Uuspeili

Maaliskuussa 2017 uutisoitiin näyttelijä Lembit Ulfsakin (1947-2017) kuolemasta. Hän oli ansioitunut virolainen teatteri- ja elokuvanäyttelijä. Suomalaiset muistavat hänet ehkä Klaus Härön elokuvasta Miekkailija (2015) tai AJ Annilan Ikitiestä (2017). Mieleeni tuli kuitenkin eräs tv-sarja, jota esitettiin ensin syksyllä 1979 ja uusintana kesällä 1983: Mosfilmin jättielokuva Legenda o Tile vuodelta 1976, jonka ohjasivat Aleksandr Alov ja Vladimir Naumov. Kyseessä oli Till Eulenspiegelin tarina. Elokuva oli paitsi hurja ja jännittävä, myös visuaalisesti tavattoman hieno: lavasteissa ja kuvasommitteluissa käytettiin Pieter Brueghelin ja muiden flaamilaistaitelijoiden maalauksia. Ja nuori Lembit Ulfsak loisti sen nimihenkilönä.

Eulenspiegelin historiallisesta henkilöllisyydestä ei olla varmoja. Hänen on väitetty syntyneen Saksassa Kneitlingenin kylässä Brunswickissa ja kuolleen 1350 ruttoon Mölnissä, missä hänen hautamuistomerkkinsä sijaitsee. Tunnetuksi hän on tullut varsin suositun kansankirjan veijarimaisena päähenkilönä. Se ilmestyi alasaksiksi ensimmäisen kerran Lyypekissä 1478; vanhin säilynyt painos on julkaistu 1515 yläsaksaksi nimellä Ein kurtzweilig lesen von Dyl Ulen spiegel, geboren uss dem land zu Brunnswick. Tarinoiden Eulenspiegel oli pesunkestävä lurjus ja veijari ja älykäs sellainen. Hän oli koditon kulkuri ja narri, joka oli asettunut järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Hänen ivailunsa kohteena olivat pikkukaupunkilaisuus ja porvarilliset hyveet, pönäkkä ja itsetietoinen ammattikuntalaitos ja ennen muuta kirkko ja papisto.

Tarinat levisivät ja niitä muokkasivat monet myöhemmät kirjailijat. Belgialainen kirjailija Charles De Coster keksi Till Eulenspiegel -hahmon uudelleen kirjassaan 1867. Aiemmin mainittu venäläinen elokuva perustui juuri tähän. Richard Strauss sävelsi sinfonisen runoelman Till Eulenspiegels lustige Streiche (1894–95) ja Gerhart Hauptmann runoelmansa Till Eulenspiegel (1928). Tarinoita siistittiin myöhemmin myös lapsille sopiviksi: Rolf Kauka aloitti 1950-luvulla käsikirjoittaa Till Eulenspiegel -nimistä sarjakuvalehteä, jota piirsi van der Heide. Suomessa lehteä julkaistiin 1954−1956 nimellä Jännä Jussi. Hahmo tunnettiin Suomessa myös nimillä Tahvo Pöllöpeili tai Till Pöllöpeili.

Tarinoita on jäänyt elämään myös kaskuina. Pirkko-Liisa Rausmaa selostaa ns. hovinarri-kaskujen sisältöä: ”Hovinarri-kaskujen aiheet ja motiivit ovat vanhoja ja kansainvälisiä. Keskiaikaisessa kirjallisuudessa on samoja kaskuja erilaisista veijareista, joista kuuluisin lienee Till Eulenspiegel. Lähes kaikki hovinarri-kaskut ovat Länsi-Suomesta ja Pohjanmaalta. Suurin osa niistä on tavalla tai toisella hyvin karkeita, joko anaali- tai seksuaalikomiikkaa viljeleviä.” Rausmaa luettelee kaskujen alatyyppejä, joiden otsikot jo kertovat, mistä on kysymys: Suurin huora lyököön ensin; Paskantaminen seläkkäin; Hovinarri kumartaa takapuoli paljaana; Alaston narrataan hoviväen joukkoon; Pierun sanominen toisen syyksi; Paskaa nuuskan seassa jne.

Suomen kieleen sana on tullut ruotsin ’ilvehtijää’ merkitsevästä sanasta ulspegel, urspegel. Suomen murteiden sana-arkistossa sanasta on eniten tietoja hämäläismurteista, mutta jonkin verran myös lounaismurteista. Merkitys on yleensä ’veijari, veitikka, kujeilija, ilveilijä, koiranleuka tms.’ Yksittäisiä tietoja on myös merkityksistä ’koirankuje’ ja ’keikaroiva ihminen’. Kansanomaisena sanana uuspeili sisältyy myös Nykysuomen sanakirjaan (1951−1961). Esimerkkinä kuvaus Uuspeilistä leipurinsällinä Saksan kirjallisuuden kultaisesta kirjasta (suom. Joel Lehtonen, 1930).

Ei siis ole lainkaan kumma, että myös Aleksis Kivi tiesi sanan. Kivi-tuntija Ossi Kokon mukaan Kivi olisi ehkä omaksunut sen juuri tuosta ruotsinkielisestä ulspegel-ilmauksesta. Hyvin ytimekäs on tosiaan Timon kuvaus Kissalan Aapelista Seitsemässä veljeksessä: