Mihin nationalismitutkimusta tarvitaan?

Vuoden alussa käynnistynyt Suomen Akatemian Humanistisen nationalismitutkimuksen huippuyksikkö järjesti kansainvälisen avajaistilaisuutensa toukokuussa 2026. Huippuyksikkö on suuri taloudellinen satsaus: Suomen Akatemia rahoittaa sitä yli miljoonalla eurolla vuosittain kahdeksan vuoden ajan, minkä lisäksi SKS, Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto ja Åbo Akademi tukevat kukin huippuyksikköä omilla panostuksillaan. Kyseessä on todella mittava kansallinen investointi humanistisille aloille ja nationalismin tutkimukseen. Mihin tämä tutkimustarve perustuu ja mistä lähtökohdista huippuyksikkö lähtee liikkeelle?

Kun uusi nationalismitutkimus lähti täyteen vauhtiin 1980-luvulla, alan suomalaisen pioneerin professori Aira Kemiläisen teos Nationalism: Problems Concerning the Word, the Concept and Classification vuodelta 1964 löytyi lähes kaikkien keskeisten teosten lähdeluettelosta. Kemiläinen nimesi kirjansa ensimmäisen kappaleen ”Nationalism – A Confusing Word”. Tällä hän viittasi siihen, kuinka nationalismi merkitsee niin monia eri ilmiöitä ja asioita, joiden määrä on ajan saatossa vain runsastunut. Se voi tarkoittaa muun muassa kiihkoisänmaallisuutta, aatetta ja ideologiaa, poliittista liikettä, kansallishenkeä, ajattelutapaa, historiallista ajanjaksoa tai teoriaa. Nationalismia on helppo tunnistaa, mutta vaikeampi määritellä.

Nationalismitutkimuksen kannalta Kemiläinen esittää edelleen tuoreen ongelman. Rinnan ja limittäin nationalismin kanssa puhutaan kansallisuudesta, kansakuntaisuudesta, patriotismista ja muun muassa eletyn kansakunnan kokemuksesta. Nationalismi voidaan paikantaa niin poliittiseen retoriikkaan, arjen käytäntöihin, mentaliteetteihin kuin materiaalisiin esineisiinkin. Se on kuin mustetippa, joka vesilasiin pudotessaan värjää kaiken, mutta jota on sen jälkeen lähes mahdoton enää palauttaa mihinkään aiempaan olemukseensa. Nationalismi vaikuttaa elämäämme myös 2020-luvulla hyvin perustavilla tavoilla, ja tarvitsemme aktiivista pohdintaa ja tutkimusta sen merkityksistä ja erilaisista ilmenemismuodoista.

Juuri sen vuoksi, koska nationalismia tuntuu olevan joka puolella ja sanalla viitataan hyvin eritasoisiin ilmiöihin, sen tutkimuksen kohdalla on erityisen tärkeää pyrkiä hahmottamaan myös nationalismin rajoja sekä variaatioita sen luonteessa, intensiteetissä ja toiminnassa. Tällaisessa tutkimuksessa, joka kiinnittää huomion vaihteleviin merkityksiin ja konteksteihin, humanistit ovat perinteisesti olleet vahvoja. Tämä edellyttää myös käsitteellistä reflektiota. Onko kaikissa tutkimissamme ilmiöissä kyse varsinaisesti nationalismista, vaikka ne liittyvätkin kansallisuuteen, etnisyyteen ja kansakuntaisuuteen? Onko nationalismi aina välttämättä paras ymmärtämisen kehys selittämään tutkimiamme ilmiöitä ja yhdistämään niitä toisiinsa? Tällaisten perustavaa laatua olevien kysymysten esittäminen nationalismista ja sen käsitteen ja tutkimuksen rajoista tulee olemaan yksi huippuyksikön keskeinen tehtävä. Puntarointi voi palvella niin kansainvälistä tutkimuskenttää kuin yhteiskunnallista keskusteluakin.

Aira Kemiläinen oli syntynyt vuonna 1919 Kuopiossa. Hänen vanhempansa kuuluivat ikäpolveen, jossa ensimmäistä kertaa lähdettiin maaseutukaupungeista Helsinkiin opiskelemaan ja joka kiinnittyi voimakkaasti uudenlaiseen ajatukseen suomalaisesta kansasta, kielestä ja kansakunnasta. Kun huippuyksikön avajaistilaisuus järjestettiin SKS:n juhlasalissa, olimme tuon kansallisen ajatuksen suomalaisilla syntysijoilla. Kemiläisen sukupolven kohdalle tulivat puolestaan toisen maailmansodan koettelemukset: hän itse palveli sodassa lottana. Sodan jälkeen nuori tutkija suuntasi Saksaan, Ranskaan, Sveitsiin, Englantiin ja Yhdysvaltoihin. Hän kuului siihen nationalismitutkimuksen pioneerien joukkoon, joita yhdistivät sekä nationalismin syvät omakohtaiset vaikutukset henkilökohtaiseen elämään että mahdollisuus katsoa näitä kokemuksia omien rajojen ulkopuolelta, kansainvälisissä tutkimusympäristöissä. Usein tuo mahdollisuus oli itse asiassa pakon sanelema, kuten oli muiden muassa Eric Hobsbawmin ja Ernest Gellnerin kohdalla.

