Lapsiperhearkea kolmella kielellä

Kello pirisi koulun päättymisen merkiksi kolmen aikaan iltapäivällä. Kymrinkielisen ala-asteen edustalla velloi massa äitejä, isiä, lastenhoitajia ja isovanhempia noutamassa koulun kuuttasataa sinikeltaisiin koulupukuihin puettua pikkukoululaista − täällä Walesissa harva alakoululainen saa kulkea koulumatkoja ilman aikuista. Kolmevuotias poikani Lucas ryntäsi paikalle, tökkäsi koulun logolla varustetulla kirjalaukulla reiteen ja vaati eväitä kiukkuisen kaoottisella koodinvaihdolla:

− Fi eisiau bwyta rhywbeth! I’m so hungry. Nyt heti!
− Heippa vaan rakas. No, otatko vaikka omenan?
− Joo, diolch äiti. Nälkä!

Keskustelu kääntyi vähitellen suomenkieliseksi jo kotimatkalla kaverien kaikotessa koteihinsa. Miten ihmeessä onnistuisin kasvattamaan kolmikielisen lapsen? Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että lapsi oppii puhumaan eri kieliä? Entä mitä me vanhemmat voimme tehdä auttaaksemme lasten tasapainoista kielten kehitystä? Miten kielten sekamelskassa kasvavat lapset itse suhtautuvat omiin kieliinsä, monikielisyyteensä ja identiteettiinsä?

Olen nyt reilut neljä vuotta tutkinut kolmikielisten lasten vähemmistökielten oppimiseen vaikuttavia tekijöitä ja perheiden näkökulmia kahdessa kotikaupungissani: Helsingissä ja Walesin Cardiffissa. Haastattelin ja observoin neljäntoista perheen jäseniä näissä kaksikielisissä pääkaupungeissa.

Lapsista voi tulla monen kielen taitureita eri tavoin. Suomessakin yhä useampi lapsi kasvaa perheessä, missä vanhemmat puhuvat eri kieliä. Osa oppii uuden kielen koulun tai päiväkodin kielikylvyssä. Kieli on saattanut tarttua maahanmuuton seurauksena. Myös kaksikielisessä yhteiskunnassa tai maahanmuuttajayhteisössä kasvaminen ruokkii lapsen kielipääomaa.

Väitöstutkimuksessani on mukana tapaustutkimusperheitä, joiden lapset puhuvat Suomen tai Walesin molempia virallisia kieliä (suomi ja ruotsi tai englanti ja kymri) sekä jotakin kolmatta kieltä kuten ranskaa, albaniaa, mandariinikiinaa tai turkkia. Osa on oppinut kolmannen kielen muuton seurauksena, suurimmalla osalla kolmas kieli on perintökieli, jota käytetään toisen vanhemman kanssa.

Yhdestäkään tutkimuksessa mukana olleesta lapsesta monen kielen puhuminen ei tuntunut erityisen ihmeelliseltä. Se oli heidän arkeaan. Eräänkin perheen poika luuli, että haastattelen häntä hänen erityismielenkiinnon kohteestaan, eli vapaapainista. Sehän oli hänessä kiinnostavaa ja erikoista, ei se, että kotona puhuttiin espanjaa, koulussa kymriä ja naapureiden kanssa englantia!

Silti moni vanhempi tuskailee monen kielen kanssa muutoinkin vaativassa ruuhkavuosimankelissa. Kaikilla voimat, aika lapsen kanssa tai tukiverkosto eivät riitä takaamaan vähemmistökieliä tukevaa vuorovaikutusta. Taaperoaikana hoivattu kotikieli on jäämässä lämpimäksi muistoksi älypuhelimen videoissa. Toisilla expat-aikana opittua kieltä elvytetään kotikielen opetuksessa tai kieliyhteisöjen kerhoissa. Joissakin perheissä kolmas kieli jää harrastusten jalkoihin, kun taas toisissa kerrotaan illallispöydässä viiden kielen vitsejä.

Jokaisella perheellä on erilaiset mahdollisuudet tukea lasten kielitaitoa. Kielten kehitykseen vaikuttavien tekijöiden lista on loputon: vähemmistökielten asema, laajennettu perhe, koulu, vanhempien kielistrategiat, maahanmuutto, yhteiskunnan rakenne, kieliyhteisöt, sisarukset, opettajat, lapsen ja vanhemman yhdessä viettämä aika, poliittiset ja sosiokulttuuriset muutokset, kotimaa, ikätoverit, kielten roolit lapsen elämässä, asenteet, vanhempien tai yhteiskunnan tuki, motivaatio, vanhempien valinnat ja perheen yhteiskunnallinen asema kaikki vaikuttavat siihen, kuinka sujuvaksi lapsen kielitaso kehittyy.

Perheiden kielipolitiikka on uusi tutkimusala ja lasten kolmikielisyydestä tai monikielisten lasten näkökulmista on vasta vähän tietoa. Monialaisen tutkimukseni tarkoituksena on täyttää näitä aukkoja tuomalla esille tuoreita näkökulmia kuten lasten omia kokemuksia, kolmikielisten perheiden kielistrategioita sekä kahden maan kielipolitiikan vertailua.

Nyt jo esiteiniksi kasvanut Lucas käy kesäisin päiväleireillä Helsingissä ja juttelee suhteellisen sujuvasti suomalaisten kavereidensa ja sukulaistensa kanssa. Isän kanssa puhutaan englantia, siskon kanssa kolmella kielellä. Koiralle, opettajille ja koulukavereille jutellaan kymriä − äidin kymrin kieli on muuten tosi nolon kuuloista. Moni sana toki puuttuu pojan suomen repertuaarista, mutta tämä suomen kielen taso on tällä hetkellä meidän perheellemme juuri sopiva.