Arkisessa kokoelmatyössä on toisinaan tarpeen järjestää aineistoja tarkoituksenmukaisesti vaikkapa hyllytilan säästämiseksi tai aineistojen suojelemiseksi. Jotta pääluokastaan syystä tai toisesta toisaalle siirretty aineisto olisi kuitenkin löydettävissä, on luokkamerkkiin lisättävä paikannusta helpottava tarkenne.
Laajassa kulttuurien tutkimuksen luokassa D-H tällaisia teknisiä tarkenteita on tarvittu usein. Isokokoiset kirjat esimerkiksi vaativat muita korkeamman hyllyvälin, joten hyllytilan säästämiseksi on ollut järkevää erottaa foliokokoiset kirjat omaksi kokonaisuudekseen D-H.f. Pienpainatteet eli alle 49-sivuiset julkaisut taas säilyvät paremmin koteloihin koottuna, minkä vuoksi myös ne muodostavat oman aakkoskokonaisuutensa. Pienpainatteiden paikkamerkki on D-H.p. Samalla tarkenteilla ”f” ja ”p” merkitään SKS.n kirjaston luokituskaavassa yleisemminkin eri luokkien foliantteja ja pienpainatteita.
Kiinteä osa kirjastotyötä ovat myös ajoittain tehtävät aineistosiirrot. Kun kokoelmien karttuessa avokokoelmatilat käyvät riittämättömiksi, on osa kokoelmasta vietävä varastoon ja luokituskaavaa tarvittaessa hiottava. Kulttuurien tutkimuksen kokoelman kohdalla näin kävi 1990-luvun alussa, jolloin luokasta irrotettiin omaksi varastokokoelmakseen ulkomainen, ennen vuotta 1970 julkaistu kirjallisuus. D-H-luokalle syntyi siis alaluokka, jonka tarkenteeksi valittiin v-kirjain ja jonka määräävänä kriteerinä oli aihepiirin sijaan julkaisuajankohta. Irrotetun luokan foliokokoiset kirjat saivat varastokokoelmassa puolestaan paikkamerkin D-H.vf, sillä ne sijoitettiin erilleen suuremman kokonsa vuoksi.
Ajallinen rajaus on ollut kriteerinä myös suljettuihin arvokokoelmiin sijoitettavalle aineistolle: luokkaan D-H.ak kuuluu kotimainen ennen vuotta 1900 julkaistu kirjallisuus ja luokkaan D-H.au vastaava ulkomainen kirjallisuus.
D−H tarkenteineen
Muidenkin kokoelmien osalta joudutaan kaavaa toisinaan päivittämään käytännön pakosta. Esimerkiksi aikuisten suomenkielisen kaunokirjallisuuden osalta SKS:n kirjaston luokitus ei tarkennu genrejen mukaan vaan nivoo esimerkiksi romaanit, runot ja näytelmät samaan kokonaisuuteen, luokkaan Ea. Poikkeuksena on kuitenkin luokka Ea.s, johon sisältyvät sarjakuvateokset. Sarjakuvien erottamisessa omaksi luokakseen on tässäkin konkreettiseen kirjaesineeseen liittyvä syy: teokset ovat usein muuhun kaunokirjallisuuteen verrattuna suurikokoisia ja vaativat tavanomaista suuremman hyllyvälin. Foliokokoisten kirjojen pitäminen oman luokkanaan on myös tilojen käytön kannalta mielekkäämpää: näin esimerkiksi kaunokirjallisuutta voidaan säilyttää kirjaston avokokoelmissa enemmän.
Jo mainitun Kd-luokan alle syntyneet lisäluokat nimettiin puolestaan toisenlaisista käytännön tarpeista. Kun SKS:n kirjastossa otettiin 1990-luvun alussa käyttöön ensimmäinen sähköinen kirjastojärjestelmä (VTLS, Virginia Tech Library System), kullekin kirjalle järjestelmässä suotu sijaintirivi käsitti korkeintaan 32 merkkiä. Koska riville piti saada mahdutettua myös nimekkeen pääsana – kirjan tekijä, toimitetun kokoelman nimen ensimmäinen sana – itse signumin merkkimääristä tingittiin. Näin esimerkiksi hyllyluokka Kd.pit.hist. supistui muotoon Kd.ph, ja joidenkin luokkien kohdalla käytetyt roomalaiset numerot vaihdettiin arabialaisiin.
Myöhemmin signumiin on kuitenkin ollut mahdollista lisätä itse pitäjän nimikin, vaikka varastoluokka Kd.ph on ollut paikkakunnittain järjestetty alusta alkaen.