Kentällä koulumaailmassa – ikkuna kevään 2019 koululaiskulttuuriin

Joskus sitä ajautuu juuri oikeanlaiseen työtehtävään. Näin kävi minulle päästessäni toteuttamaan SKS:n Minun kulttuuriperintöni – koululaiset mukaan keruutoimintaan -pilottihanketta, joka oli osa laajempaa kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta 2018. Lasten ja nuorten omaehtoinen kulttuuri on herättänyt minussa aina kiinnostusta. Opiskeluaikoina tein muutamia opinnäytteitä mm. nuorten alakulttuureista ja henkisistä kokemuksista, mutta pro graduni ja väitöskirjani myötä ajauduin tutkimuksellisesti aivan toiseen suuntaan. Siksi tunsin suurta innostusta päästessäni toteuttamaan koululaisille suunnattua hanketta ja tekemään kenttätöitä kouluihin.

SKS:n arkistossa on ennestään koululaisten aineistoja, joihin tutustuin hanketta suunnitellessani. Koululaisperinteen ja lastenkulttuurin tallentumisesta voi erityisesti kiittää kahta SKS:n piirissä 1960–2000-luvuilla toiminutta folkloristia, professori Leea Virtasta ja SKS:n arkiston tutkijaa Ulla Lipposta, joiden molempien ansiosta on saatu talteen tuhansia leikkikuvauksia ja muuta koululaisperinnettä. Erityisesti Lipponen viihtyi suomalaisissa kouluissa, hänelle kenttätyö kouluissa ja lastenperinteen keruu sekä taltioiminen ääninauhoin olivat paitsi työtä myös elämäntapa.

Virtasen ja Lipposen jälkeen koululaisperinteen keruu on kuitenkin jäänyt vähemmälle. Vaikka arkisto järjestää vuosittain toistakymmentä muistitietokeruuta, on lasten ja nuorten vastaamisaktiivisuus ollut matalaa. Tämän lisäksi SKS:n arkiston piirissä tehtävä kenttätyö on vähentynyt selkeästi. Koululaiskulttuurin keruussa kenttätyö on kuitenkin erityisen tärkeässä asemassa. Koululaiskulttuuri on olemukseltaan nopeasti muuttuvaa ja samalla usein paikkasidonnaista. Kontakti ”kentälle” pitää keruutahon valppaana siitä, mitä koululaiskulttuuri kulloinkin pitää sisällään. Vanhoja aineistoja tutkiessani, minulle tulikin vahvasti sellainen olo, että on korkea aika palata kentälle, koululaisten pariin, jotta arkiston koululaisaineistot saataisiin päivitettyä 2010-luvulle.

Hanke oli suunniteltu 2.–6. luokille ja heidän opettajilleen. Hankkeeseen valittiin luokkia seuraavista kuudesta koulusta: Hertsikan ala-asteen koulu (Helsinki), Länkipohjan koulu (Jämsä), Luostarivuoren koulun Martin yksikkö (Turku), Topeliuksen koulu (Turku), Ecole Européenne Luxembourg (Luxemburg) ja Kaarisillan yhtenäiskoulu (Pori). Kaiken kaikkiaan hankkeeseen osallistui 202 koululaista.

Vietin jokaisessa koulussa kaksi tiivistä ja intensiivistä keruupäivää. Lounaat ja kahvitauot jäivät minulta suurimmaksi osaksi väliin, mutta toisaalta en ole pitkään aikaan nukkunut öisin niin hyvin ja sikeästi kuin näillä keruumatkoilla. Jokainen oppilas osallistui keruuseen ensinnäkin kirjoittamalla apunaan 11 kysymyksen aihelista. Kysymykset keskittyivät sekä koulumaailmaan, välitunnilla vietettyyn vapaa-aikaan että laajemmin myös oppilaiden elämään koulun ulkopuolella. Suosituimmat kysymykset liittyivät ajanviettoon välitunnilla ja vapaa-ajalla sekä erilaisten sovellusten (esim. Youtube, WhatsApp, Jodel, Tiktok, Instagram jne.) käyttöön.

Kirjoittamistehtävän lisäksi haastattelin oppilaita. Pystytimme jokaiseen kouluun haastatteluja varten Big Brother -realityohjelmasta tutun ns. päiväkirjahuoneen, jossa oppilaat kävivät kertomassa kulttuuristaan joko yksin tai pienissä ryhmissä. Päiväkirjahuoneessa tavoitteenani oli luoda mahdollisimman vapautunut ja innostunut tunnelma. Lähtökohdat haastattelutilanteisiin olivat suotuisat: minulla ei ollut opettajan kaltaista auktoriteettiasemaa. Olin enemminkin innostunut kyselijä ja utelias kuuntelija, ulkopuolinen aikuinen, koululaiskulttuurin ”opiskelija”, ihmettelijä ja ihastuja.

