Magia toiseuttamisen välineenä

Tarinat ja huhupuheet voivat johtaa hyvinkin kauaskantoisiin seurauksiin ihmisten elämässä. Voimakkaat ennakkoluulot vaikuttavat yhtä vahvasti kuin sanamagia eli loitsujen käyttö riitti- ja rituaalitilanteissa. Noituuteen ja magiaan on kautta historian liitetty paheksuttavia ja tuomittavia piirteitä; esimerkiksi Vanhassa testamentissa sanotaan ”noitanaisen älä anna elää” (2. Moos. 22). Noituus ja magia ovatkin toimineet toiseuttamisen välineinä muiden merkitystensä, kuten avunannon, itsetuntemuksen tai parantamisen, lisäksi. Tässä yhteydessä toiseuttamisella tarkoitetaan jonkun ihmisryhmän tai ihmisyksilön sosiaalista erottamista muusta yhteisöstä tähän ryhmään tai yksilöön liitettyjen, usein epätoivottujen, todellisten tai keksittyjen piirteiden kautta.

Noituuteen tai magian käyttöön liittyvien huhupuheiden perusteella toiseuttaminen on johtanut historian saatossa monenlaisiin lopputuloksiin: joskus se on johtanut jopa noituuden tai magian käytöstä syytetyn kuolemaan, kuten 1600-luvulla niin sanottujen noitavainojen aikaan. Joissain tapauksissa huhupuheiden kohteena oleva ihminen tai yhteisö on eristetty sosiaalisesti muusta yhteisöstä, kuten tapahtui esimerkiksi 1600-luvulla Turun Akatemiassa heprean ja kreikan professorina toimineelle Martin Stodiukselle. Hän oli opettanut opiskelijoille taitoja, joita eräät tahot hänen omana aikanaan pitivät okkultismina: näkymättömällä musteella kirjoittamista ja tulen sytyttämistä pelkän auringonvalon ja lasin avulla. Huhupuheiden mukaan Stodiuksen tenteistä ei päässyt läpi, ellei tehnyt sopimusta Paholaisen kanssa. Sinällään viattomat opiskelijaloreksikin katsottavissa olevat tarinat johtivat käytännössä Stodiuksen akateemisen uran päättymiseen eli hänen sosiaalisesta ryhmästään erottamiseen noituus- ja magiasyytöksiin perustuen.

Mitä julkisemmin toiseuttaminen on tapahtunut, esimerkiksi kertomusten ja huhupuheiden levittämisen avulla, sitä vaikeampi toiseutetun yksilön on ollut korjata hänestä levitettyjä tarinoita tai omaa käytöstään normien mukaisemmaksi. Tutkiessani väitöskirjaani varten ruotsinkielisen Pohjanmaan tietäjä- ja noitamaineisia henkilöitä löysin tarina-aineistoa Lovisa Törndal -nimisestä pohjanmaalaisesta parantajasta. Elämänsä aikana ja etenkin sen jälkeen häneen liitettiin rikas tarinaperintö, mutta jo hänen omana elinaikanaan 1890-luvulla hänestä julkaistiin pitkähkö artikkeli Vasabladetissa, jossa kerrottiin hänen yrittäneen palauttaa varastettuja rahoja Paholaisen avulla. Toiseuttaminen on voinut olla myös positiivista, kun yksilöön on liitetty positiivisina pidettyjä piirteitä, kuten esimerkiksi hyvänä parantajana pitämistä. Tiettyyn ryhmään on voitu myös liittää mielikuvia vahvasta magiaperinteestä, jota on ihannoitu ja eksotisoitu. Tällaisia tarinoita yhdistettiin erilaisiin etnisiin ryhmiin, kuten saamelaisiin, mutta myös aiemmin mainittu Törndal sai perinteenkeruun myötä osakseen ylistystä magiaperinnettä keräilleeltä Valter W. Forsblomilta.

Noituuteen liitetyt ennakkoluulot ovat historiallisesti olleet hyvin voimakkaita ja leimaavia. Länsimaisessa kulttuurissa Raamatun tulkinnoilla on ollut olennainen osa sen suhteen, millaisia piirteitä noituuden ja magian harjoittamiseen on liitetty, kuten edellisistä esimerkeistä voimme havaita. Erityisesti taloudellinen oman edun tavoittelu tai äkillinen sairastuminen ja jopa äkillinen kuolema on luettu Paholaisen kanssa sopimuksen tehneiden noitien työksi. Toiseuttamisella on kuitenkin usein ehkä hieman paradoksaalisestikin toiseutettua yhteisöä tai yksilöä vahvistava vaikutus. Noidanmaineinen henkilö tai ryhmä on voinut käyttää häneen tai heihin liitettyjä ennakkoluuloja vahvistaakseen sosiaalista asemaansa ja saadakseen esimerkiksi eräänlaista sosiaaliturvaa ruokatavaroiden tai muiden hyödykkeiden muodossa. Perinteenkeruun aikana 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa noitamaineiset taas saattoivat kokea olevansa ulkopuolisten perinteenkerääjien silmissä hyvinkin arvostettuja haastateltavia, mitä he eivät välttämättä säilyneen muistitiedon perusteella aina yhteisössään olleet.