Muistoista tieteeksi – keruuaineistojen merkitys tutkijoille

Kavuttuani Kolin huipulle koin jostain syystä sopivaksi hiljentää puheeni kuiskaukseksi, vaikka paikalla ei ollut muita ihmisiä. Se vain tuntui sopivalta, ihan kuin kirkkoon tai muuhun pyhään paikkaan astuessa. Jos eri puolilla Itä-Suomea asuneelle Koli saa aina samanlaisen hurmion aikaan, kuinka sen sitten kokee kauempaa matkannut? Tai millaisena Kolin vaarat näyttäytyvät kylässä koko ikänsä asuneille? 

Suoritin kolmen kuukauden mittaisen korkeakouluharjoitteluni Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Joensuun toimipisteessä keväällä 2022. Teemat, joiden parissa vietin suurimman osan ajastani olivat mielenterveys ja Koli. Muistan ajatelleeni jo työhaastattelussa, etteivät aiheet olisi paremmin voineet osua yhteen omien mielenkiinnonkohteideni kanssa.

Rakastan ihmisten arkisia ajatuksia. Niitä ajatuksia, jotka ihminen kokee tarpeelliseksi ilmaista ääneen tai kirjoittamalla aiheesta, joka häntä juuri sillä hetkellä liikuttaa.

Vuosien 2021–2022 taitteessa SKS:lla oli käynnissä muiden muassa nämä kaksi muistitietokeruuta: Kolin kutsu ja Mitä on mielenterveys? Kuten arvata saattoi, Koli herätti aiheena paljon lomamuistoja laskettelun ja patikoinnin parissa, sekä sukujuuriin liittyviä kertomuksia lapsuuden kesistä Kolin kylässä. Mielenterveys-keruulta en taas tiennyt mitä odottaa. Luettavana oli runsaasti koskettavia tekstejä kamppailusta mielenterveysongelmien kanssa tai huolesta sairastavia läheisiä kohtaan, mutta toisinaan myös toiveikkaita selviytymistarinoita. Mielenterveys keruun aiheena lisäsi itsessään aiheen käsittelyä, jolle vastausten perusteella oli tarvetta.

Aihepiireissä tuntui olevan jotain yhteistä. Nimenomaan Koli on monelle se paikka, jossa saa hengittää syvään ja unohtaa hetkeksi päätä vaivaavat sotkut. Vastausten perusteella lohduttavan kaunis järvimaisema Pieliselle tuntui helpottavan vastoinkäymisiä, kun sai luvan kanssa juurtua hetkeksi ikiaikaiseen kallioon.

SKS:n keruiden vastaajaverkkoon kuuluu yli 400 eri ikäistä ympäri Suomea olevaa jäsentä, jotka aktiivisesti vastaavat käynnissä oleviin keruisiin. Lisäksi vastauksia saapuu suuria määriä verkkoon kuulumattomilta, spontaaneilta vastaajilta. Oli hienoa olla osana prosessia, joka alkaa vastaajan löytäessä keruun esitteen ja kuullessaan aiheen, jonka perusteella hän päättää jakaa omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Pääsin lukemaan näitä ajatuksia käydessäni jokaisen vastauksen tarkasti läpi. Nautin työssäni eniten kirjoittajien asemaan asettumisesta ja heidän mielensä tavoittamisesta. Lieneekö kyseessä historianopiskelijalle luontainen vietti?

Millaista aineistoa keruut sitten tuottavat? Tekstejä on juuri niin monta erilaista, kuin on vastaajiakin. Osa vastauksista on lyhyempiä, osa pidempiä, osa tarinamaisia ja osa taas ajatusten virtaa. Toiset haluavat jakaa henkilökohtaisia kokemuksiaan esimerkiksi mielenterveyteen liittyen, osa taas keskittyy yleisemmällä tasolla yhteiskunnalliseen pohdintaan tai haluaa ottaa kantaa merkityksellisiltä tuntuviin asioihin.

Toisinaan rivien välistä on kuitenkin luettavissa väheksyntää omaa tuotosta kohtaan. Muistelma saattoi olla lyhyt tai muuten vain vastaajan näkemyksen mukaan mitätön. Tarkastellessa asiaa tutkijan näkökulmasta, ei mikään tieto ole turhaa. Juuri tämä, jopa aiheeseen liittymätön lyhyt muistelma voi olla ainoa jäljellä oleva tie johonkin muuhun, melkein unohduksiin jääneeseen tietoon.