Innostukseni ilmeisesti tarttui, sillä lähes jokainen oppilas halusi osallistua haastatteluun, muutamat jopa kaksi kertaa. Myös keruun jälkeen kerätyn palautteen perusteella päiväkirjahuone on jäänyt usean oppilaan mieleen hauskana ja merkityksellisenä kokemuksena. Koululaisille oli tärkeää se, että joku ulkopuolien osoitti kiinnostusta heidän omaehtoista tekemistään kohtaan. Haastatteluja päiväkirjahuoneessa kertyi yhteensä 70 kappaletta ja niihin osallistui 173 oppilasta. Haastattelujen lisäksi hankkeeseen kertynyt aineisto sisältää digitaalisia tallenteita (kuvia ja videoita) sekä kirjoituksia 157 oppilaalta. Esittelen seuraavaksi joitakin osia hankkeen aineistosta, mutta en kuitenkaan pyri antamaan kattavaa kuvaa koko aineiston sisällöstä.

Keruu osoitti vahvasti sen, miten koululaistenkin kulttuuria leimaa tällä hetkellä digitaalisuus. Koululaiset sekä seuraavat että tuottavat erilaisten sovellusten ja internetissä olevien palveluiden (Instagram, Tiktok, Youtube jne.) kautta paljon aineistoja. Esimerkiksi erilaisia meemejä tuotetaan, seurataan ja jaetaan päivittäin. Digitaalisuuteen liittyy tietysti myös erilaisilla konsoleilla, PC:llä, kännyköillä ja tableteilla pelaaminen. Suosituin vuoden 2019 keväällä oli ehdottomasti verkossa pelattava Fortnite, jota yli puolet haastattelemistani koululaisista joko pelasi tai oli joskus pelannut. Samalla oli kuitenkin havaittavissa myös kovaa kritiikkiä Fortnite-ilmiötä kohtaan. Kritiikki kohdistui tuoreimman eli seitsemännen kauden päivityksiin ja lisättyihin ominaisuuksiin, joihin oltiin useimmin pettyneitä kuin tyytyväisiä. Myös pelin älytön suosio tuntui joitakin ärsyttävän. Fortniten ohella muita suosittuja pelejä keväällä 2019 olivat Minecraft, Brawlstars, Owerwatch ja Sims 4.

Pelejä ehkä vielä suositumpi digitaalinen ruutuajan syöjä on videopalvelu YouTube. YouTubesta katsotaan paljon erisisältöisiä kanavia, etupäässä peli- ja livestreameja, tutoriaaleja (videoita joissa opastetaan miten jokin asia tehdään), musiikkivideoita, sketsivideoita, meemikoosteita jne. Myös muutamat keruuseen osallistuneista koululaisista tubettavat itse eli tuottavat omia videosisältöjä. Koululaiset tekevät pääasiassa streamvideoita pelaamisestaan tai erilaisia haastevideoita eli challengeja. Haastevideossa esitellään ensin jokin itselle asetettava haaste (esim. valvotaan putkeen jokin tietty aika tai syödään jotain epämiellyttävää), jonka etenemistä ja onnistumista sitten kuvataan.

Tyttöjen keskuudesta nousi YouTuben lisäksi esiin kännykkäsovellus TikTok (aiemmin Musical.ly), jolla on mahdollista tehdä esimerkiksi lyhyitä huulisynkka-, parodia tai tanssivideoita. Videot kestävät korkeintaan 15 sekuntia ja niihin voi lisätä erilaisia efektejä, filttereitä tai kuvanopeuksia. Sovelluksessa on myös biisikirjasto, josta voi valita kappaleita videolle.

Kännykän käyttö oli lähes jokaisessa keruun koulussa rajoitettua keskittyen esimerkiksi yhteen välituntiin. Yhdessä koulussa kännyköitä ei saanut käyttää koulupäivän aikana lainkaan. Kun kysyin koululaisilta mitä mieltä he olivat asiasta, niin yllättäen lähes jokainen vastasi olevansa tyytyväinen kieltoon. Rajoitusten tuloksena esimerkiksi välituntisin keksittiin muuta tekemistä, eikä oma ruutuaika päässyt loppumaan koulussa. Monella oli käytössä nimittäin päivittäinen tai viikoittainen ruutuaika eli se vanhempien määrittämä aika, jonka lapsi sai digilaitteiden parissa viettää. Ruutuajalle ja kännykkäkiellolle kiitos, välituntisin pelattiin enimmäkseen erilaisia pelejä kuten poltto- tai jalkapalloa, keinuttiin, hypittiin narua, leikittiin roolileikkejä ja totuus vai tehtävä -kyselyleikkiä tai ihan vain ”kierreltiin ja juoruttiin pihalla”.

