Erikoisuuksia

Kokoelmat karttuvat ostoin, lahjoituksin ja vaihdoin. Ostot ovat 1800-luvun lopulta lähtien painottuneet SKS:n keskeisaloihin, joten lahjoituksina ja vaihtoina on vastaavasti saatu myös sellaista kirjallisuutta, joka ei aina lukeudu sen enempää etnologiseen kirjallisuuteen kuin kirjallisuudentutkimukseenkaan, kaunokirjallisuuteen kyllä toisinaan.

Kokoelmien karttuessa tällä tapaa on SKS:n kirjastossa muodostettu – tai muodostunut – hyllyluokkia, jotka yllättävät. Esimerkiksi kasvatuksen ja opetuksen pääluokka Rf pitää kaiketi jo alkujaan sisällään kolmijaon, joka nykykatsojan silmään voi vaikuttaa erikoiselta. Luokka käsittää

Luokkaa on laajalti myöhemmässä vaiheessa karsittu, mutta luokituskaavan kannalta taustalla olevana ajatuksena lienee ollut reagoiminen 1800–1900-luvun vaihteen uusien yhteiskunnallisten liikkeiden nousuun. Kun kuitenkin esimerkiksi naistutkimus on 1900-luvun loppupuolella muodostunut omaksi tieteenalakseen ja eri alan tutkimuksissa on alkanut painottua naisnäkökulma, ei nimekkeitä enää ole karttunut hyllyluokkaan Rf vaan niitä on luokitettu milloin kulttuurien tutkimuksen kokoelmaan (D-H), milloin yhteiskuntapolitiikan (Me), milloin kirjallisuudentutkimuksen (F) hyllyluokkaan. Tämä on normaali käytäntö kokoelmatyössä: kun aika tuo uutta, uudentyyppistä kirjallisuutta, se ei välttämättä vaadi luokituskaavan rukkaamista vaan jatkuvaa puntarointia, missä hyllyluokassa kirja palvelisi käyttäjäänsä parhaiten.

Luokituskaavaan on myös harvakseltaan lisätty uusia, kokoelmien kasvun myötä tarpeellisiksi tulleita hyllyluokkia. Uusin tällainen on omakustanteiden luokka Ao, joka on siis kustannustointa ja kirjapainotaitoa käsittelevän yleisluokan A alaluokka. Oman kirjan, esimerkiksi runo- tai proosateoksen, elämäkerran, muistelmien tai sukututkimuksen kustantaminen on yleistynyt 2000-luvulla painokustannusten laskettua. Myös tutkijat ovat kiinnostuneet ilmiöstä, ja hyllyluokka perustettiinkin omakustanteiden löytymisen parantamiseksi, monimuotoista aineistoa kun on vaikea tiedonhaulla tavoittaa. Kokoelma karttuu lahjoilla. Kirjaston kokoelmiin on saatu omakustanteita jo ennen Ao-luokan perustamista, ja tämä muihin hyllyluokkiin sijoitettu aineisto on tarkoitus vähitellen siirtää omakustanneluokkaan.

Historian pääluokasta K erikoisuutena voidaan nostaa myös Kcd, ns. ruumissaarnojen alaluokka. Paitsi suomalaisten ja vierasmaalaisten muistopuheita ja hautajaislehtisiä, luokka käsittää kylmäävästä nimestään huolimatta myös muita henkilökirjasia, aina Henrik Gabriel Porthanista ja Aleksis Kivestä Urho Kaleva Kekkoseen.

Erikoista hyllyluokassa on sen suhde muihin historian pääluokan alaisiin luokkiin. Ruumisaarnakokoelma ei näet ole yksi pienellä kirjaimella merkityistä ja siten hierarkiassa pääluokkaa seuraavista alaluokista, esimerkiksi Kf, eikä se ole yhdistelmä luokkia Kc ja Kd. Tiettävästi se on kuitenkin Skandinavian maiden historiaa käsittelevän luokan Kc alaluokka, jos kohta onkin epäselvää, missä määrin väliinjääviä luokkia Kca-Kcc on missään vaiheessa ollut. Luultavasti niitä ei ole ollut; Tunkelo on jo alun pitäen määrittänyt luokaksi Kcd:n sillä vastaava luokka löytyy myös Vanhan Fennican puolelta (Ö.kcd).

Toisaalta koska hyllyluokkaan sisältyy myös muualla kuin Suomessa syntyneiden ja eläneiden merkkihenkilöiden muistoa kunnioittavia puheita, luokka ei sovellu Suomen historian (Kd) alle ainakaan yksinteoin. Niin ikään kysymysmerkiksi silti jää, miksi Kc:n alaluokissa ei ole käytetty samaa systematiikkaa kuin Kd:n kohdalla, jossa elämäkerralliset teokset (Kd.B1) on eroteltu matrikkeleista (Kd.B2).

Arvoituksen edessä joudummekin uumoilemaan: ruumissaarnakokoelmaan on otettu yhtäältä vain skandinaavista alkuperää olevien ja toisaalta suomalaisten muistokirjoituksia, jolloin luokitus on kyllä sisällön, muttei luokituskaavan kannalta johdonmukainen. Se, ettei Tunkelo ole antanut ruumissaarnoille omaa kirjainta, voisi taas johtua siitä, ettei maakohtaisille ruumissaarnaluokille ollut tarvetta. Näin Kcd kokoaa yhteen muistokirjasia nimenomaan Suomesta ja Pohjoismaista.

Jo varhaisessa vaiheessa muotoutuneisiin erikoisuuksiin törmää myös luokituskaavan loppupäässä, niiden kirjaimien kohdalla, jotka ovat jo varsin etäällä SKS:n keskeisaloista. V-luokkaan Tunkelo on sijoittanut sen osan ”taloudellista elämää”, mikä jää kansantaloustieteen ja esimerkiksi pankki- ja vakuutustoiminnan ulkopuolelle: maa-, karja- metsä-, metsästys- kala-, puutarha-, siipikarja-, turkis- ja kotitalouskirjallisuuden. Z-luokka taas käsittää sota- ja palosammutuslaitoksen kirjallisuutta, mikä voi nykylukijasta vaikuttaa erikoiselta.

Mutta on keskelle luokituskaavaakin muodostunut myös muita hurmaavia poikkeamia. Kaunokirjallisuuden pääluokan E alle on 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä – kartuntamäärien osalta juurikin Tunkelon kirjastonhoitajakausilla – kehittynyt kaksi sisarluokkaa, joita on suhteessa muihin kaunokirjallisuuden luokkiin pidettävä omanlaisinaan kokonaisuuksia; varhaisissa luokituskaavoissakin näitä puhutellaan kirjallisuuden, ei kaunokirjallisuuden luokkina. Luokat En ja Eo käsittävät näet Neuvostoliitossa ja Amerikan Yhdysvalloissa painettua suomenkielistä kirjallisuutta, eivätkä ne sisällöltään rajoitu sen enempää kaunokirjallisuuteen kuin suomalaisiin kirjoittajiin.

Ensisijaisena kriteerinä kielen ohella siis on, muista kaunokirjallisuuden luokista poiketen, että aineisto on painettu ja julkaistu Neuvostoliitossa (En) tai Yhdysvalloissa (Eo). Näin joukossa, kaunokirjallisuuden lomassa on niin amerikansuomalaisia käytännön oppaita kuin sosialismin teoriaakin.