Miksi Neuvostoliiton muistaminen on tärkeää?

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on tehnyt itänaapuristamme päivänpolttavan ja tunteita kuohuttavan aiheen. Suomi muiden länsimaiden mukana – aivan oikein – tuomitsee Venäjän hyökkäyksen. Kansalaisten parissa päätään nostaa myös Venäjään kohdistuva pelko, jolla on Suomessa pitkät historialliset juuret. Pelko ilmenee monen kohdalla kaikkeen Venäjään liittyvään kohdistuvana vihamielisyytenä: yhdet haluavat itärajalle aidan, toisille riittäisi venäläisten turistiviisumien epääminen. Kyse ei kuitenkaan ole vain pelon synnyttämästä vihasta; moni tuntee hyvin ymmärrettävästi myös hyökkäyssotaan kohdistuvaa moraalista suuttumusta.

Voimakkaat kielteiset tunteet Venäjää kohtaan näkyvät yhteiskunnassamme nyt myös haluna pyyhkiä olemattomiin viimeisetkin merkit entisestä Neuvostoliitosta. Paljon julkista keskustelua ovat herättäneet varsinkin neuvostoaikaiset patsaat, joita on siirretty kuluneen puolen vuoden aikana pois julkisilta paikoilta niin Turussa, Helsingissä kuin Kotkassakin. Vaikka Neuvostoliittoa ei ole ollut olemassa enää kolmeenkymmeneen vuoteen, siitä muistuttavat monumentit herättävät nyt voimakkaita reaktioita, sillä monien arvioiden mukaan nyky-Venäjä on alkanut muistuttaa edeltäjäänsä, ja Putin itsekin tekee puheissaan historiapolitiikkaa oikeuttamalla sotatoimiaan vetoamalla Neuvostoliiton menneisyyteen. (Ks. esim. Yle 22.6.2022.)

Tässä ilmapiirissä, jossa Neuvostoliiton jälkiä halutaan pyyhkiä pois julkisista tiloista, olemme julkaisseet tuoreen kirjan nimeltä Neuvostoliitto muistoissa ja mielikuvissa (SKS, 2022). Siinä käsitellään Neuvostoliittoon liittyviä muistoja ja mielikuvia humanistisen tutkimuksen keinoin. Kirjan aiheet vaihtelevat Neuvostoliiton jääkiekkojoukkueen ylivoimasta Laika-koiran lennon uutisointiin ja venäläisen nykykirjallisuuden Neuvostoliitto-kuvauksiin. Miksi ihmeessä? Miksi nyt?

Kirjaprojektia aloittaessamme vuonna 2019 emme osanneet arvata, millaiseen maailmantilanteeseen kirja ilmestyisi. Ajattelimme vain, että teoksesta tulisi moniääninen, tutkimukseen perustuva puheenvuoro, joka osallistuisi Neuvostoliiton muistamiseen 30 vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 kuitenkin muutti täysin kontekstin, johon kirja ilmestyi, ja ensin olimme paitsi järkyttyneitä myös hieman hämillämme. Muuttunut maailmanpoliittinen tilanne pakotti meidät arvioimaan Neuvostoliiton perintöä uusista näkökulmista. 

Asiaa pohdittuamme olemme kuitenkin yhä sitä mieltä, että Neuvostoliiton muistaminen on olennaisen tärkeää. Kuten Janne Saarikivi kirjoitti suomalaisten patsaidensiirtelyä pohtivassa kolumnissaan (HS 9.8.2022), patsaat auttavat meitä muistamaan paitsi menneisyyden suuret voitot myös ihmisiin ja ideologioihin väistämättä sisältyvät ristiriidat, väkivallan ja typeryyden. Tämä koskee mielestämme kulttuurisia esityksiä yleisemminkin, olipa kyse kirjoista, vanhoista uutisista tai populaarimusiikista. Tässä maailmantilanteessa, jossa monimutkaiset kriisit seuraavat toisiaan ja Euroopan maaperällä käydään taas sotaa, on olennaisen tärkeää ottaa oppia menneisyydestä, jotta virheitä ei toistettaisi. Tässä niin sanotulla kulttuurisella muistilla on oma tärkeä roolinsa. Menneisyyden muisteleminen esimerkiksi kirjojen, elokuvien tai museonäyttelyiden avulla voi saada meidät ymmärtämään, että myös meidän tämänhetkiset, hyvää tarkoittavat ratkaisumme ja tekomme voivat näyttäytyä tulevaisuudessa moraalisesti ongelmallisina, varsinkin jos annamme pelon ja vihan sokaista arvostelukykymme.   

