Uushenkisyys suomalaisen uskonnollisuuden muovaajana

Suomen uskonnon ja henkisyyden kenttä on alati muutoksessa. Tällä hetkellä yksi kentän merkittävimmistä ilmiöistä on uushenkisyyden voimakas kasvu ja valtavirtaistuminen. Julkisessa keskustelussa uushenkisyyteen liittyvät tietokäsitykset aiheuttavat usein ristiriitoja ja yhteentörmäyksiä.

Suomea on perinteisesti pidetty luterilaisena maana. Erityisesti viimeisen puolen vuosisadan aikana uskonnon kenttä on kuitenkin alkanut vahvasti monimuotoistua. Uushenkisyyden sateenvarjon alle liitettävät ilmiöt ovat uskonnollisuuden muutoksen kannalta erityisen kiinnostavia.

Julkisessa keskustelussa törmäämme usein pohdintoihin, joissa kyseenalaistetaan tai hämmästellään sitä, miten modernit, koulutetut ihmiset voivat ”uskoa” vaikkapa energiahoitoihin, karman lakiin, Tarot-kortteihin, enkeleihin tai astrologiaan.

Useimmiten kyse ei olekaan ”uskomisesta” siinä mielessä kuin vaikka uskotaan kristinuskon opinkappaleisiin. Erilaiset käytännöt voivat toimia itsetuntemuksen välineinä, niiden avulla etsitään merkityksiä elämään tai tavoitellaan kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Uushenkisyyden juuret löytyvät 1800–1900-lukujen taitteen esoteerisista liikkeistä ja virtauksista sekä toisen maailmansodan jälkeen muotoutuneesta new age -henkisyydestä ja rajatiedon kentästä.

Uushenkisyys nähdään seurauksena 1900-luvun lopun sekularisaation haastaneista henkisyyden ja yksilöllisyyden käänteistä. Maallistuneissa, länsimaisissa yhteiskunnissa ihmiset eivät enää kokeneet vakiintuneita kirkkoja omikseen, vaan alkoivat etsiä itselleen juuri siinä tilanteessa toimivia ratkaisuja ja käytäntöjä. Vaikka monet jäivät perinteisten kirkkokuntien jäseniksi, he tekivät yksilöllisiä valintoja opillisissa ja eksistentiaalisissa kysymyksissä sekä henkisyyden harjoittamisessa.

Yksilölliseen henkisyyteen liittyy vahvasti etsijyys. Valmiita ja perinteisiä maailman selitysmalleja ei hyväksytä, vaan ihmiset etsivät itselleen ja omaan elämäänsä sopivia selityksiä erilaisista perinteistä.

Usein kyse ei ole tiedosta vaan käytänteistä, rituaaleista ja niiden tuomasta kokemuksellisuudesta, jotka tarjoavat kullekin juuri hänen elämäänsä tarvittavaa sisältöä. Tällaisia sisältöjä ja käytänteitä ei useinkaan koeta lopullisiksi tai ainoiksi totuuksiksi vaan etsijyys voi myös olla jatkuvaa, matkantekoa.

Juuri tietoon ja tietämiseen liittyvät käsitykset ovat kuitenkin aihe, joka julkisessa keskustelussa uushenkisyydestä ja monenlaisista siihen kytkeytyvistä käytännöistä ja hoitomuodoista nousee useimmiten esiin. Uushenkinen tietäminen on sosiaalista ja usein yhteisöllistä. Se kiinnittyy vahvasti ymmärrykseen henkimaailmasta, joka edustaa korkeampaa tietoisuutta, ja josta ihmisten on mahdollista saada apua oman elämänsä ongelmiin. Ihmiset eivät kuitenkaan aina ole valmiita ottamaan vastaan tällaista tietoa, vaan keho täytyy ensin rituaalisesti virittää vastaanottamaan henkimaailmasta tulevia viestejä. Uushenkinen tieto onkin hyvin kokemuksellista ja ruumiillista.

Tällaiset biolääketieteellisestä maailmankuvasta poikkeavat ymmärrykset tiedon luonteesta ja alkuperästä johtavat usein vaihtoehtoisten hoitomuotojen ja tietämisen tapojen sekä niiden harjoittajien stigmatisointiin. Julkisuudessa on puhuttu hyvin alentavaan ja negatiiviseen sävyyn muun muassa yksisarvishoidoista ja homeopatiasta. Tämän vuoksi monet täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen käyttäjät eivät halua puhua toiminnastaan julkisesti. Näin varsinaista dialogia ei pääse syntymään.

Uushenkisyyteen on liitetty vahvasti myös kaupallisuus, minkä vuoksi se on julkisessa puheessa usein leimattu epäaidoksi henkisyyden harjoittamisen muodoksi. Uushenkisyyteen kuuluvat erilaiset maksulliset kurssit ja retriitit, hoidot sekä monenlaiset esineet kuten kristallit, amuletit ja tarot-kortit – mutta onko mikään uskonnollisuuden muoto täysin irrallaan markkinataloudesta?

Myös leikkisyys ja huumori voivat olla osa uushenkisyyttä. Silti harjoittajille itselleen uushenkisyys ei ole epäaitoa vaan se vastaa heidän tarpeisiinsa kiireisen nykyarjen keskellä.

Tiina Mahlamäki ja Minna Opas ovat toimittaneet kirjan Uushenkisyys (SKS 2022), joka tarkastelee uushenkisyyden kenttää historiallisena ilmiönä ja tutkimuksen kohteena. Teokseen voit tutustua osoitteessa https://doi.org/10.21435/tl.275.