Tältä kokemustaustalta tulevat henkilöt laativat monet nationalismitutkimuksen perusteoksista. Aira Kemiläinen, Miroslav Hroch, Eric Hobsbawm, Ernest Gellner, Benedict Anderson ja Anthony D. Smith kirjoittivat nationalismin modernin historian tavalla, joka liittyi läheisesti myös heidän omaan elämäänsä ja selitti niitä historiallisia voimia, jotka olivat muovanneet heidän maailmaansa usein dramaattisilla tavoilla. Tuloksena oli vahvasti argumentoituja, elegantteja tutkimuksia, joissa empiirinen tutkimus yhdistyi eri painotuksin ja vivahtein suureen modernisaation kertomukseen.

Kumuloitumisen sijaan humanistiselle tutkimukselle on leimallista tietty syklisyys, paluu samojen kysymysten äärelle. Aira Kemiläisen ja hänen aikalaistensa päivistä nationalismitutkimus on toki edistynyt ja rikastunut valtavan paljon, mutta silti monet jo tuolloin kysytyt kysymykset ovat edelleen relevantteja. Hahmotan itse tutkimuksen jännitekenttänä, jossa aiemmat tutkimusperinteet, uudet monitieteiset vaikutteet sekä muuttuva maailma ja yhteiskunta tutkimuksen ympärillä muodostavat jatkuvasti eläviä konstellaatioita. Uudenlaiset kysymyksenasettelut nousevat tärkeiksi; jotkin jo unohdetut vanhat kysymykset alkavat askarruttaa uudelleen. Uskoakseni elämme nyt aikaa, jolloin 2020-luvun nationalismi ympärillämme asettaa sekä aiemman tutkimusperinteen että tämän hetken tutkimusvaikutteet jossain määrin uuteen asentoon.

Jos 1960- ja 1970-luvuilla virinneen klassisen uuden nationalismitutkimuksen taustalla oli tuntemus nationalismin aikakauden hiipumisesta tai päätöksestä, nykyhetken motivaatio tutkimukselle lähtee ennemmin siitä kokemuksesta, että nationalismi on palannut yhä voimakkaampana ja yhä uusissa muodoissaan osaksi jokapäiväistä elämäämme.
Itse asiassa voimme nyt nähdä selvemmin, ettei nationalismi tosiasiassa kadonnut minnekään, eikä se siis myöskään varsinaisesti palannut mistään tällä vuosituhannella. Nationalismille onkin ominaista, että se voi vetäytyä ajoittain taka-alalle arkipäivän harmittomiksi käytännöiksi ja ajattelutavoiksi, mutta purkautua sitten uudestaan esiin sekä riehakkaissa että väkivaltaisissa muodoissa. Vaikka nationalismi saattoi vaikuttaa 1900-luvun lopulla menneisyyden ideologialta, tosiasiassa sen historialliset liikevoimat eivät ole koskaan pysähtyneet.

Suomi ja laajemmin Pohjois-Eurooppa ovat käypiä tapauksia näiden liikevoimien tutkimiseen. Nationalismitutkimus osoittaa, että pienen kautta voi kirjoittaa suurta, kun aineistot ovat hyviä, kansainvälinen tutkimuskonteksti hallussa ja teoreettiset näkökulmat teräviä. Uudessa huippuyksikössä painopisteenämme tulevat olemaan muun muassa:

Suomessa tutkimus on vapaata, mutta nationalismitutkimus ei ole vaaratonta. Monet alan kollegoista muissa maissa joutuvat työskentelemään ympäristöissä, joissa heihin kohdistuu vakavaa uhkailua tai joista heidän on ollut pakko muuttaa muualle. Nationalismin kriittinen tutkimus tarkoittaa vallankäytön, identiteettien, sosiaalisten ja etnisten hierarkioiden, sukupuolen ja usein myös väkivallan tutkimusta. Nämä ovat kaikki aiheita, jotka herättävät voimakkaita reaktioita. Nationalismilla on väliä – ja siksi myös sen tutkimuksella on merkitystä.

Tämän tutkimuksen aika on nyt. Näemme ympärillämme, kuinka nationalismi synnyttää, rakentaa, purkaa ja rikkoo ihmisyhteisöjä. Nationalismin ymmärtämisellä on olennainen merkitys sille, kuinka tämän päivän globaaleja ongelmavyyhtejä voidaan ratkoa. Samalla nationalismi synnyttää jatkuvasti uusia kysymyksiä ja ongelmia. Tämän monimutkaisen ilmiön ajallinen ymmärtäminen on meidän tutkimuskohteemme.