![](/wp-content/themes/sks/dist/images/vahaisia-lisia-tunnus-white.png)
Rysäkeisarit kustantamon rattaissa
Joskus virkatyöt ja siviilielämä kohtaavat hauskoilla tavoilla. Tässä hiljakkoin seurailin sivusta erään tuttavani kirjoittaman kirjan tekemistä SKS:ssa. Valaiskoon tarina kirjanteon vaiheita yleisemminkin.
Vuosia sitten tutustuin Kuusiluodon saaressa Helsingissä lintumies Eero Haapaseen, joka oli pitkään valmistellut tutkimusta Vanhankaupungin alueen historiasta. Aina silloin tällöin tuli puheeksi, että Eero oli taas penkonut arkistoja ja haastatellut vanhoja saarelaisia.
![](https://www.finlit.fi/wp-content/uploads/2024/02/rysis_kuva_1.jpg)
Runsas vuosi sitten Eero mainitsi, että vuosien työ on valmis ja hän on jättänyt käsikirjoituksen SKS:aan. Kappas, hyvä kustantamovalinta! Kun kysyin asiasta töissä kustannusjohtaja Tero Norkolalta, hän oli selvästi innostunut: kuulemma elävää, pikantisti pirtunmakuista tarinointia Helsingin paikallishistoriasta. Keskushenkilöinä kalastajasuku Karlssonit 1800-luvun lopulta 2000-luvun alkuun ja kaiken taustalla muuttuva Helsinki. Hyvät ainekset yleistajuiseen tietokirjaan!
Pian Eero jo saapasteli kustantamoon allekirjoittamaan kustannussopimusta. Kirjan kustannustoimittajaksi nimettiin kollegani Pauliina Rihto, ja kustantamon pyörät lähtivät pyörimään.
Yleistajuisella tietokirjalla pitää olla hyvä nimi ja kansi. Toisinaan nämä kaksi edeltävät jopa käsikirjoitusta. Nurinkurisuus johtuu markkinoinnista: kirja on esiteltävä kirjakauppiaille jo ennen sen valmistumista. Eeron kirjan nimeksi tuli Sörkan rysäkeisarit. Kalastajia, ajureita ja salakuljettajia – siitä käy ilmi kirjan aihe ja tarinoiva luonne ja se puhuttelee paikallishistorian harrastajia. Kun nimi oli fiksattu, graafikko Timo Numminen loihti kirjalle historiallis-raikkaan kannen.
Alkoi käsikirjoituksen editointi. Kuulin siitä ajoittain osapuolten kommentteja:
Eero (Kuusiluodossa linnunpönttöä kiinnittäessään): ”Tekstistä uhkaa lähteä kauhean paljon pois! Sekin anekdootti sekatyömies Happosesta olisi minusta todella tärkeä.”
Pauliina (lounastauolla töistä jutellessa): ”Kyllä se Rysiksen tarina on tosi kiinnostava. Välillä vaan putoan täysin kärryiltä eri aikatasojen ja Karlssonien sukupolvien kanssa.”
Eero ja Pauliina tekivät tiivistä yhteistyötä, rymsteerasivat tekstiä ja pääsivät lopulta yhteisymmärrykseen. Kun vielä kuvat oli valittu ja kartat teetetty, kaikki taitettu ja oikoluettu, teos oli valmis kirjapainoon. Kun onnittelin Eeroa saavutuksesta Kuusiluodon naapurisaaren kesäjuhlissa, hän totesi, että on oikeastaan tiukka paikka, kun kirjalle ei voi enää tehdä yhtään mitään.
Kesäloman jälkeen kirja saapui painosta kustantamoon. Ehdimme hetken iloita Eeron kanssa sen kauniista painojäljestä, kunnes huomattiin, että kirjapaino oli unohtanut painaa kirjan esilehdille tarkoitetut kartat. Kustannusjohtaja Tero syöksyi puhelimeen sopimaan, miten kartat painetaan irtolehdille ja sujautetaan kirjojen väliin. Tällaisia takaiskuja aina toisinaan sattuu, mutta miksi juuri tämä kirja?
![](https://www.finlit.fi/wp-content/uploads/2024/02/rysis_kuva_2.jpg)
(Kuva: Pauli Jokinen.)
Elokuun iltapäivä Kuusiluodossa oli paahtava. Rysäkeisareiden julkistamistilaisuus oli alkanut komeasti, kun olimme lipuneet saareen puuveneillä Eeron ja kavereiden soutamina. Tilaisuudessa Eero kuljetti toimittajia, ystäviä ja kustantamon väkeä ympäri saarta ja kertoi kirjan tapahtumapaikoista. Toimittajat kyselivät, kamerat räpsyivät. Välillä naukattiin pirtua. Illan laskeutuessa Eeron kaveri Juhis esitti kitaroineen kirjan inspiroiman laulun: ”Meri on kaikki mitä minussa on, meressä kaikki minusta on…” Omakin oloni oli juhlava: ikituttu saari näytti parhaat puolensa ja oli helppo olla ylpeä tilaisuudesta ja Eeron teoksesta. Itse kirjantekijä poseerasi kuvaajille, kirjoitti omistuksia ja ihmetteli, että nytkö koko projekti, eräänlainen elämäntyö on sitten valmis.
![](https://www.finlit.fi/wp-content/uploads/2024/02/rysis_kuva_3-400x300-1.jpg)
Joskus näinkin! Kaikkien kirjojen valmistumista kustantaja ei voi juhlistaa, mutta joskus kun tuntuu, että media voisi kiinnostua, julkkareita järjestetään. Tällä kertaa kaikki meni aivan nappiin – ei ihme, että Hesarin toimittaja kirjoitti tilaisuudesta tunnelmallisen jutun. Seuraava tilaisuus kuulla Eeron kertovan kirjastaan on 11.9. klo 16.30 SKS:n juhlasalissa (Hallituskatu 1, Helsinki). Alku on siis ollut lupaava, ja nyt sen kuin toivotaan, että huomio jatkuu ja lukijoita löytyy.
Sillä itse kirjahan on tietysti mainio – sen voin sanoa kaksinkertaisen puolueettomasti, olenhan paitsi kustantamon edustaja myös kirjailijan kaveri!