1990-luvun murrosvaihe käsityksissä
Homoseksuaalisuus-kyselyn kysymyksenasettelu heijastaa 1990-luvun alkua, jolloin homoseksuaalisuudesta kysymistä tai puhumista ei ole pidetty samalla tavalla luontevana kuin nykyisin.
Keruun kysymykset käsittävät sanastontuntemusta ja kehotuksia muistella vastaajan omia havaintoja tai kuulopuheita sen sijaan, että vastaajan oletettaisiin kuuluvan seksuaalivähemmistöön ja kertovan omista kokemuksistaan. Kirjoituskutsussa kysytään myös selityksiä homoseksuaalisuuden syistä.
”Missä yhteydessä muistatte kohdanneenne sanat ’homo’ ja ’lesbo’?”
Keruuseen saatiin vastaukseksi noin sata muistelua, joissa kirjoittajat kuvaavat lähiympäristössään elävien kanssaihmisten sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta sekä omia käsityksiään aiheesta. Keruun vastauksissa homoseksuaalisuus ei juuri saa ymmärrystä. Vieraan pelko ja sen aiheuttamat tunteet ovat aineiston kuuluvin ääni.
”Nyt tulee kovaa tekstiä. Homot ja lesbot ovat kieroutuneita ihmisiä ja heidän sukupuoliviettinsä samoin kieroon kasvanut. Mistä se sitten johtuukin on monia syitä. Joka tapauksessa se on sairaus, siihen ei liity rakkautta vähääkään, iljettävä sairaus.”
Homoseksuaalisuus-kyselyn (1993) vastaaja, SKS KRA.
Myös varovaisen myönteisistä vastauksista on luettavissa asian arkaluonteisuus.
”Pidän aika yllättävänä, ettei näitä homosuhteita paheksuttu lapsuudessani, korkeamoraalisena aikana. Minulle on muodostunut siksi täysin hyväksyttävä suhtautuminen homoihin ja lesboihin, en milloinkaan ole paheksunut heidän käyttäytymistään.”
Homoseksuaalisuus-kyselyn (1993) vastaaja, SKS KRA.
1990-luvun lopulta lähtien yleinen asenneilmapiiri homoseksuaalisuutta kohtaan otti silti edistysaskelia. Aiemmin laajalti vääränä, vieraana ja jopa vaarallisena pidetty aihe alkoi näkyä arkipäiväisempänä 2000-luvulle tultaessa. Kehotuskielto poistettiin laista vuonna 1999, ja sateenkaariteemaista kirjallisuutta palkittiin Finlandia-palkinnoilla vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Pentti Holapan Ystävän muotokuva voitti Finlandia-palkinnon 1998, Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi 2000, Pirkko Saision Punainen erokirja 2003 ja Helena Sinervon Runoilijan talossa 2004. Vuonna 2001 hyväksyttiin myös laki rekisteröidystä parisuhteesta. Tätä kulttuurista ja yhteiskunnallista käännettä edelsi silti vuosikymmenten työ, joka jatkuu edelleen.
Lakimuutokseen parisuhteen rekisteröimisestä tartuttiin myös Kansanrunousarkistossa silloisen työntekijän Petja Kaupin aloitteesta hetimiten, kun niin sanottua uutta hääperinnettä kartoitettiin vuonna 2002 kyselyllä samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistamisesta.
Uusi vuosituhat näkyy kirjoituskutsun puhuttelussa, sillä Uusi hääperinne -keruussa kysymykset on suunnattu ennen kaikkea parisuhteensa rekisteröineille itselleen:
”Oletko Sinä jo virallistanut parisuhteesi?”
”Suunnitteletteko Sinä ja puolisosi parisuhteenne virallistamista?”
Keruukutsua ei myöskään lähetetty tavalliseen tapaan arkiston vastaajaverkostolle, vaan keruun kohderyhmää pyrittiin tavoittamaan SETA:n Z-lehden ja sähköpostilistojen avulla.
”Täydensimme sormuksemme kirjoittamalla niihin omat nimemme ja ®-merkit.”
Uusi hääperinne -keruun (2002) vastaaja, SKS KRA.
Keruuaineisto kertoo ristiriitaisista tunteista. Yhtäältä vastaajat kokevat helpotusta siitä, että samaa sukupuolta olevien oli vihdoin mahdollista virallistaa parisuhteensa myös lain edessä ja samalla viettää häitä. Samaan aikaan vastaajat ilmaisevat kuitenkin myös pettymyksen ja ärtymyksen tunteita – muutosta odotettiin kauan, epätasa-arvoinen asema ei ollut kadonnut minnekään eikä rekisteröinti oikeastaan edes kuulostanut kovin hehkeältä parisuhteen virallistamisen yhteydessä.
”Tilanne oli sikäli vaikea, että kaikki piti miettiä alusta alkaen, ei ollut vielä olemassa mitään valmiita kaavoja tai perinteitä samaa sukupuolta olevien häille esim. vihkiseremonian osalta. Toisaalta tämä oli myös vapauttavaa: kaikki mitä keksittiin tuntui hyvin omalta.”
Uusi hääperinne -keruun (2002) vastaaja, SKS KRA.