Kokemushistoriallinen katse kylmään sotaan

Joulukuussa 2005 viimeistelin historian graduani. Ajatuksissa siinsi tutkijanura, ja mielessä pyöri väitöskirja-aiheiden ruletti. Kuin kohtalon oikusta käsiini osui pappani valokuvia matkalta Bukarestiin kesällä 1953. Hän kertoi, että matkakohteena oli ollut maailman nuorison festivaali.

Papan kuvissa yhtenäisesti puetut, suorissa riveissä marssivat nuoret olivat minulle visuaalisesti tuttua kuvastoa. Gradussani olin nimittäin tutkinut neuvostonuorison propagandaa 1920–30-luvuilla. Pari asiaa jäi kuitenkin askarruttaman minua. Miksi nuo kuvissa esiintyvät nuoret olivat päätyneet mukaan festivaalille, ja mikä oikein oli tuo tapahtuma, josta en ollut koskaan kuullut mitään?

Maailman nuorisofestivaali päätyi väitöskirjani aiheeksi. Kehykseksi sille muotoutuivat Neuvostoliiton kulttuuridiplomatia ja kulttuurinen kylmä sota. Festivaalin syntyhistorian, tavoitteiden ja rakenteiden ohella analysoin tapahtumaan osallistuneiden nuorten kokemuksia. Väitöskirjassa kokemusten käsittelylle jäi hyvin rajallisesti tilaa ja prosessin jälkeen minua vaivasikin tunne siitä, että kokemuksellinen puoli oli tullut liian pintapuolisesti käsitellyksi. Tästä lähtökohdasta aloin kehitellä ajatusta toisesta kirjasta, joka lähtisi liikkeelle ruohonjuuritasolta, nuorten omista kokemuksista.

Olin tutkinut nuorisofestivaalia paljolti kylmän sodan – Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisen kamppailun – yhteydessä ja oletin, että juuri kylmä sota määrittelisi myös festivaaleille osallistuneiden kokemusmaailmaa. Kuvittelin löytäväni muistitietoaineistosta jotain, jota lähtökohtaisesti nimitin kylmän sodan kokemukseksi.

Kun ryhdyin syventymään lähteisiini uudelleen, nyt hieman eri näkökulmasta kuin väitöskirjaani varten, huomasin, että kylmä sota määritteli nuorten kokemuksia paljon vähemmän kuin olin ennakkoon ajatellut. Se oli festivaaleille osallistuneiden nuorten kokemuksissa läsnä, mutta enemmän taustalla vallinneena olosuhteena kuin jokapäiväisen pohdinnan aiheena. Uusi kierros aineistojen parissa auttoi minua näkemään ulottuvuuksia, jotka olivat väitöskirjan aikana jääneet katveeseen.

Suomalaisten nuorten kokemuksissa on paljon yhtymäkohtia matkailuun ja vieraiden kulttuurien kohtaamisiin. Nuorten matkakertomuksissa, päiväkirjoissa ja haastatteluissa kerrottiin eksoottisten näköisten festivaalivieraiden kohtaamisista, kummeksuttiin outoja paikallisia tapoja, kommentoitiin alkoholin vapaata saatavuutta, iloittiin uusista ystävyyksistä ja naureskeltiin vähäisen kielitaidon aiheuttamille kommelluksille.

Kylmän sodan sijaan keskeistä oli maailman rauhan edistäminen, solidaarisuus samanhenkisten nuorten kesken sekä rajat ylittävä ystävyys. Monia festivaaleille osallistuneita yhdisti työväenluokkainen tausta ja sen aateperintö. Suhde aatteeseen ja ideologiaan kuitenkin vaihteli, ja sen lisäksi eroja eri ryhmien välille loivat kansalliset, kulttuuriset, uskonnolliset ja poliittiset taustat.

