Salaisia kansioita etsimässä – Toini Havun muistiinpanot Kersti Bergrothin elämän viimeisestä rakkaudesta
Reaktioiden lukumäärä: 0
Kommenttien lukumäärä: 0Kersti Bergroth (1886–1975) oli viipurilaissyntyinen kirjailija, joka kirjoitti lukuisilla salanimillä ja hallitsi useita erilaisia tekstilajeja. Hän kirjoitti sekä vakavia, viihteellisiä että nuorisolle tarkoitettuja romaaneja, novelleja, muistelmia, runoja, pakinoita, näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia ja lehtijuttuja. Hän omaksui 1920-luvulla antroposofisen elämänkatsomuksen. Hän hallitsi useita kieliä ja matkusteli ja asui elämänsä aikana monissa Euroopan maissa. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Mary Marck -nimellä julkaistut Eevan luokkaa käsittelevät nuorisoromaanit sekä Anu ja Mikko -näytelmä.
Toimittaja ja kriitikko Toini Havu (1908–1998) tapasi ystäväänsä, kirjailija Kersti Bergrothia Laakson sairaalassa Helsingissä vuosina 1973–1974. Iäkäs kirjailija oli parikymmentä vuotta Roomassa asuttuaan muuttanut Suomeen. Pian saapumisensa jälkeen hän oli saanut sairauskohtauksen ja joutunut pysyvään sairaalahoitoon.
Bergroth ja Havu olivat tunteneet toisensa jo pitkään. Havun vierailut olivat paitsi ystävän käyntejä myös Bergrothin ajatuksia dokumentoivan toimittajan haastatteluja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan tallentamissaan teksteissä Havu kertoo Bergrothin ajatuksista, mielentiloista ja ulkonäöstä. Katri Kivilaakso ja Riikka Taavetti (2024, 258) kuvaavat muistiinpanoja:
”Nämä muistiinpanot ovat itsessään erikoinen aineisto – ne eivät ole haastattelun litteraatio, vaan Havun haastattelujen ja tapaamisten pohjalta jälkikäteen kirjoittamia tämän omia tulkintoja, vaikutelmia ja tietoja kuvaava teksti, jonka seassa on lyhyitä, ilmeisesti lähinnä ulkomuistista jälkeenpäin kirjoitettuja dialogeja. Havun muistiinpanojen todistusvoima nojaa asetelmaan, jossa hän on käynyt haastattelemassa ja tapaamassa Bergrothia tämän kuoleman lähestyessä, mutta toisaalta Bergrothin omaa ääntä ei kuulla – kyse on nimenomaan Havun kirjoituksesta ja kertomuksesta.”
Kirjoittaessani 2010-luvun puolivälissä Bergrothin elämäkertaa (Mahlamäki 2017), löysin nämä Havun muistiinpanot ja käytin niitä lähteenäni. Mutta ne saivat aikaan myös etsintäprojektin, joka tuli osaltani päätökseensä vasta tammikuussa 2025 – 50 vuotta aineistojen arkistoinnin ja Bergrothin kuoleman jälkeen.
Haastattelujen salattu II-osa
Toini Havu jakaa haastattelunsa heti Bergrothin kuoleman jälkeen tutkijoiden käytettävissä olevaan I-osaan sekä 20 vuoden ajan salattavaan II-osaan. Tähän II-osaan Havu kertoo siirtäneensä Bergrothin rakkaus- ja tunne-elämää käsittelevät osiot, jotka avaavat
”aivan uuden näkymän KB:n persoonallisuuteen, ihmiseen ja naiseen yleensä, sekä ennen kaikkea KB:n luomisvoiman uusiutumisen taustaan, ja antaa uuden perspektiivin hänen vanhuudentuotantoonsa, erityisesti, runojen, tutkijoille.”
Elämäkertatutkijaa kaihersi, että aina kun haastattelutekstissä sivuttiin yksityiselämään liittyviä asioita, sen kuvattiin siirretyn aineiston salattuun osioon. Koska elämäkertaprojektini aikaan aineistojen salausaika oli päättynyt jo parikymmentä vuotta sitten, pyysin toiveikkaasti SKS:n virkailijoilta nähtäväkseni tätä haastattelun II-osaa. Vaikuttihan siltä, että juuri sieltä löydän kiinnostavimmat tiedot Bergrothin elämästä. Mutta aineistoa ei löytynytkään mistään.
Minulle tuotiin tutkittavaksi aina vain uusia kopioita Havun haastattelun I-osasta ja vakuutettiin, että muuta ei ole. Niinpä luin I-osaa aina uudelleen ja pengoin Bergrothin arkistokansiota löytääkseni salassa pidetyt paperit. Turhaan.
Sen jälkeen aloin itse kysellä eri tahoilta, josko tieto salattujen kansioiden sijainnista löytyisi. Olin yhteydessä Helsingin yliopiston suomen kielen laitokselle, jossa alkuperäisaineistoja oli säilytetty. Laitoksen virkailijalla ei ollut tietoa asiasta, mutta hän kyseli laitoksen iäkkäämmiltä työntekijöiltä heidän muistikuvistaan. Kenenkään muisti ei kuitenkaan ulottunut niin pitkälle.
Yritin myös saada yhteyden 1970-luvulla laitoksella työskennelleeseen Ritva Haavikkoon. Hän oli kuitenkin jo niin iäkäs, että läheiset suojelivat häntä kyselyiltä. Lähetin viestin myös Toini Havun tyttärelle, joka kertoi vastauksessaan muistikuviaan Bergrothista ja tämän vierailuista heidän kodissaan. Hänkään ei tiennyt salatuista teksteistä mitään.
