Valkoinen täplä häviää – Wilhelm Ramsay ja Petteri Ketola Kuolan niemimaalla

Petteri Ketola eli Mellan-Petteri (1867–1962) oli kolmannen polven pohjalainen uudisasukas Nuorttijärvellä Venäjän Lapissa. Hän toimi avustajana suomalaisten tiedemiesten Kuolan niemimaalle vuonna 1887 suuntautuneella tutkimusmatkalla, joka tunnetaan nimellä Suuri Kuolan retki. Petterin tarinan kirjoitti muistiin pappi ja kirjailija Ville Muilu, joka tapasi hänet Tanhuassa 1940-luvulla ja haastatteli vuosien aikana useita kertoja. Keskustelujen pohjalta Muilu laati kirjan Valkoinen täplä. Kertomus Kuolan tutkimusretkestä v. 1887 (1966).

Tässä blogikirjoituksessa käsittelen SKS:n arkistoon kuuluvaa Wilhelm Ramsayn kuvakokoelmaa ja siihen liittyen Ville Muilun kirjaa. Kuvia ja tekstiä yhdistää Suuri Kuolan retki. Löysin Valkoisen täplän järjestäessäni Ramsayn kuva-aineistoja ja etsiessäni taustatietoa aiheesta. Muilun teksti herätti havainnoimaan mm. tutkimusretkien kolonialistisia piirteitä. Kaikki blogin kuvat ovat Ramsayn kokoelmasta.

Alun sitaatissa Petteri Ketola on kiivennyt kalasääksen pesälle eläintieteilijä Johan Axel Palménin pyynnöstä hakemaan linnun munia matkalla kartutettavaan näytekokoelmaan. Professori Palmén oli retken johtaja. Lisäksi mukana oli kasvitieteilijöitä, eläintieteilijöitä, nuori geologi Wilhelm Ramsay sekä maanmittauksesta ja kartoituksesta vastaava ylioppilas Alfred Petrelius. Yhteensä ryhmässä oli 9 jäsentä ja lisäksi paikallisia oppaita.

Kuolan niemimaalla oli käyty tutkimusmatkoilla vuosisatojen ajan, mutta yleensä oli kuljettu samoja reittejä niemimaan rannikkoa myöten ja pitkään tunnettua vesireittiä pitkin Kantalahdesta Kuolan kaupunkiin. Niemimaan sisäosia ei oltu vielä perusteellisesti kartoitettu kansainvälisen tiedeyhteisön toimesta. Tähän viittaa Muilun kirjan nimi Valkoinen täplä. Samaa kielikuvaa käyttää niin ikään matkasta kirjoittanut Kalevi Rikkinen teoksensa Suuri Kuolan retki (1980) alkusanoissa: ”Kuolan niemimaan sisäosat pysyivät pitkään Euroopan viimeisenä ′valkoisena läikkänä′ ”.

Ajatus suomalaisten tutkimusretkestä oli syntynyt osittain A.E. Nordenskiöldin menestyksekkään Koillisväylän purjehduksen vanavedessä. Kansallisuusaate vaikutti retken taustalla: kehittyvän kansan tieteen tasoa haluttiin tuoda esiin. Kuolan niemimaa oli lähellä, osittain tutkimaton ja Rikkisen sanoin osa ”luonnonhistoriallista Suur-Suomea” ja ”tieteellisessä mielessä omana etupiirinä” pidettyä. Matkan rahoittivat Suomen ensimmäinen tieteellinen seura Societas pro Fauna et Flora Fennica, Helsingin yliopisto ja puolet summasta lahjoittaneet yksityiset toimijat. Tutkimusmatka oli merkittävä tapahtuma parhaillaan muovautuvan Suomen tiede-elämässä. Sen valmistelua, etenemistä ja tuloksia seurattiin lehdistössä ja onnistunut retki nosti kansallista itsetuntoa.

Retkikunnan keskeiseksi tavoitteeksi asetettiin ennen tutkimattoman alueen luonnon monipuolinen kuvaaminen sekä alueen peruskartoitus. Olennainen tehtävä oli puu- ja metsänrajojen tarkka hahmottaminen ja yhdistäminen pohjoismaiden vastaaviin rajoihin. Kartoituksesta vastannut astronomian opiskelija – tuleva geodesian professori – Petrelius laati mittaustensa perusteella vuonna 1890 ilmestyneen Kuolan niemimaan yleiskartan, joka näyttää niemimaan sisäosat tarkemmin kuin aiemmat kartat.

