Silppu ja Raamattu

Ystäväni kertoi taannoin lopettaneensa Hesarin tilauksen ja ryhtyneensä lukemaan aamukahvin kaveriksi Raamattua. Tuli kuulemma parempi mieli!

Moni tuntuu potevan sitä, että vapaa-aika kuluu helposti pätkämedian ja sirpaletiedon parissa. Lehtijuttu siellä, some-repliikki täällä, uutispätkä tuolla. Moni yksityiskohta on itsessään kiinnostava, mutta mitä siitä kaikesta jää mieleen? Mihin kontekstiin pikkuseikat kiinnittyvät?

Nettitodellisuus totuttaa meidät käsittelemään asioita pikku pätkissä. Samoin tekee useimpien työarki, joka vaatii monen hankkeen simultaanijunailua. Kustannustoimittajan toimenkuvaan kuuluu kiistatta käsikirjoitusten huolellinen lukeminen, mutta tässäkään työssä ei aina ole yksinkertaista löytää vaihdetta, jolla uppoudutaan pitkään tekstiin tunti-, päivä- ja viikkokausiksi. Lyhyet, helpot ja nopeamman tuloksen tuovat pikkutoimet – sähköposti tuonne, merkintä tähän tietojärjestelmään – tahtovat joskus ajaa pitkäjänteisen lukemisen edelle.

Vaikuttaako tämä sirpaleille altistuminen kykyymme prosessoida tietoa? Teknologiaan keskittynyt tietokirjailija Nicholas Carr pohtii kysymystä teoksessaan Pinnalliset. Mitä internet tekee aivoillemme (2011). Hänen mukaansa huoli netin vaikutuksista ei ole turhaa pelottelua, sillä ihmisaivot ovat huomattavan mukautuvat: aivot muuttuvat kokemusten seurauksena, ne tavallaan tottuvat siihen, mitä niille antaa tehtäväksi. Siksi lukijoilla, jotka tutkivat lähinnä lyhyitä pätkiä netistä, on todellakin heikompi keskittymiskyky kuin niillä, joilla on tapana hakeutua myös laajojen kokonaisuuksien äärelle. Netin vaatima silmäily, selailu ja etsiskely on aivoille hyvin toisentyyppinen tehtävä kuin lineaarinen lukeminen. Silmäily vaatii alituista vaivannäköä ja valintojen tekemistä, mikä kuormittaa aivoja toisenlaisin operaatioin kuin laajaan tekstimassaan paneutuminen ja tekstin osoittamassa järjestyksessä eteneminen.

Netin pinnallistava vaikutus on Carrin populaarin kirjan provokatiivinen kärki, mutta kirja ei kuitenkaan pelottele. Netin vaikutus tiedon prosessointiin ei näet ole lopullista laatua. Carr päinvastoin korostaa, että aivot mukautuvat yhtä helposti myös siihen, että niille tarjoaa laajoja asiakokonaisuuksia – esimerkiksi kirjoja. Niinpä keskittymiskyky voi sekä heikentyä että vahvistua läpi ihmisen elämän sen mukaan, millaisia haasteita aivoille tarjoaa.

Jos on ollut kauan lukematta pitkiä tekstejä, syvälukeminen tuntuu useimmista hankalalta. Mutta kun aikansa tsemppaa, kokonaisuuksien makuun pääsee kyllä. Alkaa tuntua rauhoittavalta pysähtyä kokonaisen kirjan ääreen: Joku on valikoinut asiat valmiiksi, niitä ei tarvitse poimia itse. Juttu etenee ja syvenee eikä tyssää juuri kun alkoi käydä kiinnostavaksi. On ylellistä jatkaa päivätolkulla saman aiheen parissa ja saada siitä kokonaiskuva. Ystävänikin raportoi, että mieli parani ja olo rauhoittui aamiais-Raamatun parissa.

Tässä siis aivotutkimuksen rohkaisevat terveiset kirjojen kustantajille. Ihmiset eivät vääjäämättä muutu pelkkiä pätkiä ymmärtäviksi pikalukijoiksi, vaan kyse on arvostuksista ja tottumuksista. Jos halua ja jaksamista on, kuka tahansa voi vaikuttaa aivojensa taipumuksiin ja harjaantua hallitsemaan sekä silmäilyn että syvälukemisen, kummankin ajallaan. Syvälukutaidon harjoitteleminen vain vaatii nettitodellisuudessa aktiivisia toimia siinä missä selailutaito pysyy yllä vaivattomammin. Niinpä kirjojen onkin syytä olla erinomaisen kiinnostavia, jotta lukija jaksaa nähdä sen vaivan, että treenaa aivojaan omaksumaan kokonaisuuksia. Raamatun lisäksi tulee kyllä mieleen pari muutakin tarkoitukseen sopivaa kirjaa – mutta niistä vähäisiä lisiä tuonnempana.