Käsityksiä suomalaisesta ja ranskalaisesta kohteliaisuudesta
Reaktioiden lukumäärä: 0
Kommenttien lukumäärä: 0
Kohteliaisuus on aihe, josta jokaisella on oma mielipiteensä.
Kun SKS:n kustantama teokseni Miten tutkia kohteliaisuutta? Käsityksiä suomalaisesta ja ranskalaisesta kohteliaisuudesta ilmestyi loppuvuodesta, minua haastateltiin Helsingin Sanomiin. Jutun otsikkona oli “Ranskalaiset eivät ymmärrä suomalaisten käytöstapaa, joka liittyy ovien avaamiseen”.
Minä olin – kenties perisuomalaiseen tapaan – kiinnostunut siitä, mitä muut ajattelevat meistä. Tutkijana olin tästä jopa niin kiinnostunut, että järjestin kolme ranskalaista fokusryhmää keskustelemaan suomalaisesta kohteliaisuudesta. Suomessa asuvat ranskalaiset keskustelivat vapaasti noin kymmenestä kysymyksestä: “Mitkä olivat ensivaikutelmasi suomalaisesta kohteliaisuudesta?” “Mitä Suomessa pidetään kohteliaana?” “Mikä teille tuottaa vaikeuksia suomalaisessa kohteliaisuudessa?” ja niin edelleen.
Tasapuolisuuden nimissä annoin myös kahdelle suomalaiselle fokusryhmälle mahdollisuuden kertoa käsityksistään ranskalaisesta kohteliaisuudesta. Osallistujina oli suomalaisia, jotka olivat joko asuneet tai asuivat paraikaa Ranskassa.
Jos jokin asia yllätti minut ranskalaisten keskusteluissa, niin se oli ovet. En totta puhuen ollut koskaan ajatellut, että suomalaiset ovet voisivat aiheuttaa ranskalaisille niin paljon päänvaivaa. Ranskalaiset saattoivat palata oviin useamman kerran keskustelun aikana. Ja he osoittivat keskusteluissa, että heillä todellakin oli asiasta yhteistä, jaettua tietoa.
Ovet saattoivat olla ranskalaisille ensimmäinen muisto suomalaisesta kohteliaisuudesta. Ovet nimittäin lävähtivät ranskalaisten kasvoille, kun takana tuleva suomalainen ei pitänytkään ovea auki. Eräs ranskalainen ei usean kymmenen vuoden Suomessa asumisen jälkeenkään ollut ratkaissut suomalaisiin oviin liittyvää arvoitusta: “Täytyykö Suomessa pitää ovea auki takana tulevalle, kuten minä aina teen?” hän kysyi, vastausta tietämättä.
Oven pitäminen auki takana tulevalle oli erittäin vahva odotuskehys ranskalaisille. Suomessa normit oven auki pitämiseen ovat väljemmät. Eräs suomalainen opiskelija kertoi tutkimuksessani pitäneensä iäkkäälle suomalaismiehelle ovea auki, mutta saaneensa vastaukseksi: “On se aika raskas, mut kyl mä saan sen itsekin auki”.
Innokas ranskalainen, joka piti ovea auki, sai toisinaan myös odottamatonta etua. Yksi ranskalainen kertoi tavanneensa Suomessa tyttöystävänsä, koska piti tälle ovea auki! Liekö sitten niin, etteivät kaikki suomalaiset ole valmiita moisia riskejä ottamaan, kun näinkin voi käydä.
Mutta palataan tuohon Helsingin Sanomien juttuun. Se nimittäin keräsi liudan kommentteja ja erityisen paljon kommentteja tuli ahkerasti ovia auki pitäviltä suomalaisilta, jotka selittivät oven avaamisen vähyyden johtuvan oven avaamissuunnasta.
Yksi kommentoija kirjoitti näin:
Kirjoitus ja sen haastateltavat eivät havaitse suomalaisten ja ranskalaisten ovien erilaisuutta. Suomessa – lainkin mukaan – ulko-ovien pitää aueta ulospäin. Ranskassa – kuten myös useimmissa muissa – erityisesti kaupungistuneissa maissa – ulko-ovet avautuvat pääsääntöisesti sisäänpäin. Tämä muuttaa ja vaikuttaa käyttäytymiseen.
Toinen kirjoitti epäuskoisena näin:
Miten perässätulija voi saada ulko-oven Suomessa päin näköä? Ulko-ovethan avautuvat täällä ulospäin. Maissa, jossa ne avautuvat sisäänpäin, se on mahdollista, mutta kyllä sen sulkijamekanismin pitää olla nopea ja tehokas.