Muistitietoon on suhtauduttava sen omien lainalaisuuksien puitteissa ja asiaan kuuluvalla kriittisyydellä, mikä koskee kaikkea muutakin tietoa tänä päivänä. Palautettaessa menneisyyttä mieleen, ihmiset ja paikat voivat sekoittua tai unohtua sekä omat muistot lainautua lähemmäksi vaikka luettua romaania kuin koettua todellisuutta. Muistitietoaineistoa käsiteltäessä on siis syytä palauttaa mieleen jo yläkoulussa opetetut kriittiset työkalut: kuka kirjoittaa, missä ja milloin, kenelle teksti on suunnattu ja ennen kaikkea miksi.

Muistitietoa alettiin arvostaa uudella tavalla 1900-luvun loppupuolella Oral history -suuntauksen myötä. Historiantutkimuksen ja perinteentutkimuksen lisäksi muistitieto toimii nykyään pätevänä aineistona myös esimerkiksi sosiaalitieteissä, kirjallisuudentutkimuksessa ja psykologiassa.

Muistelmia on tarkasteltava tulkintoina niiden syntyajankohdasta ja sen hetkisestä yhteiskunnasta. Absoluuttista totuutta niistä ei siis kannata lähteä etsimään. Sen sijaan muistitieto on avain ihmisten omiin kokemuksiin, mielipiteisiin, asenteisiin, mielikuviin ja juuri niihin arkisiin ajatuksiin, joita ei viranomaisten asiakirjoista näe.

Kuvatutkimus tai historiallinen kuvatutkimus on menetelmä, joka keskittyy ihmisten mielikuviin. Kyseessä on ikään kuin maailmankuva, johon vaikuttavat yksilön aikaisemmat kokemukset, tunteet ja ajatukset. Tyypillinen muistitietokeruu kerää juuri näitä ihmisten ajatuksia ja mielikuvia tietyistä teemoista, kuten Vantaasta, Kansaneläkelaitoksesta tai vaikka joulupukista.

Historiantutkimus on erityisesti kiinnostunut kollektiivisesti jaetuista mielikuvista, jotka ovat tyypillisiä suurelle osalle yhteisöä. Tutkimus onkin siirtynyt pois suurmiesten keskuudesta kohti tavallisten ihmisten arkea. Mikrohistoria kuuluu uuden historian piiriin keskittyen paikallistason tutkimukseen, kokemuksellisuuteen ja lähteiden tarkkaan lähilukukuun. Lingvistinen käänne ohjasi huomion kieleen ja sen rakentamiin merkityksiin, mikä osaltaan toi arvostusta sanoille, ilmaisuille ja kirjoitetuille teksteille itsessään.

Keruun vastaaja ei voi siis koskaan tietää, kuinka arvokas askel tämä lyhyt, ehkä haparoivakin muistelma on tutkijan tiellä kohti lopullista tutkimusta. Muistitiedon kautta menneisyyden tapahtumat saavat merkityksen muistelun hetkellä, joka auttaa luomaan kattavampaa historiakuvaa.

Sisäänrakennetusta karjalaisesta vaatimattomuudestani huolimatta, kannustan teitä jokaista rohkeasti vastaamaan keruisiin, mikäli jokin lukuisista aiheista herättää teissä muistoja tai ajatuksia. Samalla teillä on mahdollisuus tallentaa pala tämänhetkistä maailmaamme säilöön pitkälle tulevaisuuteen ja mahdollisesti voitte olla suureksi avuksi uudelle tieteelliselle tutkimukselle.

Ukkonen, Taina 2000. Muistitieto tutkimuksen kohteena ja aineistona. Elore 2/2000, Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry., Joensuu.

Peltonen, Matti 2010. Voisiko paikallishistorian käsittää toisin? kylätutkimus, muistieto ja uusi mikrohistoria. Teoksessa Ahtiainen, J. Tervonen, & K. Teräs (toim.) Kaikella on paikkansa: uuden paikallishistorian suuntaviivoja(129–148). Vastapaino.