Kadonneen aineiston etsinnän ohessa elämäkertahankkeeni eteni ja lähestyi loppuaan. Olin rakentanut tekstin salapoliisikertomuksen muotoon, jonka päätteeksi löydän Havun haastattelun II-osan ja paljastan maailmalle sen salaisuudet. Käsikirjoituksen valmistumisen lähestyessä ja salattujen tekstien löytymisen käytyä epätodennäköiseksi, muutin suunnitelmaani ja kirjoitin perinteisen, kronologisen elämäkerran.
Salattu teksti löytää päivänvalon
Myöhemmin, kahvipöytäkeskustelun lomassa kuulin, että SKS:n vuonna 2019 toteuttamassa äänitteiden oheisaineistojen järjestämisprojektissa Havun haastattelujen II-osa oli löytynyt. Siihen oli mahdollisuus tutustua arkistossa. Koska arkistotutkijan sanojen mukaan olin Bergroth-elämäkerrassani arvannut tekstin sisällön ja koska tutkimusprojekti oli osaltani päättynyt, en kiirehtinyt arkistoon.
Suuri hetki koittikin vasta nyt, tammikuussa 2025, jolloin toinenkin kadoksissa ollut kokoelma eli Kersti Bergrothin kirjeet ystävälleen Liisa Ottoselle oli löytänyt tiensä arkistoon. Sain ensimmäistä kertaa käsiini Havun muistiinpanot.
Niissä hän kuvaa Bergrothin elämän viimeistä ja hänen sanojensa mukaan suurinta rakkautta katolisen kirkon korkea-arvoiseen virkamieheen Karl Eggeriin (1914–2003). Olin Eggerin nimen jo löytänytkin Bergrothin viimeisistä kirjeistä ja etsinyt häntä internetistä, mutta päätynyt tuolloin väärään henkilöön. Nykyään Eggeristä on oma Wikipedia-sivustonsa, joten häneen liittyvät tiedot löytyvät helposti.
Bergrothin mukaan hänen rakkautensa Eggeriin sai hänessä yli 80-vuotiaana puhkeamaan runosuonen: hän kirjoitti rakkausrunoja saksaksi – hänen ja Eggerin yhteisellä kielellä. Olin elämäkerrassani päätynyt Bergrothin Neue Romantik -runokokoelman tulkinnassa tulokseen, joka varmistui oikeaksi lukiessani Havun muistiinpanojen II-osaa:
”Muutamassa viimeisessä kirjeessään Bergroth nimittäin viittaa rakkaaseen ystäväänsä, uudelleen löytämäänsä ystävyyteen ja ehkä kaikkein kauneimpaan ja tärkeimpään rakkauteensa. Oliko hän elämänsä viimeisinä vuosina, saksankielisiä runoja kirjoittaessaan, taas rakastunut? […] Bergroth kuitenkin koki 1970-luvun taitteessa oman työnsä ja elämänhalunsa riippuvan juuri tästä ystävyydestä, jota hän vertasi kuningatar Kristiinan ja kardinaali Azzolinon suhteeseen. Bergrothin ja Eggerin rakkaussuhteeseen saattaa siis viitata Neue Romantik -kokoelmassa oleva kuningatar Kristiinasta kertova runo ”Königin Christina und Kardinal Azzolino”. […] [K]uningatarta nimitetään runossa lempinimellä ”Kerstin” ja Kristiinan ja Azzolinon ystävyyden, rakkauden ja yhteenkuuluvuuden luvataan kestävän ”bis in den Tod”, kuolemaan asti.”
Mahlamäki 2017
Havun muistiinpanoissa Bergroth kertoo tutustuneensa Vatikaanin prelaattiin, apotti Karl Eggeriin eräillä kutsuilla. Egger oli tämän jälkeen ottanut yhteyttä, ja he tapasivat muutaman kerran vuodessa kahviloissa, kirkoissa tai Hotel Plazassa, jossa Bergroth asui – aina julkisesti, ei koskaan kahden kesken. Näiden kohtaamisten Bergroth kertoo olleen hänen viimeiseksi jääneen luovan vaiheensa alkusyy. Neue Romantik -kokoelman rakkausrunojen hän sanoo kuvaavan tätä rakkautta. Kuningatar Kristiinaa käsittelevästä runosta Bergroth kertoo: ”tosiasiassa siinä olemme minä ja minun suuri Ystäväni”.
Salaisuus oli nyt paljastunut ja totuus nähnyt päivänvalon. Bergrothin kuvaama rakkaustarina tuntui tapahtuneen pääosin ikääntyvän kirjailijan omassa mielessä, mutta se ei estänyt häntä pitämästä kokemusta pitkän elämänsä suurimpana ja kauneimpana.
Lähteet
Karl Egger (Geistlicher, 1914) Wikipedia-sivusto. https://de.wikipedia.org/wiki/Karl_Egger_(Geistlicher,_1914)
Kivilaakso, Katri & Riikka Taavetti 2024. Kuvittelun ja käsittämisen rajoilla. Kirjallisuuden henkilöarkistot queer-historian tutkimuksessa. – Hanna Karhu & Katri Kivilaakso & Viola Parente-Čapková (toim.) Tutkimuspolkuja yksityisarkistoihin. Arkistot historian, kirjallisuuden ja kulttuurin tutkimuksessa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 229–270.
Mahlamäki, Tiina 2017. Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa. Kirjailija Kersti Bergrothin elämäkerta. Helsinki: Partuuna.