Kaikki eivät kuitenkaan ostaneet näitä selityksiä ovien aukeamissuunnasta. Näin kirjoitti eräs yleisökommentoija:
Täällä yritetään kovasti siirtää välinpitämättömyyttä ja kohteliaan käytöksen toimivuutta erilaisten ovien toimivuuteen. Kyllä se ovi lävähtää yhtälailla Suomessakin ”päin näköä” tuli se sitten yhtäkkiä eteen suoraan edestä tai etusivusta päin sulkeutuessaan nenän edestä sisäänastuessaan.
Kukaan ei ole myöskään halunnut ymmärtää, että, koska ”Ulko-ovethan avautuvat täällä ulospäin.”, niin samasta tilasta ulos poistuttaessa ne samat ovet kuitenkin työnnetään sitten ranskalaiseen tapaan eteen päin, mutta Suomessa ne jätetään usein sulkeutumaan päin takana tulijan näköä.
Niin, ihan huomionarvoinen seikka, että siitä ovesta kuljetaan molempiin suuntiin.
Mutta mistä me edes puhumme, kun keskustelemme ovien auki pitämisestä? Mitä oven auki pitäminen tarkoittaa? Siitä oli eräässä perheessä kinasteltukin Helsingin Sanomia lukiessa.
Tämä artikkeli aiheutti meillä kotona kiivaan väittelyn ennen kuin olin itse ehtinyt lukea sen. Mieheni puhui asiasta niin etten ymmärtänyt että kysymys oli _myös_ oven ”antamisesta”, ei vain oven pitämisestä auki. Koska se on ihan totta että kulttuuriin täällä ei kuuluu että ovi varta vasten pidetään auki (paitsi vanhuksille, lapsille, jne). Se joka ensin tarttuu oveen menee yleensä myös ensin siitä.
Tällaiset yleisökommentit ovat kiinnostavaa materiaalia tutkijalle. Ja ne vahvistavat sen, minkä kohteliaisuustutkijat ovat tienneet jo pitkään: kohteliaisuus on niin kiistanalainen ilmiö, että yhdestäkään kulttuurista tuskin löytyy normia, josta kaikki kielenpuhujat olisivat täysin samaa mieltä.
Tuntuu, että oven auki pitäminen on konseptinakin täysin eri ranskalaisille kuin suomalaisille. Esimerkiksi kuinka kaukana takana tulevalle on avattava ovi?
Muistan kerran, kun tutkijavierailulla Lyonissa lähdin töistä. Kuljin kieltämättä aika ajatuksissani. Eräs ranskalainen mieshenkilö meni pitkällä edelläni. Hän ei ensin huomannut, että tulen kaukana takaa. Koska hän ei ensin meinannut minua huomata, hän ovea auki pitäessään pyysi samalla anteeksi.
Ja jos joku ajattelee, että vain miehet avaavat ovia naisille, niin siitä ei ole kyse. Ranskalaiset osallistujat korostivat, että oven avaaminen ei liity sukupuoleen millään tavalla.
Yksi suomalainen tutkimukseni osallistuja totesi, että eivät suomalaiset ole epäkohteliaita, ne on vaan siellä omassa kuplassaan, ei ne katso kuka tulee takaa!
Tutkimuksessani kävi ilmi, että käsitys kohteliaisuudesta on oikeastaan päinvastainen Suomessa ja Ranskassa. Suomessa on kohteliasta kunnioittaa toisen ihmisen reviiriä, mikä näkyy siinä, että Suomessa tervehditään ja pidetään ovia auki vähemmän kuin Ranskassa. Ranskassa sen sijaan on kohteliasta reagoida toiseen ihmiseen, jollakin tavalla, sanalla, eleellä. Sen vuoksi Ranskassa siedetään hiljaisuutta huonommin kuin Suomessa.
Millainen kokemus ranskalainen reagointikulttuuri sitten on Ranskassa asuville tai asuneille suomalaisille? Toisessa kulttuurissa asuminen muuttaa omaa käytöstä. Jo siitäkin syystä, että ihmiset eivät halua, että heidän käytöksestään huomautetaan. Suomalaiset kertoivat oppineensa pyytämään enemmän anteeksi ja tervehtimään useammin Ranskassa ollessaan. Ranskassa opittu bussinkuljettajan tervehtiminen jäi päälle Suomessakin, mutta kyydistä kiittäminen ei kuulemma enää tullut.
