Suomalaisten kielikokemuksia kootusti: asenteita ja arvostuksia, variaatiota ja vaikenemista

Kun nykyään kolmikymppinen Heikki muutti kouluiässä Pohjois-Karjalasta pääkaupunkiseudulle ja huusi pallopelin melskeessä ”polttakkee”, luokkakaverit ivailivat hänen murteestaan. Yhtä lailla kielensä vuoksi kiusatuksi tuli 1940-luvulla syntynyt karjalankielinen Anneli sodanjälkeisessä Savossa. Markku on sen sijaan kokenut voivansa käyttää omaa kaakkoishämäläistä murrettaan tilanteesta riippumatta. Siinä missä kuopiolainen Emmi hehkuttaa murteiden arvostuksen nousua, Etelä-Savosta kotoisin oleva Timo ei kaihda kertoa, että häntä länsirannikolla puhuttavat murteet ärsyttävät.

Tällaisia ja lukemattomia muita yksityiskohtia paljastuu Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -hankkeen haastatteluaineistosta, jota olemme viime vuosina tutkineet. Tämän aineiston kautta pääsee kurkistamaan laajasti eri-ikäisten ja -taustaisten Suomessa asuvien kielelliseen historiaan ja esimerkiksi eri kielten käyttöä ja monikielisyyttä koskeviin kokemuksiin, joista edellä on välähdyksiä. Yksityiskohdat ja yksittäiset kokemukset linkittyvät joskus yllättävästikin toisiinsa. Myös haastattelupuheen variaatio tarjoutuu tutkimuksen kohteeksi.

Sadan haastattelun perusaineistoon sisältyy suomen- ja ruotsinkielisten lisäksi esimerkiksi saamen kielten, tataarin, venäjän, somalin ja turkin puhujia. Ikähaitarin laajuutta havainnollistavat 6-vuotias Aatos ja 104-vuotias Salomon. Haastateltavat asuvat eri puolilla Suomea: Helsingissä ja Joensuussa, Kotkassa ja Porissa, Oulussa ja Tampereella, maaseutupaikkakunnilla Ahvenanmaalla, Kainuussa, Etelä-Pohjanmaalla, Savossa, eri puolilla Hämettä jne. Perusaineistoa täydentää 31 haastattelun laajennusosa. Koossa on siis noin 131 tuntia kielielämäkerrallista aineistoa.

Tämä laaja aineisto on kerätty pääasiassa opiskelijavoimin eri yliopistoissa pidetyillä kursseilla. Haastatteluaineistoa täydentävät valokuvat 33 haastateltavasta. Nämä Sakari Röyskön ottamat kuvat osaltaan ilmentävät tutkittavien kielellistä elämäkertaa. Kuvat ovat olleet esillä näyttelyssä eri puolilla Suomea. Valokuvattujen haastatteluista on yhä kuunneltavissa myös ääninäytteitä hankkeen verkkosivuilla.

Suomalaisten kielellistä elämää -artikkelikokoelma tarjoaa johdantoartikkelin lisäksi kahdeksan erilaista näkökulmaa hankkeen aineistoon. Lisäksi siihen sisältyy yksitoista lyhyttä kielielämäkertaa kuvien kera. Keskeisiä teemoja ovat monikielisyys, kielikäsitykset ja -asenteet sekä kielellinen variaatio.

Artikkeleista paljastuu esimerkiksi, missä tilanteessa suomalais-amerikkalainen Eric ennemmin valitsee suomen, vaikka englanti yleensä herättää positiivisia mielikuvia. Tai, miksi Maalahdessa asuva Gunder pitää tärkeänä ruotsinkielisiä palveluita. Entä miksi helsinkiläisen Eevan mielestä suomalainen asiakaspalvelu on tasoltaan huonoa tai miksi Tara ja Thuy välttelevät äidinkielensä puhumista muiden kurdin- tai vietnaminkielisten seurassa? Ja miten Aimo alkaa aikuisena käyttää isänkieltä, inarinsaamea?

Vastauksia löytyy lisäksi siihen, miten haastateltavat suhtautuvat sinutteluun tai teitittelyyn asiakaspalvelussa, millaiset kielenilmiöt ärsyttävät tai häiritsevät ja miten murre kuuluu toisaalta muuttajien ja toisaalta paikallaan pysyneiden suomenkielisten haastattelupuheessa. Artikkeleissa tulee näkyviin myös se, millaisia kielivalintoja tehdään monikielisten perheiden arjessa, millaista monikielisyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa on ja miten siihen suhtaudutaan ja on suhtauduttu.

Suomalaisten kielellistä elämää -kirja ei vielä lähellekään tyhjennä aineistoa, mutta se osaltaan osoittaa, miten monia kysymyksiä kielielämäkerralliset haastattelut valottavat. Aineisto herättää jatkuvasti uusia kysymyksiä, ja tämä teos toivottavasti synnyttää niitä myös lukijoissa.