selittää nostalgista suhtautumistaan juopotteluun sillä, että hänen ikäpolvensa tuntemassa mittakaavassa se alkoi pian jäädä historiaan. Tavat alkoivat yleensäkin hiljalleen hienostua ja alkoholin juonti seuraelämässä vähentyä. 1800-luvun puolivälin nuorison juopottelua ei pidä ihmetellä tai paheksua, Tigerstedt kirjoittaa, sillä ”nuoriso oli taipuvaisempaa alkoholipitoisten juomien väärinkäyttöön, koska hillitön alkoholinkulutus oli tavallista kaikissa yhteiskuntaluokissa ja vain harvat intoilijat ketään siitä moittivat.”

Runebergin patsas katsoo tuikeasti Espalla vellovaa nuorisoa, mutta eikö suupielissä karehdi pieni muistamisen hymy?