Kuolan retken nuorin osanottaja, 22-vuotias Wilhelm Ramsay (1865–1928) toimi retkellä paitsi geologina, myös pääkuvaajana. Ramsay – sittemmin geologian ja mineralogian professori – teki useita matkoja Kuolaan ja lähialueille tulevien vuosien aikana ja kamera kuului olennaisena osana hänen retkivarusteisiinsa.

Ramsay menestyi tieteellisellä urallaan ja sai myös kansainvälistä tunnustusta. Yksi hänen saavutuksistaan on luonnonmaantieteellisen käsitteen Fennoskandia määrittely vuonna 1898. Ramsayn geologiset tutkimukset tukivat käsitystä Skandinavian niemimaan, Suomen, Itä-Karjalan ja Kuolan niemimaan muodostamasta yhtenäisestä alueesta. Ramsayn alkuperäiseen määritelmään liittyi myös ajatus skandinaavisten ja suomensukuisten kansojen asuttamista seuduista. Kansallisen heräämisen ilmapiirissä Fennoskandian käsitteessä itsessään on varmaankin ollut positiivista latausta. Muutama vuosikymmen myöhemmin kansallistunnetta nostatti ajatus ns. Suur-Suomesta, jonka kuviteltu itäraja muistutti Ramsayn määrittelemän Fennoskandian itärajaa.

SKS:n arkistossa on Wilhelm Ramsayn ainutlaatuinen kuva-aineisto, joka sisältää tutkimusmatkoihin liittyvää kuvastoa vuosilta 1887–1911. Maantieteellisesti suurin osa kuvista on Kuolan niemimaalta, lisäksi kuvia on mm. Barentsinmeren rannalta Kaninin niemimaalta ja Suomenlahden saarilta. Vajaa 500 lasi- ja nitraattinegatiivia sisältävässä kokoelmassa on paljon maisemakuvia. Geologina Ramsayn intresseissä oli kuvata pinnanmuotoja, laajoja näkymiä, rantaviivoja, kallio- ja kivimuodostelmia. Valokuvat on otettu luonnontieteen ja tutkimuksen kontekstissa, mutta samalla ne ovat suomalaisittain varhaisia maisemavalokuvia. Kokoelmassa on myös jonkin verran kuvia tutkimusretkillä kohdatuista ihmisistä.

1800-luvun lopulla valokuvaus oli vakiinnuttanut paikkansa eri tieteenalojen apuvälineenä. Ramsay on yksi niistä tutkijoista, jotka ensimmäisinä hyödynsivät työssään valokuvausta. Valokuvatutkija Jukka Kukkosen mukaan hän oli teknisesti taitava ja harjaantunut kuvaaja. Vaikka kamera oli varsinaisen geologin työn apuväline, Ramsayn kuvat ovat kiinnostavia alkuperäisestä käyttöyhteydestä irrotettuinakin.

Tutkimusmatkailijoille valokuvaus merkitsi uudenlaista keinoa kerätä ja välittää tietoa maailmasta. Valokuva oli ylivoimainen väline paikan kuvaamiseen ja samalla myös (väistämättömässä fragmentaarisuudessaan) tehokas sytyke paikan kuvitteluun. Kamera tehosti ihmisen mahdollisuuksia tarkkailla, tallentaa, järjestää, luokitella ja siten tuntea maailmaa. Valokuvaus toimi ja toimii yhtenä ympäristön ja maailman haltuunoton välineenä.
Valokuvat tekivät maailmasta visuaalisesti ja käsitteellisesti aiempaa saavutettavamman. Erilaisten näytteiden keräämisen ja tallentamisen rinnalla valokuvat toimivat ”todisteina” Kuolan retkikunnan tieteellisistä pyrinnöistä ja saavutuksista. Julkaistujen matkakertomusten ja tieteellisten artikkelien kuvituksena ne myös omalta osaltaan todistivat näiden suomalaisten tutkimusmatkailijoiden läsnäolosta Kuolan niemimaalla, ainakin kyseisten julkaisujen rajalliselle yleisölle.

