Sienten poimintaa idässä ja muualla Suomessa

Sienten poiminnalla on pitkät perinteet Suomessa, ja sienestys on nykyisin suosittu harrastus monien suomalaisten keskuudessa. Siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi, että sienestys on meille niin itsestään selvä ja tavallinen asia – siitä on tarjolla vähän tietoa niin perinnekeruuaineistoissa kuin muissakin kvalitatiivisissa aineistoissa. Tätä epäkohtaa halutaan paikata nyt, kun paraikaa on käynnissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Arktiset Aromit ry:n järjestämä Sienestämässä-muistitietokeruu. Keruun odotetaan onnistuvan vähintäänkin yhtä hyvin kuin viime vuonna järjestetyn Marjastamassa-kirjoituskilpailun, johon osallistui yhteensä 118 henkilöä eri puolilta Suomea.

Suomessa on omaksuttu kaksi erilaista sienitraditiota: toinen on tullut Ruotsin kautta Länsi-Suomeen ja toinen Venäjän Karjalasta Itä-Suomeen. Näistä itäinen traditio on ollut selvästi vahvempi, sillä sienten käyttö omaksuttiin tavallisen kansan keskuudessa. Itäiselle sieniperinteelle ominaisia sienilajeja olivat erityisesti rouskut. Lännessä sienet olivat säätyläisten herkkua ja suosittuja lajeja olivat kantarelli ja herkkutatit.

Sotien jälkeen Karjalan evakkojen muutto eri puolille Suomea edisti itäisen sieniperinteen leviämistä sekä itäisen ja läntisen sienestysperinteen sulautumista yhteen. Lisäksi kansaa valistettiin sienten hyödyntämiseen monin eri tavoin.

Hyvä esimerkki sienestysperinteen siirtymisestä evakkojen mukana läntiseen Suomeen löytyy haastattelusta, jonka erikoistutkija emeritus Kauko Salo antoi viime vuonna Luonnosta Sinulle -julkaisun Sienet-teemanumeroon. Haastattelussa Salo kertoi, miten hän lapsena ja nuorena potki sieniä kavereiden kanssa, sillä ”Pohjanmaalla sieniä ei kerätty, vaan niitä pidettiin lähinnä lehmien ruokana”. Ensimmäisen sieniretkensä Salo koki nuorena miehenä, kun tuleva anoppi pyysi mukaansa sienestämään. Anoppi oli tullut Käkisalmesta evakkona Pohjanmaalle ja halusi opastaa myös vävykokelastaan sienestyksen saloihin. Tämä sieniretki karisti enimmät ennakkoluulot sieniä kohtaan. Myöhemmin Salosta tuli yksi maan johtavista sienitutkijoista.

Näyttää siltä, että sienivalistus ei tuottanut toivotunlaista tulosta ainakaan vielä 1970-luvulle tultaessa. Metsämarja- ja sienitoimikunnan mietinnössä vuodelta 1979 todettiin mm. seuraavasti: ”Sienitalouden kehittämistavoitteena toimikunta pitää ensisijaisesti sienisatomme entistä huomattavasti tehokkaampaa hyväksikäyttöä sekä kaupan piirissä että kotitalouksissa”. Toimikunta esitti monia ehdotuksia tilanteen parantamiseksi, joista yhtenä mainittiin tutkimuksen ja koulutuksen edistäminen.

Ensimmäiset kvantitatiiviset sienten poimintatutkimukset julkaistiin 1970-luvulla. Tähän mennessä tehdyt tutkimukset osoittavat selvästi, että Itä-Suomi on säilynyt sienestyksen ykkösalueena aina näihin päiviin asti.

Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi (LVVI) -tutkimus on tehty kolme kertaa, ja sen mukaan noin 40 % suomalaisista sienestää vuosittain. Tämä osuus on pysynyt lähes vakiona tällä vuosituhannella. Aluekohtaisista tuloksista voi nähdä, että itäsuomalaisista noin puolet käy vuosittain sienestämässä, kun taas Länsi- ja Pohjois-Suomessa osuus on vaihdellut 25 ja 36 prosentin välillä. Mielenkiintoinen seikka on eteläsuomalaisten sienestysaktiivisuus: osallistumisprosentti oli ensimmäisessä inventoinnissa vuosituhannen vaihteessa  40 % ja sen jälkeen se on kohonnut reilusti yli 40 prosenttiin.

Suurin osa sienistä poimitaan kotitalouksien omaan käyttöön. Itä-Suomen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kotitalouksien vuosina 1997–1999 ja 2011 keräämistä sienimääristä meni myyntiin 10-15 %. Kaupalliseen poimintaan osallistui vain 1 % kotitalouksista. Ilahduttavaa on se, että sienten kaupallinen poiminta – toisin kuin luonnonmarjojen myyntipoiminta – tapahtuu lähes kokonaan suomalaisvoimin.

Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa on esitetty vain valtakunnallisia tuloksia. Alueellista tietoa sienten kaupallisesta poiminnasta löytyy ns. Marsi-tutkimuksesta, jolla on tilastoitu luonnonsienten kauppaantulomääriä 1970-luvun lopulta lähtien. Vuosittaiset tilastot kattavat ns. organisoidun kaupan, mutta esimerkiksi suuri osa torikaupasta samoin kuin suoramyynti jäävät tilastojen ulkopuolelle.

Marsi-tilastot osoittavat, että itäsuomalaiset ovat ylivoimaisesti aktiivisimpia sienten myyntipoimijoita. Näin on ollut koko tilastointihistorian ajan. Esimerkiksi ajanjaksolla 1990–2022 keskimäärin 83 % organisoituun kauppaan tulleesta sienimäärästä on kerätty Itä-Suomen alueelta.

Marsi-tilastojen tarkastelu osoittaa myös, että myyntiin poimituissa sienilajeissa on tapahtunut selkeä muutos sitten 1970-luvun lopun. 1990-luvun lopulle asti rouskut olivat kaupallisesti tärkein sieniryhmä. Vuosituhannen vaihteessa Suomessa alkoi tattibuumi, ja tällä vuosituhannella herkkutattien osuus luonnonsienten kauppaantulomäärästä on ollut keskimäärin suurempi kuin rouskujen osuus.

Mielenkiintoista on havaita, miten erityisesti Itä-Suomessa on innostuttu keräämään valtavia määriä herkkutatteja kasvavien vientimarkkinoiden tarpeisiin. Esimerkiksi viimeisen 20 vuoden aikana itäsuomalaiset ovat poimineet organisoituun kauppaan vuosittain keskimäärin reilut 280 tonnia herkkutatteja, kun taas rouskujen määrä on jäänyt keskimäärin noin 100 tonniin. Marsi-tilastoinnin 20 ensimmäisen vuoden aikana vastaavat luvut olivat noin 55 ja 325 tonnia.

Kotitarvepoiminnan osalta ei tiettävästi ole olemassa tietoa, miten suomalaisten mieltymys eri sienilajeihin on muuttunut eri alueilla vuosikymmenten saatossa. Itä-Suomen yliopiston talteenottotutkimuksen tulokset samoin kuin omat havaintoni itäisestä Suomesta viittaavat siihen, että esimerkiksi suppilovahveroiden ja mustatorvisienten kotitarvekysyntä on kasvanut tällä vuosituhannella. Mutta onko tässä havaittavissa alueellisia eroja? Toivottavasti Sienestämässä-muistitietokeruu tuo selvennystä näihinkin pohdintoihin.

Härkönen, M. 1998. Uses of mushrooms by Finns and Karelians. International Journal of Circumpolar Health 57(1): 40-55.

Kujala, M. & Malin, A. 1990. Marjojen ja sienten kauppaantulomäärät vuosina 1977-1989. Marsi 89 -loppuraportti. Pellervo-Seuran Markkinatutkimuslaitos.

Metsämarja- ja sienitoimikunnan mietintö. 1979. Komiteamietintö 19. Helsinki.

Neuvonen, M., Lankia, T., Kangas, K., Koivula, J., Nieminen, M., Sepponen, A.-M., Store, R. &
Tyrväinen, L. 2022. Luonnon virkistyskäyttö 2020. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus
41/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-429-6

Ruokavirasto 2023. Luonnonmarjojen ja -sienten kauppaantulomäärät vuonna 2022. Marsi 2022. https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/viljelijat/tuet-ja-rahoitus/marsi-2022-raportti.pdf

Sievänen, T. 2001. (toim.). Luonnon virkistyskäyttö 2000. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 802.

Sievänen, T. & Neuvonen, M. 2011. (toim.). Luonnon virkistyskäyttö 2010. Metlan työraportteja 212. http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2011/mwp212.pdf

Turtiainen, M. 2022. Sienitohtori Kauko Salo. Julkaisussa: Luonnosta Sinulle – Arktiset Aromit ry:n luonnontuotealan julkaisu. s. 34-37. https://www.arktisetaromit.fi/binary/file/-/fid/5054

Turtiainen, M., Saastamoinen, O., Kangas, K. & Vaara, M. 2012. Picking of wild edible mushrooms in Finland in 1997-1999 and 2011. Silva Fennica 46(4): 569-581.