Kylmä sota näkyi kyllä aineistoissani, mutta hieman eri tavalla kuin olin olettanut. Suomalaisille nuorille se näyttäytyi kommunisminvastaisuutena, kun heidän aatemaailmansa kyseenalaistettiin suomalaisessa yhteiskunnassa. Työnantajat, viranomaiset ja opettajat saattoivat kommentoida ”kommunistifestivaaleille” osallistumista ivalliseen sävyyn. Osalla matka Itä-Eurooppaan vaikutti kielteisesti omaan asemaan työpaikalla, esimerkiksi lomien peruuntumisena.

Tiukimmat ja ehkä stereotyyppisimmät kylmän sodan taistelut koettiin Berliinin 1951 festivaalilla. Liittoutuneiden kesken jaetussa kaupungissa kamppailu nuorten mielistä ja sydämistä äityi välillä aggressiiviseksi sanasodaksi ja fyysisiksi yhteenotoiksi. Jyväskyläläinen Anni kertoi matkapäiväkirjassaan kuinka pui yhdessä muiden kanssa nyrkkiä yhdysvaltalaisille helikoptereille, jotka pörräsivät festivaalitapahtumien yllä ja pudottivat Länsi-Berliinin houkutuksista kertovia lentolehtisiä. ”Ami go home!” hoilotti monikansallinen nuorisojoukko ja voimaantui yhteisestä vihollisesta Itä-Berliinin illassa.

Kylmä sota oli festivaalimatkoilla läsnä, mutta sitä paljon keskeisemmäksi tutkimuksessani nousi toiseuden ja marginalisoinnin kokemus. Suomalaisessa yhteiskunnassa itään suuntautunut kulttuurivaihto edusti vasemmistolaisen työväenliikkeen ulkopuolella vääränlaista toimintaa ja siksi se jätettiin vähäiselle huomiolle esimerkiksi mediassa. Marginalisointi ja kapeakatseisuus ovat jatkuneet myös tutkimuksessa ja nykymediassa. Tuhansista Itä-Euroopan festivaaleille matkanneista työläisnuorista ei ole tullut osa Suomen kansainvälistymisen kertomusta, vaan heidät on nähty joko Neuvostoliiton ja kommunismin uhreina tai puolestapuhujina. Nuorten omat kokemukset, näkemykset ja toimijuus on sivuutettu useimmissa kylmää sotaa käsittelevissä tutkimuksissa, joissa maailman nuorisofestivaaleihin viitataan.

Hiljattain ilmestyneen Rauhanuskovaiset. Suomalaiset maailman nuorisofestivaaleilla 1940–1950-luvuilla -kirjan tekoprosessi oli monella tapaa avartava tutkimuksellinen matka. Tutun aiheen käsittely uudella tavalla osoitti, kuinka tärkeää on katsoa menneisyyttä eri perspektiiveistä ja eri menetelmin. Kun siirsin huomion pois nuorisofestivaalin järjestäjistä, poliittisista vallanpitäjistä ja tapahtuman rakenteista, jäi tilaa keskittyä osallistujien tapoihin antaa merkityksiä nuorisofestivaalimatkoille ja nostaa esiin heidän näkökulmistaan tärkeitä seikkoja.

Kokemushistoriallinen lähestymistapa on omiaan tuomaan esiin historian kompleksisuuden, monikerroksisuuden ja moniäänisyyden. Sen pyrkimys ei ole haastaa tavanomaisempia tapoja tulkita mennyttä, mutta sen voima piilee mahdollisuudessa syventää käsitystämme menneestä tuomalla esiin ilmiöitä ja toimijoita, jotka ovat aiemmin jääneet historiantutkimuksen katseen ulottumattomiin.

SKS kerää parhaillaan kansalaisten muistoja ja kokemuksia kylmän sodan ajalta. Tutustu keruuseen ja vastaa.

Annola, Johanna, Kivimäki, Ville ja Malinen, Antti (toim.) Eletty kokemus, Tampere, Vastapaino 2019.
Markkola, Haapala, Toinen kokemus, Historiallinen Aikakauskirja 2017.
Koivunen, Pia, Rauhanuskovaiset. Suomalaiset maailman nuorisofestivaaleilla 1940–50-luvuilla. Helsinki, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2020.