Ensimmäisellä Kuolan matkallaan 1887 Ramsay tutki niemimaan kallioperää ja irtokiviä, teki geologisia havaintoja ja valokuvasi mm. harjuja, reunamuodostumia sekä muinaisrantoja. 1800-luvun lopussa Kuolan niemimaan sisäosat olivat vielä harvaan asuttua aluetta. Suurin väestöryhmä Kuolan niemimaalla olivat venäläiset, saamelaiset muodostivat jo tuolloin vähemmistön.

Lukemissani teksteissä korostetaan Suuren Kuolan retken merkittävyyttä alueen kartoittamisessa. Ramsayn keskeinen geologinen löytö Kuolan retkellä oli Lovozeron, Luujärven tunturialueen nefeliinisyeniittiesiintymä. Myöhemmillä matkoillaan hän varmistui siitä, että myös läheinen Umptekin tunturi eli Hiipinä on geologisesti samankaltainen. Hiipinätuntureiden tieteellinen tutkimus oli alkanut jo 1830-luvulla venäläisten toimesta. Ramsay taas loi vuosien 1891 ja 1892 tutkimusretkillään perustan alueen järjestelmälliselle tutkimukselle. Venäläinen akateemikko A.E. Fersman hyödynsi Ramsayn retkien tuloksena syntyneitä maantieteellisiä ja geologisia karttoja tutkimusretkillään 1920- ja 1930-luvuilla. Fersmanin työn myötä tuntureiden apatiittimineraaliesiintymät otettiin tuotantoon ja alue alkoi teollistua voimakkaasti.

Ammattikuntina maantieteilijät, kartografit sekä erityisesti vuori-insinöörit ja geologit olivat olennaisia toimijoita kaivosteollisuuden kehittymisessä. Eri henkilöiden tutkimusmatkojen ja -toiminnan seurauksena Kuolan niemimaan mineraalit löydettiin ja niitä on sittemmin laajalti hyödynnetty, myös alueen väestön ja ympäristön elinkelpoisuuden kustannuksella.

Ville Muilun Valkoisen täplän kautta avautuu toinen näkökulma vuoden 1887 matkaan ja tutkimusretkiin yleensä. Teos perustuu Petteri Ketolan ja Ville Muilun 1940-luvulla käymiin keskusteluihin Petterin kokemuksista tutkimusretkellä vuosikymmeniä aiemmin. Ajallinen etäisyys on huomattava, eikä kirjaa pidä lukea dokumenttina tutkimusretken tapahtumista. Sen sijaan Muilun teksti saa ajattelemaan paitsi 1960-luvun Suomen ilmapiiriä, myös tämän hetken keskusteluja ympäristönsuojelusta, luonnonvarojen käytöstä, luontokadosta ja kolonialismista.

Kalevi Rikkinen, jonka oma teos samasta retkestä pohjaa osallistujien muistiinpanoihin ja matkakertomuksiin, toteaa Muilun kirjasta: ”Todellisuudessa tapahtumien aikataulu, osanottajien mukanaolo ja ilmeisesti suuri osa yksityistapahtumistakin on kuitenkin mielikuvituksen tuotetta. Lennokasta kuvausta on värittänyt varmaan sekä itse Petter, aika että myös kirjailija.” Kuvaus on lennokasta ja dramaattista esimerkiksi tutkimusmatkailijoiden retkikunnan kohdatessa venäläisten erakkomunkkien pienen yhteisön. Puheliaimman vanhuksen, ”profeettamunkin”, suuhun Muilu on kirjoittanut pelottavan näyn:

Lainauksessa Muilu laittaa profeettamunkin ikään kuin ennustamaan vankityövoiman käyttöä Neuvostoliiton kaivosteollisuudessa ja rakennushankkeissa. Läpi teoksen kirjoittaja tuo myös esiin elämän- ja ympäristönsuojelun näkökohtia. Tekstistä välittyy huoli luonnosta ja (alkuperäis)kansojen elämän edellytyksistä ja siinä suhteessa teos heijastelee 1960-luvun Suomen aktivoituvaa ympäristökeskustelua.

Valkoisen täplän ilmestymisvuonna 1966 käsitys luonnonsuojelusta oli muuttumassa. Rachel Carsonin kemianteollisuutta kritisoinut klassikko Äänetön kevät oli ilmestynyt suomeksi 1962. Se havahdutti lukijansa hyönteismyrkkyjen ja torjunta-aineiden vaaroihin ja vauhditti osaltaan 1960-luvun kansainvälistä ympäristöherätystä.