Kaikki opitut tavat eivät kuitenkaan osoittautuneet käyttökelpoisiksi Suomessa. Kun Suomeen palannut suomalainen antoi aamulla kollegoilleen poskipusuja, kollegat pakenivat omiin työhuoneisiinsa. Kun toinen Suomeen palannut aloitti uuden aamurutiinin, kollegoiden kättelyn, sitä pidettiin niin outona, että tavasta oli pian luovuttava.
Opittuja tapoja ei tutkimukseeni osallistujien mielestä saanut näyttää kotimaassa. Suomalaistuneet ranskalaisetkin saivat Ranskassa huonoa palautetta, kun eivät pyytäneet anteeksi kyynärpään osuessa kadulla toiseen ihmiseen.
Olemmeko me suomalaiset siis epäkohteliaita? Tutkimuksenihan osoitti, että me tervehdimme vähemmän, emmekä pidä ovia auki yhtä paljon kuin ranskalaiset.
Tutkimuksestani ei kuitenkaan voi vetää sellaista johtopäätöstä, että suomalaiset olisivat epäkohteliaampia kuin ranskalaiset.
Suomeen muuttaneet ranskalaiset oppivat suomalaisia tapoja, ja he alkoivat arvostaa niitä. Osa ranskalaisista oli tuntenut olonsa hieman oudoksi jo Ranskassa asuessaan. Suomessa he arvostivat reviirikohteliaisuutta ja kokivat, että Suomesta löytyi “mätsi” heidän oman käytöksensä ja ympäristön välillä. Tällaista kokemusta heillä ei ollut Ranskassa. Suomessa asuva ranskalainen saattoi myös olla jo niin suomalaistunut, että kun hän kävi lomalla Ranskassa, hän piti ranskalaisia tungettelevina.
Meidän suomalaisten ei pidä kokea alemmuutta omista tavoistamme. Nythän se on osoitettu: jopa kohteliaina pidetyt ranskalaiset arvostavat tapojamme.
Kohteliaisuudessa varmaa on vain muutos. Pitkän ajan trendejä kohteliaisuudessa havainnollistin teoksessani tarkastelemalla tutkimuksia, jotka koskivat suomalaisia ja ranskalaisia käytösoppaita aina 1600-luvulta 1900-luvulle.
Yhteiskunnalliset muutokset ovat vaikuttaneet suomalaiseen ja ranskalaiseen kohteliaisuuteen. Vaikka muutokset, kuten kaupungistuminen ja teollistuminen, ovat tapahtuneet Ranskassa aikaisemmin kuin Suomessa, trendi on ollut sama: elämänrytmi on nopeutunut ja tavat ovat yksinkertaistuneet molemmissa maissa.
Erot menneisyyden kohteliaisuudessa ovat kuitenkin vaikuttaneet ja vaikuttavat tänä päivänäkin nykykohteliaisuuteen. Tutkimukseni osallistujat kokivat, että kohteliaisuutta tarvitaan erityisesti silloin, kun ollaan tekemisessä eri taustoista tulevien ihmisten kanssa. Näin vuorovaikutus sujuvoituu. Osallistujien mielestä Ranskassa on ollut tällainen tilanne enemmän kuin Suomessa. Esimerkiksi luokkaerot ovat olleet Ranskassa selvempiä kuin Suomessa. Ja tulevathan monet tavat suoraan hovikulttuurista. Itsevaltiaan Aurinkokuninkaan aikana 1600-luvulla ranskalainen hovikohteliaisuus toimi mallina koko eurooppalaiselle kohteliaisuudelle.
Kun Suomessa haikaillaan please tai s’il vous plaît -sanojen eli ‘jos teitä miellyttää’ vastineen perään, vastaan, että on oikein hyvä asia, ettei meillä ole tällaista sanaa. Hovikulttuuristahan se on tullut ja kyse on ylemmän miellyttämisestä. On oikein mukavaa, että Suomessa kohteliaisuutta voi ilmaista konditionaalilla, haluaisitko tehdä jotakin?
