Kielikysymyksiä Suomessa ja Walesissa

Globalisaatio on luonut kielellisesti ennennäkemättömän monimuotoisen yhteiskunnan. Superdiversiteetin seurauksena vieraskielisten asukkaiden määrä etenkin suurten kaupunkien alueilla on noussut jyrkästi viime vuosikymmenten ajan. Samanaikaisesti vanhojen vähemmistökielten puhujien osuus väestöstä on monesti kääntynyt laskusuuntaan. Kielellisesti monimuotoiset alueet ovat vastanneet vieraskielisten ja virallisten vähemmistökielten puhujien tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin eri tavoin.

Väitöstutkimukseni tarkastelee monikielisten perheiden kokemuksia kahdessa kaksikielisessä kotikaupungissani: Cardiffissa ja Helsingissä. Halusin vertailla näitä kahta monikulttuurista pääkaupunkiseutua, koska virallisesta kaksikielisyydestä huolimatta maiden kielipolitiikat eroavat rajusti toisistaan. Suomen kielipolitiikka panostaa vieraiden kielten oppimiseen koulussa ja vieraskielisten koululaisten tukemiseen, unohtamatta suomenruotsalaisten asemaa. Wales taas keskittyy täysillä kymrin kielen vahvistamiseen.

Molemmissa maissa 1800-luvulta kiihtynyt väestönkasvu, sekä vieraskielisten ja uutta valtakieltä puhuvien työläisten muuttoliike muutti pääkaupunkien kielellistä rakennetta. Väestöjen kielirakenteelliset muutokset johtivat kymrin ja ruotsin puhujien osuuden laskuun, kun suomi ja englanti vakiintuivat valtakieliksi.

Walesissa asuu yli kolme miljoonaa ihmistä, joista noin neljäsosa on kelttiläisen kymrin kielen puhujia. Kymrin kielellä on samantapainen asema kuin ruotsilla Suomessa. Ruotsin ja kymrin kielet ovat kuitenkin lähtökohtaisesti vähemmistökielinä eri asemassa: ruotsia puhutaan myös Suomen naapurimaassa, kymrillä toimitaan Walesin lisäksi vain pienellä alueella Argentiinan Patagoniassa, minne walesilaisyhdyskunta asettautui 1800-luvulla asumaan.

Vielä 1000-luvulla kaikki walesilaiset puhuivat kymrin eri variaatioita, mutta normannivalloituksen aikoihin ranska ja latina levisivät Walesiin, ja jo 1300-luvulla englanti alkoi vähitellen yleistyä puhekieleksi kymrin rinnalle. Englannin parlamentti asetti lain, koulutuksen ja hallinnon kieleksi englannin 1500-luvulla, mikä heikensi kymrin julkista asemaa. Kouluissa rangaistiin kymrin kielen käytöstä 1700-luvulta aina 1900-luvulle saakka. Kiellettyä kieltä jutustelevan oppilaan kaulaan ripustettiin puinen Welsh Not -kyltti. Kuitenkin vielä 1800-luvulla moni walesilainen osasi vain kymriä – viimeiset ainoastaan kymrin kieltä puhuvat tilastoitiin 1980-luvulla. Vuoden 1911 väestönlaskennan mukaan kymrinkielisiä oli enimmillään lähes miljoona, osuus oli kuitenkin alle puolet maan asukkaista.

1900-luvulta lähtien Walesissa on pyritty elvyttämään kymriä. Vuonna 1993 kaikissa maan kouluissa alettiin opettaa sekä englantia että kymriä. Vuonna 1999 perustettu Walesin parlamentti on tehokkaasti ajanut kymrin kielen asiaa erilaisin projektein. Parlamentin viimeisimmässä hankkeessa, Cymraeg 2050 (Kymri 2050), pyritään siihen, että 30 vuoden kuluttua kymrin kieltä puhuisi miljoona ihmistä.

Cardiffin noin 365 000 asukkaasta yli 13 % on muualla kuin Walesissa syntyneitä, ja kaupungissa asuu monen polven maahanmuuttajayhteisöjä. Vieraan kotikielen opettelu on kuitenkin koko maassa jätetty perheiden vastuulle. Vieraiden kielten opiskelu koulussa aloitetaan aikaisintaan yhdeksänvuotiaana ja varsin maltilliseen tahtiin.

Kymrin kieltä taas on elvytetty monella tapaa. Esimerkiksi 1990-luvun lopulla perustettu Menter Caerdydd -järjestö järjestää kymrin kielen festivaaleja, lasten kerhoja, työpajoja, kursseja ja kymrinkielisiä aktiviteetteja kaiken ikäisille. Kymrinkielisten koulujen oppilasmäärät Cardiffissa ovat kymmenessä vuodessa tuplaantuneet, nyt kymriksi oppivelvollisuuttaan pääkaupunkiseudulla suorittaa lähes 7 000 lasta. Kaupungin kouluista 106 on englanninkielisiä, kymrin kielellä koulutiensä voi käydä 18 opinahjossa. Nykyisin monet kymrin kieltä taitamattomat vanhemmat lähettävät lapsensa kymrinkieliseen kouluun.

Helsingin vieraskielisten asukkaiden ennustetaan kaksinkertaistuvan nykyisestä 14 prosentista neljännekseen vuoteen 2035 mennessä, jolloin jopa kolmasosa kaupungin peruskoululaisista tulee olemaan vieraskielisiä. Jo nyt joka viides lapsi Helsingin kaupungin suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa on vieraskielinen.

Suomen opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteet painottavatkin monikielisten lasten kielten ja identiteetin tukemista. Monikielisyyden yleistyessä pääkaupunkiseudun palveluita ja Suomen kielipolitiikkaa on uudistettu vastaamaan nopeasti kasvavaa, nuorten vieraskielisten joukkoa. Suomi tai ruotsi toisena kielenä, valmistava opetus ja kotikielen opetus tukevat maahanmuuttajaoppilaiden integroitumista. Tänä vuonna Helsingissä oman äidinkielen opetuksen 310 ryhmässä opetetaan 47 eri kieltä.

Koulujen kielitilanne on samankaltainen kuin Cardiffissa. Helsingissä on yhteensä 88 suomenkielistä peruskoulua, 17 ruotsinkielistä peruskoulua ja lisäksi 7 kansainvälistä koulua. Ensimmäisen vieraan kielen tai toisen kotimaisen kielen, A1-kielen opiskelu aloitetaan jo ensimmäisellä luokalla ja A2-kielen opiskelun voi aloittaa 3. luokalla. Toisen virallisen kielen, B1-kielen opiskelun voi aloittaa varsin myöhään, vasta 6. luokalla.

Helsingin suunta ja suunnitelmat tukevat hyvin monikielisyyttä. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että käytännössä koulut eivät ole kyenneet reagoimaan nopeaan väestönmuutokseen, eikä resurssejakaan ole aina riittävästi.