Keruussa kysyttiin myös tämän hetken sanaväännöksiä. Eikä yllätys, suosituimpia olivat ns. nettislangisanat eli internetin ja tekstiviestipalvelujen muovaamat lyhenteet kuten omg, lol, yolo, joita käytetään kirjoittaessa. Lyhenteiden lisäksi vastauksissa oli myös muutamia ”perinteisiä” lastenloruja, kuten loru ”Mitä tehtäs? Sika pestäs”.

Kevään 2019 muuvit liittyvät ehdottomasti Fornite-peliin, jonka myötä myös pojat ovat saaneet luvan tanssia! Pelin hahmoilla on erilaisia voitontansseja, joita koululaiset ovat innostuneet opettelemaan. Kuuluisin tansseista lienee flossaus. Keruuaineisto sisältääkin toistakymmentä videota, joissa erityisesti pojat esittelevät Fortnite-taitojaan.

Vaikka tanssit olivat suosittuja vielä keväällä 2019, suhtauduttiin niihin samalla myös jo hieman ohi menneenä ilmiönä. Pelin kehittäjää Epic Gamesiä vastaan nostettiin 2019 keväällä syytteitä siitä, että yhtiö olisi varastanut useimmat tanssiliikkeet eri artisteilta. Myös nämä syytökset tuntuivat vaikuttaneen koululaisten keskuudessa pelin ja tanssien suosioon, usean koululaisen mielestä syytökset yhtiötä kohtaan olivat aiheellisia.

Jos pojat tanssivat Fortnite-tansseja niin tyttöjen keskuudessa tehtiin erilaisia hand clap challengeja eli taputushaasteita, jotka leviävät mm. YouTuben ja TikTokin välityksellä. Keruuaineistoon sain taltioitua muutamia tällaisia haasteita. Kyseessä on periaatteessa perinteinen taputusleikki, jonka oppiminen on tapahtunut videon välityksellä ja joka usein kuvataan ja lähetetään eteenpäin.

Hand clap challenge, Luostarivuoren koulun Martin yksikkö.

Idolit ja fanitus kytkeytyvät molemmat vahvasti koululaisten toimintakulttuuriin. Fanituksen muodot ja kohteet ovat aikasidonnaisia, mutta samalla niissä on myös jotain ajatonta. Edelleen fanitetaan etupäässä musiikkiartisteja ja yksittäisiä kappaleita, ei levykokonaisuuksia. Keruussa nousivat erityisesti esiin artistit Billie Eilish, JVG, Ariana Grande, Jojo Siwa, Eminem, Metallica, Haloo Helsinki, Queen, Yö, englanninkielinen rap ja ”ysärimusa”. Artistien lisäksi erityisesti pojat fanittivat urheilijoita. Uutena fanituksen kohteena hankkeen aineistossa ovat tubettajat, joiden postauksia seurattiin päivittäin.

Keräsin hankkeesta huhti- ja toukokuussa 2019 palautetta sekä oppilailta että opettajilta verkkopohjaisten kyselylomakkeiden avulla. Opettajien antaman palautteen perusteella erityistä kiitosta tuli siitä, että koululaiset oppivat hankkeen myötä arvostamaan ja hahmottamaan omaa kulttuuriperintöään. Oppilailta sain ihanimmat palautteet. Palautteissa korostui selkeästi innostus oman kulttuurin jakamista ja tallentamista kohtaan. Palautteessa koululaisilta kysyttiin mm. siitä, mikä keruussa oli hauskinta. Kysymykseen vastattiin mm. seuraavasti:

Eli koululaisilta löytyy hyvinkin paljon innostusta oman perinteen jakamista ja tallentamista kohtaan, jos vain löytyy väylä, miten aineistoa kerätä. Aina perinteinen kirjoitustehtävä ei ole välttämättä paras keruumuoto. Ainakin tämän hankkeen puitteissa koin, että vapaamuotoisten haastattelujen avulla koululaiset rohkaistuivat vielä kirjoittamista paremmin kertomaan omasta kulttuuristaan ja arjestaan. Koululaisten avoimuus, innostus, vapaaehtoisuus ja esiintymisvalmius yllättivät minut jokaisena keruupäivänä aina uudestaan. Kysymykseen siitä, osallistuisiko hankkeeseen mahdollisuuksien mukaan uudestaan vastasi 85 % oppilaista kyllä. Näin vastaan minäkin, kyllä!