Jo Erasmus Rotterdamilaisen Kultaisesta kirjasta lähtien hyvä käytös on käsitetty erityisesti kaupunkilaiseksi käytökseksi ja huono käytös maalaiseksi. Käytösoppaiden tarve niin Ranskassa kuin Suomessakin kasvoi kaupungistumisen myötä, kun ihmiset kohtasivat aikaisempaa enemmän toisiaan. Ranskassa käytösoppaiden kulta-aika oli jo 1800-luvulla, kun elettiin porvarillisen kohteliaisuuden aikaa. Suomessa käytösoppaat yleistyivät 1900-luvulla säätyjaosta luopumisen jälkeen ja tarvittiin “kaikille” sopivia tapoja. Silloin suomalaiselle “tervaskannolle” haluttiin opettaa käyttäytymistä. Ja tähän työhön ryhtyivät erityisesti diplomaatit ja opettajat.
1800–1900-lukujen vaihteessa ilmestynyt opas Hieno käytös eli Seurusteluopas oli mukaelma kansainvälisestä oppaasta, jonka kirjoittaja on pysynyt tuntemattomana. Oppaassa kirjoitettiin näin:
Suomen kansan luonne on jörömäinen. Se ei paljoakaan välitä henkevämmästä seurustelusta. Jurosti suomalainen tervaskanto esittää asiansa ja töykeästi hän kysyttäessä vastaa. Hänestä on samantekevää miksi toinen hänen arvostelee, ei hän teeskentele eikä vaivaidu kohteliaisuuksilla, on se kun on eikä halua muuta ollakaan.
Tällaisia vähemmän mairittelevia käsityksiä suomalaisesta saattoi siis oppaiden kirjoittajilla olla.
Mutta palataan vielä nykyaikaan. Mikä on kohteliaisuuden suunta Suomessa ja Ranskassa tällä hetkellä? Suomessa pitkään asuneet ranskalaiset olivat huomanneet, että Suomessa oli alettu reagoida enemmän toisiin ihmisiin kuin aikaisemmin. Muutos paikallistettiin siihen, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin.
Ranskassa eri vuosikymmenillä asuneet suomalaiset taas olivat huomanneet, että Ranskassa sanotaan vähemmän Monsieur tai Madame eli herroittelu ja rouvittelu olivat vähentyneet. Tapojen koettiin Ranskassa yksinkertaistuneen kohti eurooppalaista minimalismia. Ranskassa asuneet suomalaiset olivat huomanneet, että ranskalaiseen kohteliaisuuteen oli vaikuttanut niin globalisaatio ja maahanmuutto kuin sekin, että ranskalaiset matkustavat ja puhuvat englantia enemmän kuin aikaisemmin.
Suomalaisille voi tulla yllätyksenä, että myös ranskalaisessa mediassa on kirjoitettu ranskalaisten epäkohteliaisuudesta. Ranskalaiset kun eivät kuulemma tervehdi asiointitilanteissa yhtä paljon kuin aikaisemmin!
Esimerkkejä löytyy myös kahviloista, jotka ovat listanneet eri hinnan sen mukaan, millaista kohteliaisuutta asiakkaan esittämä pyyntö sisältää tai ei sisällä. Halvimman kahvin (1 €) saa tervehtimällä ja kohteliaisuusfraasilla: Bonjour, un café, s’il vous plaît. (’Päivää, yksi kahvi, kiitos’). Kohteliaisuusfraasi ilman tervehdystä nostaa hintaa 1,3 euroon: un café, s’il vous plaît. Jos asiakas töksäyttää pelkästään un café, joutuu maksamaan 1,5 euroa.
Jos tutkijana otan rohkeasti katseen kristallipalloon, arvelen, että suomalainen ja ranskalainen kohteliaisuus ovat lähenemässä toisiaan. Suomalainen kohteliaisuus tuntuu olevan tällä hetkellä murroksessa ja moni kokee reagoinnin toisiin ihmisiin mukavaksi. Ranskassa taas monet krumeluurit tuntuvat vähentyneen. Ei ole olemassa kohteliaampia tai epäkohteliaampia kulttuureja tai kieliä. On olemassa erilaisia tapoja, joita meidän olisi varottava tulkitsemasta omista odotuskehyksistämme ja lähtökohdistamme käsin.
Katso SKS:n vuosikokouksen 14.3. tallenne
Vuosikokouksessa kuultiin SKS:n valtuuskunnan puheenjohtajan, professori Lotte Tarkan puheen lisäksi dosentti Johanna Isosävin vuosikokousesitelmä Käsityksiä suomalaisesta ja ranskalaisesta kohteliaisuudesta. Musiikista vastasivat Annemarie Åström (viulu) ja Terhi Dostal (piano).