On myös monia muita syitä, miksi Neuvostoliiton muistaminen ja sen tutkiminen on tärkeää. Neuvostoliittoa ei enää ole olemassa, ja ympärillämme on koko ajan vähemmän ihmisiä, jotka ovat kokeneet sen omakohtaisesti. Nykyisessä maailmantilanteessa Putinin Venäjää verrataan usein Neuvostoliittoon tai joihinkin Neuvostoliiton piirteisiin. Tämän vuoksi entinen Neuvostoliitto kiinnostaa ja siksi on tärkeää tuoda esiin eri aikoina ilmenneitä käsityksiä Neuvostoliitosta. Itänaapurin menneisyyden tunteminen voi auttaa nyky-Venäjän tulkitsemisessa.

Muistaminen elää ajassa, ja eri aikoina menneisyydestä saatetaan nostaa esiin eri asioita. Esimerkiksi vuoden 1991 jälkeen Neuvostoliittoa alettiin käsitellä aikaisempaa monipuolisemmin suomalaisessa kirjallisuudessa, kun aihetta voitiin vihdoin käsitellä täysin vapaasti. Lukijoiden suosiossa ovat olleet esimerkiksi Antti Tuurin Ikitie (2011), Rosa Liksomin Hytti numero 6 (2011) ja Sofi Oksasen Puhdistus (2008). Lisäksi aiemmin taustalla olleet muistot voivat nousta uudelleen pintaan sotien ja muiden yhteiskunnallisten mullistusten yhteydessä. Tämä näkyy omassa kirjassammekin: jos alkaisimme nyt tehdä aiheesta kirjaa, kiinnittäisimme luultavasti enemmän huomiota eri kansojen kokemuksiin ja kohteluun osana Neuvostoliittoa.

Muisteleminen on ylipäänsä tärkeää, koska se tuo menneisyyteen inhimillisen, ihmisen kokoisen ulottuvuuden. Sotien, diplomaattisuhteiden ja valtionjohtajien lisäksi on hyvä saada kosketus myös tavallisten ihmisten näkemyksiin menneisyydestä, siihen, miten he kiinnittyvät menneisyyden tapahtumiin ja millaisia merkityksiä he niille antavat. Kuten muistitietotutkija Alessandro Portelli (1998) on todennut, muistinvaraiset lähteet eivät sanottavasti lisää tietojamme menneisyyden tapahtumista, mutta ne kertovat meille valtavasti niiden psykologisista vaikutuksista.

Helle, Anna & Koivunen, Pia (toim.) 2022: Neuvostoliitto muistoissa ja mielikuvissa. Helsinki: SKS. DOI: https://doi.org/10.21435/skst.1480

Oleander-Turja, Jaakko 2022: Lenin-patsaat poistetaan Suomen katukuvasta – miksi muut Neuvostoliittoa ihailevat patsaat saavat jäädä? Yle 22.6.2022. https://yle.fi/uutiset/3-12504972

Portelli, Alessandro 1998: What Makes Oral History Different? Perkis & Thomson (eds.): The Oral History Reader. London: Routledge.

Saarikivi, Janne 2022: Haluan kulkea sipulikupolien, Leninin ja hakaristien välistä. Helsingin Sanomat 9.8.2022. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008991192.html