Värit uusin silmin: miten tutkimuksemme muutti suhteemme väreihin?

Vielä muutama vuosi sitten katsoimme vaatteiden värejä varsin simppelisti: onpa kirkas punainen, miten hienoja ja värikkäitä kuvioita! Toki kiinnitimme jo tuolloin huomiota eri sävyihin ja ilahduimme kasvivärjäyksen käytöstä, mutta näimme tekstiilien värien heijastelevan ennen kaikkea yksilöllisiä valintoja, mieltymyksiä ja muotia.

Koneen Säätiön rahoittama ”Säädellyt sävyt” -hanke (2023–2026) muutti suhtautumistamme väreihin ja niiden tuottamiseen merkittävästi. Historiapainotteisessa projektissamme selvitimme muun muassa värien käyttöä, luonnonväriaineiden kauppaa sekä erilaisille sävyille eri aikoina annettuja merkityksiä. Nyt tiedämme, mitkä olivat yleisimmät väriaineet, joita eurooppalaiset käyttivät keskiajalta teollistumisen alkuun. Opimme, missä kulkivat tärkeimmät kauppareitit kaukomailta aina Pohjolaan asti ja tutustuimme värjäreiden käsityöammattiin ja värjättyjen tekstiilien käyttöä säädelleisiin ylellisyyslakeihin.

Menneisyyden värittymisen myötä tutkimushanke alkoi vaikuttaa ajatteluumme. Jos aiemmin näimme museon kangastilkussa vain kauniita punaisia kuvioita, alkavat aivomme nykyään raksuttaa: millä punaisen värin lähteellä tekstiili on värjätty (matara vai kokenilli), kuka sen on valmistanut ja missä, kenelle se kuului, kuka sitä on saanut käyttää ja mikä sen statusarvo on ollut? Estetiikan lisäksi käsitteet, kuten valta, hierarkia ja sääntely risteilevät mielessä.

Tutkimustuloksemme vahvistivat yhtäältä jo aiemmin tiedetyn: luonnonväriaineiden kirjo laajeni kaukokaupan myötä, ja monipuolistuneen valikoiman (ja puuvillan) mahdollistamat uudenlaiset värjäysmenetelmät ja kankaiden painotekniikat avasivat yhä useammille mahdollisuuden värikkäämpien tekstiilien hankintaan. Monet rikastuivat väriainekaupalla ja värjäämisellä, mutta myös yleinen vaurastuminen ja materiaalisen elintason nousu tekivät Euroopasta värikkäämmän. Onpa keskiajalla alkaneen laajamittaisen eurooppalaisen tekstiilituotannon sanottu olleen niin maanosan taloudellisen kasvun kuin renessanssin ja teollistumisen tärkeä moottori. Samaan aikaan värien käyttöä kuitenkin pyrittiin säätelemään niin lainsäädännöllä kuin sosiaalisilla normeillakin.

Toisaalta tutustuimme projektin myötä myös esimodernia tekstiilivärjäystä ja väriainekauppaa vaivanneisiin epäkohtiin. Jo tuolloin alkoivat tämänkin päivän globaaliin tekstiilituotantoon liittyvät ongelmat, kuten työntekijöiden riistäminen, luonnonvarojen piittaamaton käyttö, ympäristön saastuminen ja kolonialismi. Värjäyksessä käytetyt aineet aiheuttivat muun muassa hajuhaittoja ja terveysongelmia värjäreille, ja värjättyjen materiaalien huuhtominen joissa ja järvissä saastutti lähivesistöjä. Nykyisin ongelmien volyymi on entistä massiivisempi teollisessa mittakaavassa toteutetun pika- ja ultrapikamuodin tuotannon takia.

Tietoisuus tekstiilivärjäyksen epäkohtien pitkistä jatkumoista onkin saanut meidät katsomaan entistä tarkemmin myös niitä vaatteita, joita itse arjessamme hankimme ja käytämme. Valitettavasti kysymyksiin siitä, mitä aineita värjäämiseen on käytetty tai missä se on tehty, löytyy vain harvoin vastauksia. Tämä herättää epäilyksiä nykytuotannon ja etenkin valkaisu- ja värjäysteollisuuden läpinäkymättömyydestä. Tekstiilien ekologisuus ja kierrätysmateriaalien käyttö tuodaan esille ja niitä korostetaan kuluttajille, mutta tekstiilille lopullisen värin tai ominaisuudet tuottaneista aineista useimmiten vaietaan. Synteettisten ja usein raakaöljypohjaisten väriaineiden käyttö on teollisessa tekstiilituotannossa itsestäänselvyys.

Menneisyyden ihmiset eivät aina purematta nielleet heihin kohdistettua sääntelyä: värjärit käyttivät kiellettyjä väriaineita, joita kauppiaat toivat maahan kielloista huolimatta, ja esimerkiksi renessanssin Italiassa naiset pukeutuivat kirkkaisiin, ylellisinä pidettyihin väreihin ja koristeisiin, vaikka niiden käyttöä yritettiin rajoittaa. Sittemmin kauppa ja pukeutuminen ovat vapautuneet tällaisesta sääntelystä, mutta olemme alkaneet miettiä, olisiko kenties aika uudenlaiselle, niin tuottajia kuin kuluttajia palvelevalle säätelylle, joka lisäisi tietoisuutta värien alkuperästä, värjäyksen ympäristövaikutuksista ja tekstiilialan työoloista. Synteettisten väriaineiden keksimisen ja yleistymisen aloittama, modernin kynnyksellä tapahtunut siirtymä ”säädellyistä sävyistä” lähes ilman valvontaa tuotettaviin ja käytettäviin ”villeihin väreihin” lisäsi pukeutumisen yksilöllisyyttä ja moninaisuutta, mutta ei voi jatkua loputtomiin vastuuta ja kestävää kehitystä arvostavassa nykyajassa.