Kesäsade

Joskus valokuva herättää erilaisten mielleyhtymien ryöpyn – sellainen on Pentti Ristilän Kesäsade. Kuva on varsin yksinkertainen: nainen on tullut suojaan äkkinäiseltä sadekuurolta, nojaa kättään ovenpieleen ja katselee pihalle. Suurehko puu on kaadettu ja pöllit odottavat klapintekoa. On ilmeisen lämmin, ehkä ukkonen, ja kesäisen tai keväisen sateen tuoksun melkein haistaa. Nainen on kietaissut päähänsä kevyen huivin ja odottelee mietteissään sadekuuron taukoamista.

Sanakirjan mukaan huivi on neliömäinen vaatekappale, jollaisia naiset käyttävät pään ja hiusten suojana tavallisesti leuan alle tai niskaan solmittuna tai myös hartioilla. Kyseessä voi olla hartia-, karttuuni-, kaula-, kihla-, kirkko-, silkki- tai villahuivi. Tämä naisten pääliina tunnetaan eri murrealueilla eri nimityksin.

Etelä-Pohjanmaalla huivi oli kaulahinen tai yleensä länsimurteissa hilkka eli hilkku (< saks. Hűlle): ”Ja hilikkuja pirethin palijo, ei sitä mitää hattuja ollu” (Alahärmä). Hämäläiset kotikutoiset tyykiliinat olivat pellavaisiin loimiin pumpulikuteilla kudottua kangasta. Liina tai liinanen viittaa merkitykseltään alkuperäänsä eli pellavaan tai hamppuun, jonka kylvössäkin ”tarvittee vaimoväellä olla valkonen liina päässä” (Somero).

Tapana oli, ettei naineitten naisten päähineettä esiintymistä pidetty hyvän tavan mukaisena; ainakin ruualle ruvetessa oli pää peitettävä vaikka nenäliinalla, ”ettei olisi Jumalan antia häpäissyt” (Tyrväntö, Hannula). Kihloiksi sulhanen antoikin morsiamelle paitsi sormuksen myös silkkihuivin ja usein muitakin lahjoja. Tunnelmia neidon siirtyessä aviovaimoksi ja miniäksi miehen kotiin kuvataan häitten päänpanentavirressä: ”Nyt on sulla itkun ilta, itkun ilta, pitkä ilta, muilla on iloinen ilta; nyt siulle huntu huimataan, ikälakki laitetaan. Kuin sie huiskit hunnutoinna, niin sie huiskit huoletoinna; huntu sulla huolta tuopi, palmikko pahaa mieltä…”(SKVR VI 1, 782. Ruokolahti).

Kevytmielisellä naisella ”on silläek keppee huivi piässä”. Viime vuosisadan lopulla moni silkkihuivi tuli maahan laukkukaupan välityksellä. Kuuluisin vienankarjalainen kauppias ja naistenmies lienee Juhani Ahon Shemeikka (Juha, 1911). Viimeisimmän Juha -elokuvan (1994) ohjaaja Aki Kaurismäki kehottaa myös Tatjanaa ”pitämään huivistaan kiinni”.

Huivista myös lauletaan. Tytön huivista laulaa Tapio Rautavaara, Keltaisesta huivista Leevi and the Leavings ja Sinisestä huivista Taljanka (G. Ponomarenko, M.Agashina; 1978: suomalaiset sanat Timo Tyrväinen). Kansanomainen pieni laulelmakin löytyy: ”Musta se varis muuten on, vaan harmaja sill`on huivi; suolinensa sammakoita murkinakseen suimii” (Oulu, 1905).

Tarinoiden mukaan saattaa huivin avulla löytää jopa aarteen. Heikki Meriläisen muistiinpanoissa Susanna Mikkelintytär kertoo: ”Metsän emännän huivi on hienoista, pehmeistä juurista kuottu kyynärää ristiin, tupsulaitainen ruskea huivi. Sen antaa metsän emäntä joskus paimenille, kenelle tahtoo. Joka sen saa, niin sen karja hyvin menestyy eikä syö karhut elukoita”( Länsipohja, 1892).

Verensulkuloitsuissa kutsutaan Neitsyt Mariaa haavansitojaksi ja avuksi: ”Neitsyt Maaria emonen, pyhä piika pikkarainen, tule tänne tarvitahan, veren tielle typpieksi, salvuksi samoajalle! Sio silkki huivillasi, tasma päästäsi tavota” (SKVR I 1, 281. Kellovaara) tai ”Neitsyt Maaria emonen, rakas äiti armollinen, silkkiliinalla sivalla, kääri kuotta ( = huivi, kerääjän selitys) korvistasi, veren tulvan tukkeheksi, rauan raannan kahtojaksi, ottei veri päälleni päryisi, eikä parsu parralleni! (XII1 49, Hyrynsalmi). Loitsurunoudessa Maria ymmärretään ”vanhimmaksi vaimoloista, emoloista ensimmäiseksi” ja hänenkin tunnusmerkinsä on huivi.

Tulevan helluntain tunnelmiin pääsee Aleksi Kiven Keinu -runon myötä: ”Nyt kanssani keinuhun käy, mun impeni, valkeal liinal; kuin morsian kauniina seisoovi luonto iltana helluntain. Heilahda korkeelle, keinu, ja liehukoon impeni liina illalla lempeäl.” Tai kuten Larin-Kyösti niin ihastuttavasti Merikannon säveltämässä laulussa toteaa: ”Nyt on helluntai, suvisunnuntai, nyt on kukkien armain aika!” Helluntai onkin ollut nuorison seurustelun, keinujen, helavalkeitten, tanssien ja nykyään myös häitten aikaa (Helluntaista enemmän).

Kevään tai kesän tarkka ajankohta ei Pentti Ristilän valokuvasta ilmene. Minkälaisia enteitä helluntainen sade mahtaa tietää? Lounais-Suomessa on Vilkunan mukaan korostettu helluntainaikaisen sateen suotavuutta sanomalla: ”Helluntain aikainen sade ja juhannuksen aikainen pouta maksavat tuhannen tynnyriä kultaa.” On kuitenkin totta, että kuvan naisen tavoin helluntaina jos koska mieli hakeutuu ulos, metsiin ja niityille, kukkivaan vihreyteen.