Varhaisemman luonnonsuojelun ydintavoite oli ollut alkuperäistä luontoa edustavien, näytteen kaltaisten alueiden säilyttäminen jälkipolville. Sotien jälkeen, kiihtyvän kaupungistumisen ja teollistumisen myötä ihmisen luonnolle aiheuttamat haitat lisääntyivät, minkä seurauksena ympäristön elinkelpoisuus ja viihtyisyys alettiin kokea entistä tärkeämpinä. Ympäristönsuojeluun sisältyi ajatus ihmisen elinympäristön ja elinehtojen säilyttämisen tarpeesta. Muilun tekstissä pilkahtelee samankaltainen ajattelu. Petterin ja profeettamunkin suulla Muilu nostaa esiin elinympäristön tuhoutumisen herättämän kauhun.

Myös kotimaisessa kirjallisuudessa herättiin luonnontuhon ja ympäristönsuojelun teemoihin 1960-luvun loppupuoliskolla. Kirjailijoista Yrjö Kokko ja Annikki Kariniemi olivat kritisoineet pohjoisen Suomen aggressiivista vesivoiman rakentamista jo 1950-luvulla. Koillismaalainen kirjailija ja toimittaja Reino Rinne taas oli 1960-luvulla aktiivinen ääni Kuusamon koskisodassa, joka oli ensimmäinen laajaa julkisuutta saanut ympäristökonflikti Suomessa.

Valkoisen täplän julkaisun aikaan yhteiskunnallisen keskustelun aiheeksi oli rakennemuutoksen ja maaltamuuton myötä noussut myös pohjoisen ja etelän suhde sekä ”riistodiskurssi”, jossa etelä näkee pohjoisen ennen kaikkea raaka-ainereservinä ja riistää tarpeisiinsa pohjoisen luonnonvaroja. Kirjallisuuskentällä mm. Kariniemi viittasi Lappiin etelän siirtomaana ja Rinne hahmotti Suomen pohjoisosassa tapahtuvan luonnon ja ihmisen hyväksikäytön kolonialistisessa kehyksessä. Haitoista kärsivät pohjoisen luonto, ihmiset ja perinteiset elinkeinot. Myös Ville Muilun teoksesta on luettavissa pohjoisen asukkaan ja etelästä tulevan vierailijan välinen jännite:

Miten Ramsayn kuvakokoelma ja Suuri Kuolan retki liittyvät kolonialismiin? 1800-luvun lopun kehittyvä Suomi oli toimissaan monin tavoin kaukana suurista siirtomaavalloista. Viime vuosien lisääntynyt tietoisuus kolonialismin moniulotteisuudesta ja muun muassa kulttuuriseen omimiseen liittyvät keskustelut ohjaavat tarkastelemaan Ramsayn kuvakokoelmaa ja Ville Muilun kirjaa myös tästä näkökulmasta. Asiaa voi hahmottaa koloniaalisen osallisuuden käsitteen avulla. Myös suomalaiset ovat aikojen saatossa olleet osallisina suurien siirtomaavaltojen palvelemisessa, esimerkiksi tutkimusmatkaajina, siirtolaisina ja virkamiehinä.

Sinänsä jo tutkimusretken ajatus, äänen lausuttu halu kartoittaa ”tyhjää” aluetta kytkeytyy käsitykseen länsimaisen tiedon, vallan ja edistysuskon hegemoniasta. Kolonialismilla on erilaisia ilmenemismuotoja ja määritelmiä. Kulttuurintutkija Ania Loomban mukaan kolonialismin keskeisenä piirteenä on ekspansio, toisten ihmisten asuttamien maiden valloitus ja heidän yhteiskuntaansa ja kulttuuriinsa puuttuminen, mihin liittyy työvoiman ja luonnonvarojen hyväksikäyttöä sekä ihmisten erottelua ja hierarkioita.

