Haluatko tarjota meille tieteellistä käsikirjoitusta?
Toivomme yhteydenottoa mielellään jo ennen lopullisen käsikirjoituksen valmistumista. Kirjaehdotus voidaan käsitellä SKS:n tai Suomen Historiallisen Seuran julkaisuvaliokunnassa ennen kuin käsikirjoitus on valmistunut. Kirjaideat ja käsikirjoitukset lähetetään sähköpostitse osoitteeseen tiedekirjat@finlit.fi. Emme palauta käsikirjoituksia.
Kirjaehdotuksen tai valmiin käsikirjoituksen mukana tulevan saatekirjeen on hyvä sisältää seuraavat asiat:
- tekijän/tekijöiden esittely
- tiivistelmä teoksen sisällyksestä
- alustava sisällysluettelo
- mitä uutta teoksessa on, mikä on sen tieteellinen merkitys
- kenelle ja miksi kirja on kirjoitettu
- millaiseen käyttöön kirja on tarkoitettu
- markkinointi-ideoita
- lopullisen käsikirjoituksen laajuusarvio (mieluiten merkkeinä välilyönteineen)
- mahdollinen kuvitustarve, kuvalähteet
SKS:n tiedesarjoihin tarjottujen käsikirjoitusten julkaisemisesta päätetään vertaisarvioinnin avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että SKS:n tieteellisiin sarjoihin tarjotut käsikirjoitukset lähetetään arvioitavaksi vähintään kahdelle ulkopuoliselle ja nimettömälle asiantuntijalle. Arviointiin lähetetään vasta valmis ja viimeistelty käsikirjoitus. Tekijöiden tulee varautua muokkaamaan käsikirjoitusta asiantuntijalausuntojen perusteella. Lopullisen kustannuspäätöksen tekee SKS:n julkaisuvaliokunta vertaisarvioinnin lausuntojen pohjalta. Hyväksyttyjen käsikirjoitusten ilmestymisaikatauluista sovitaan yhdessä kustantajan kanssa.
Tutustuthan tiedekirjojen tekijäohjeisiin:
- Tiedekirjan arviointiprosessin kuvaus ja ohjeet (PDF)
- Ohjeita tieteellisen käsikirjoituksen tekijälle (PDF)
Yhteydenotot
Lähetä käsikirjoitus ja/tai kirjahankkeen esittely sähköpostin liitteenä yhtenä kokonaisena word- tai RTF-tiedostona osoitteeseen tiedekirjat@finlit.fi. Tiedekirjoja koskevat muut yhteydenotot: julkaisukoordinaattori Maija Yli-Kätkä tai kustannusjohtaja Kirsi Keravuori.