Ramsayn kuvakokoelmassa on joitakin kuvia tutkimusretkikohteiden asukkaista. Ramsay kirjoittaa kohtaamistaan ihmisistä ajalleen tyypillisesti, kolonialistisia ja rasistisia rotuhierarkioita rakentaen: ”– vaikuttaa siltä kuin Skandinavian ja Suomen lappalaisia koskevien tunnettujen runollisten esitysten nojalla luodaan Kuolan niemimaan alkuasukkaista paljon kauniimpi käsitys kuin he ansaitsevat. Kuolan lappalaiset ovat nimittäin pitkälle edenneen venäläistymisen takia menettäneet paljon rotunsa ominaisuuksista. Kun he sen lisäksi ovat enimmäkseen laiskoja ja juoppouteen vaipuneita olentoja, heistä on varsin vähän ihannoivan esityksen kiitolliseksi kohteeksi.”

Myös vierailultaan samojedien luona Kaninin niemimaalla vuonna 1903 Ramsay nostaa esiin juopottelun, epäsiisteyden ja venäläisen kulttuurin negatiivisen vaikutuksen. Samojedeista hän kuitenkin puhuu hieman arvostavampaan sävyyn, koska he ovat Ramsayn silmissä onnistuneet säilyttämään enemmän omasta kulttuuristaan verrattuna Kuolan saamelaisiin. Näkemyksen taustalla vaikuttanee eksotisoiva stereotypia ”jalosta villistä” – tiiviissä luontoyhteydessä elävästä epäitsekkäästä, viattomasta ja puhtaasta yksilöstä, jota sivilisaatio ei ole vielä pilannut.

Kolonialismiin liittyvässä tutkimuksessa on nostettu esiin kartografian, valokuvauksen ja maantieteen rooleja. Kartografialla eli kartoittamisella oli keskeinen asema siirtomaa-ajan tilan kuvaamisessa, hahmottamisessa ja muokkaamisessa. Kartoittamisesta tuli vertauskuva tuntemattoman alueen näkemiselle ja tuntemiselle. Karttojen tyhjät kohdat, ”valkoiset täplät” ja ”läikät” loivat mielikuvia tuntemattomista, eristäytyneistä alueista, jotka vain odottavat valloitusta. Ramsay itse kirjoittaa vuonna 1892 seuraavasti: ”- -myös tiedemaailmalle Kuolan niemimaan sisäosat ovat viime aikoihin asti olleet terra incognita. Vasta viime vuosina maastamme lähteneiden retkikuntien avulla tämä valkoinen täplä Euroopan kartassa on täytetty luotettavin tiedoin- -”.

Tutkimusretkien tieteellisessä ja toisaalta kolonialistisessa kontekstissa paikan tai asian nimeäminen teki sen tunnetuksi ja näkyväksi. Nimeämisen lisäksi ”löytö” piti julkistaa läntiselle tiedeyhteisölle tutkijoille suunnatuissa julkaisuissa ja esitelmissä, suurelle yleisölle suunnatuissa matkakertomuksissa sekä kartoissa kuvaamalla ja nimeämällä paikka. Näin myös suomalaiset tutkijat pääsivät kirjaimellisesti kartalle. Kuolan niemimaan Hiipinän/Umptekin kartassa paikkojen nimet kertovat siellä tehdystä tutkimustyöstä ja työn tekijöistä. Kartasta löytyvät esimerkiksi Ramsayn kuru, Petreliuksen vuori, sola ja joki, Kihlmannin sola ja puro sekä Maantieteilijöiden sola.

Valokuvauksen ja maantieteen yhteyksiä pohtineiden tutkijoiden mukaan valokuvia on aktiivisesti hyödynnetty maantieteellisen tiedon tuottamisessa ja levittämisessä. Valokuvaus on siis yksi ”käytäntö” käytäntöjen ja prosessien ketjussa, jolla maantieteellistä tietoa kerätään, faktoja järjestetään ja käsityksiä maan oloista ja luonnosta rakennetaan. Valokuvien kantama tieto, ymmärrys paikoista ja alueista on välittynyt sekä tiedeyhteisölle että suurelle yleisölle erilaisten medioiden kautta.

Suomalainen kuvajournalismi oli käynnistynyt jo 1860-luvulla, mutta valokuvia alettiin käyttää aikakauslehdissä vasta 1890-luvulla ja ne yleistyivät 1900-luvun alussa. Ramsayn tapauksessa yleisöä oli ainakin tiedeyhteisö, jolle hän esitteli havaintojaan ja tutkimustuloksiaan kuvien kera mm. Fenniassa, Suomen Maantieteellisen Seuran 1889 perustamassa tieteellisessä aikakauslehdessä.

Kuvat vaikuttavat kiistatta käsityksiimme paikasta, maisemasta, identiteetistä ja historiasta. Ramsayn kuvakokoelmassa on lukemattomia kuvia avarista vuoristomaisemista ja puuttomista tasangoista. Käsitys Kuolan niemimaasta (ihmis)elämästä autiona ja tyhjänä tarjoutuu kuvien kautta helposti. Kuitenkin tieto kuvaamisen luonnontieteellisestä kontekstista selittää kuvien luonnetta. Pinnanmuotojen kuvaaminen ja maiseman havainnointi palveli maantieteen ja geologian tarpeita. Ramsay hyödynsi kuva-aineistoa tehdessään päätelmiä alueen geologiasta. Sama luonnontieteen konteksti tuo kuitenkin myös toisen tulkinnan: tutkimusretkissä sinänsä oli kolonialistia elementtejä ja avarat maisemakuvat ovat omiaan tukemaan käsityksiä alueesta autiona ja tyhjänä, valloitettavana.

Suuri Kuolan retki oli pieni osanen Venäjän imperiumin Kuolan niemimaalla harjoittamaa, luonnonvarojen hyödyntämiseen tähtäävää ja oletettavasti osin paikallisten asukkaiden intressit sivuuttavaa kolonialismia. Jukka Nyyssösen mukaan kolonialistisella tieteellä tarkoitetaan tiedettä, joka ”suoraan tai epäsuoraan oikeuttaa tai tukee siirtokuntien perustamista ja imperialistisia projekteja sekä taloudellisten hyötyjen ja raaka-aineiden saamista imperiumin haltuun.” Ramsayn Kuolan retkillä tekemä tieteellinen työ edesauttoi ainakin raaka-aineiden hyödyntämisen prosessia.

Wilhelm Ramsayn kuvakokoelma ja Ville Muilun teos tarjoavat näkymiä siihen menneisyyden hetkeen, jossa joukko ihmisiä – erilaisten motiivien ajamina – kulki Kuolan niemimaalla näytteitä keräten, maastoa kartoittaen sekä maisemia kuvaten ja otti näin ennestään suhteellisen tuntematonta aluetta tiedollisesti haltuun.

Niemimaan arvokkaat mineraalit olisi löydetty aikanaan ilman suomalaisvoimiakin ja Ramsayn kiitettyä työtä. Ramsayn ainutkertaisen kuvaston äärellä voi kuitenkin ajatella myös hänen osallisuuttaan siinä erillisten toimijoiden ja tekojen ketjussa, joka tutkimuksen, teknisten innovaatioiden ja teollisuushankkeiden kautta johtaa esimerkiksi kaivosten perustamiseen ja edelleen elintilan kapenemiseen niin luonnon eläimiltä, kasveilta kuin niiltä ihmisiltäkin, jotka aluetta asuttavat.

En tiedä, hahmottiko Ramsay omaa toimintaansa osaksi tätä ketjua, mutta Ville Muilun kertomuksessa puuhun kivennyt, tutkimusretkikuntaa avustanut Petteri Ketola ainakin havahtuu omaan osallisuuteensa:

Wilhelm Ramsayn kuvakokoelma. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto, perinteen ja nykykulttuurin kokoelma.

Kattilakoski, Satu: Tutkijoiden Lappi -verkkonäyttely. Verkkonäyttely esittelee Oulun yliopiston kirjastossa säilytettävää valokuva-aineistoa ensimmäisen kansainvälisen polaarivuoden vaiheilta 1882–1884 sekä Kuolan Lappiin suuntautuneilta tutkimusmatkoilta vuosilta 1887 ja 1889. Oulun yliopiston kirjasto. http://www.kirjasto.oulu.fi/lapinkuvat/

Konttinen, Jussi: Etelä-Kuola – lähelle Kauas. Matkaopas Murmanskin alueen eteläosaan. Rovaniemen ammattikorkeakoulun julkaisusarja C nro 18. Rovaniemi 2008. http://www.ramk.fi/loader.aspx?id=89934f7e-00b8-4cc0-99e8-37f7b540f139

Kukkonen, Jukka, Tuomo-Juhani Vuorenmaa ja Jorma Hinkka: Suomalainen valokuva 1842–1992. Valokuvan taide. SKS, Helsinki 1992, 11–40.

Lahti, Janne ja Kullaa, Rinna: Kolonialismin monikasvoisuus ja sen ymmärtäminen Suomen kontekstissa. Historiallinen Aikakauskirja. Vuosikerta 118 , Nro 4. Helsinki 2020, 420–426. https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/3925dad5-a628-496b-959e-585e63ea491b/content

Lamberg, Essi: Professionalism, privilege and publicity: representations of development cooperation in amateur photography and Finnish newspapers, 1968–1972. Visual Studies, 39(4). Taylor & Francis 2023, 549–566. https://doi.org/10.1080/1472586X.2023.2168212

Lehtinen, Martti: Ramsay, Wilhelm. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 5.11.2024); artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-007118 (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu)

Muilu, Ville: Valkoinen täplä. Kertomus Kuolan tutkimusretkestä v. 1887. Otava, Helsinki 1966.

Nyyssönen, Jukka: Väinö Tanner, kolonialistiset hierarkiat ja kolttasaamelaisten poliittis-hallinnollinen asema. Kolonialismi Suomen rajaseuduilla. Toim. Rinna Kullaa, Janne Lahti ja Sami Lakomäki. Gaudeamus, Helsinki 2022, 185–200.

Ramsay, Wilhelm: Imandrajärvestä ja Rasnjarkan lappalaisista. Nya svenska läroverket, 10-vuotisjuhlakirja. s. 191–192, Helsinki 1892. Kääntänyt ja kommentoinut Leif Rantala. Teoksessa Rantala, Leif: Kuolan niemimaalla käyneiden suomalaisten tiedemiesten matkakertomuksia. Acta Lapponica Fenniae 20. Lapin tutkimusseura ry, Rovaniemi 2008. s. 93–104.

Ramsay, Wilhelm: Ein Besuch bei den Samojeden auf der Halbinsel Kanin. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Aikakauskirja — Journal de la Société Finno-Ougrienne 23, 1905–1906.

Rantala, Leif: Kuolan niemimaalla käyneiden suomalaisten tiedemiesten matkakertomuksia. Acta Lapponica Fenniae 20. Lapin tutkimusseura ry, Rovaniemi 2008.

Rautio, Vesa: Petsamo – »Kaipaukseni maasta» globaalitalouden pyörteisiin. Maantieteen laitos, Joensuun yliopisto / Aleksanteri-instituutti, Helsingin yliopisto. Terra, Maantieteellinen aikakauskirja, 112: 3, 2000. https://terra.journal.fi/article/view/106006/79275

Rikkinen, Kalevi: Suuri Kuolan retki 1887. Otava, Helsinki 1980.

Rinne, Reino: anna minulle atomipommi, ajatusproteeseja. Alea-kirja, Helsinki 1970.

Schwartz, Joan M. ja James R. Ryan: Introduction: Photography and the Geographical Imagination. Picturing place, Photography and the Geographical Imagination. I.B. Tauris, London & New York 2009, 1–18.

Sillanpää, Pertti: Aatos, eetos ja paatos. Reino Rinteen pohjoinen puheenvuoro ympäristökeskusteluun. Kustannus Puntsi, Inari 2006.

Sundholm, Franciska: Wilhelm Ramsay, Livslång vandring i Fennoskandia. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 209. Finska Vetenskaps-Societeten, Helsingfors 2020.

Vartiainen, Heikki: Suomen alkalikivet – apatiitista timanttiin. Suomen Geologinen Seura. https://www.geologinenseura.fi/sites/geologinenseura.fi/files/ch10.pdf

Voytekhovsky, Yuri, Peter Johansson, Laura Lauri, Tamara Miroschnichenko ja Jukka Räisänen: Hiipinätunturit, geologinen retkeilykartta 1:50 000 ja opaskirja. Julkaisija Geologian tutkimuskeskus ja Venäjän Tiedeakatemian Kuolan Tiedekeskuksen Geologian Instituutti, 2014. https://www.researchgate.net/publication/304247345_Voytekhovsky_Yu_L_Johansson_P_Lauri_
L_S_Miroschnichenko_T_A_Raisanen_J_2014_Hibinskie_tundry_Khibiny_tundra_Hiipinatunturit_geologiceskaja_karta_150_000_i_putevoditel’_geological_outdoor_map_150_000_a

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolan_saamelaisten_historia

https://de.wikipedia.org/wiki/Chibinen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiipin%C3%A4tunturit