Kuka omistaa Kalevalan?

Olen lähes koko työurani seurannut enemmän tai vähemmän aktiivisesti Kalevalaa: tutkimusta, taidetta, käännöksiä, hyödyntämistä. Pari viikkoa sitten olin katsomassa Jari Halosen ohjaamaa elokuvaa Kalevala – Uusi aika, joka sai ensi-iltansa 15.11.

Kalevalasta ei ole juuri elokuvia tehty. Muilla taiteen aloilla Kalevalan tulkinnoista ei ole pulaa. Paavo Haavikon Rauta-ajan vuodelta 1982 muistan hyvin ja varsinkin sen kohun, joka elokuvasta nousi. Jari Halonen on ohjaaja, joka on aikaisemminkin nostattanut tunteita. Olin siis utelias ja vähän jännittynytkin.

Elokuva alkoi vaikuttavasti ja kuvat olivat koko ajan upeita. Tarina liikkui muinaisuudessa ja nykyajassa; tämä toimi välillä hyvin, välillä huonommin. Jari Halonen ei selvästikään olisi halunnut päättää elokuvaansa, laskin kolme loppua. Minusta yksi olisi riittänyt, koska niin olisi jäänyt enemmän tilaa omalle tulkinnalle.

Elokuvan jälkeen jäin pohtimaan, mikä saa taiteilijat aina vaan, uudelleen ja uudelleen tarttumaan Kalevalaan. Oli lopputulos millainen tahansa, niin on lähes varmaa, että taiteilijaa moititaan: hän on ymmärtänyt melko tai täysin väärin eepoksen sanoman. Me kaikki kun tiedämme, mikä se sanoma on tai ainakin sen, että se on jotain muuta kuin taiteilijan tulkinta.

Varsinainen huippukohta Kalevalan erilaisissa taiteellisissa tulkinnoissa oli 1890-luvulla. Silloin Kalevalaa käytettiin kansallisen itseymmärryksen välineenä: mistä tulemme, millaisia olemme. Kalevalan merkitys suomenkieliselle kulttuurille oli ymmärretty jo heti sen ilmestyttyä 1835: Enää eivät väiky ajatuksissa utuiset kuvat, vaan on kyse kaiken sen oikeasta käyttämisestä, minkä itse asiassa omistaa, sanoi SKS:n esimies J. G. Linsén puheessaan 16.3.1836. Välillä on ollut hiljaisempia vuosikymmeniä, mutta edelleen Kalevala tuntuu taiteilijoita kiinnostavan.

Minusta on upeaa, että tulkintoja yhä riittää. Joko on niin, että teksti on toimiva tai sitten kiinnostavat ikiaikaiset aiheet, syntymä ja kuolema ja elämä siinä välissä. Ehkä on myös niin, että kun Kalevala sijoittuu historiallisen ajan ulkopuolelle, määrittelemättömään aikaan, voi tulkinnoissa antaa mielikuvitukselle ja luovuudelle paljon vapautta. Miksi emme sallisi tätä ja iloitsisi erilaisista tulkinnoista?

Matti Kuusi kirjoittaa Kalevala-lippaassa sammosta: Väittely kysymyksestä ”mikä on sampo?” on Suomessa melko ainutlaatuinen traditio: päättymätön arvoitusleikki, johon ovat vuodesta 1818 lähtien osallistuneet lähes kaikkien tieteenalojen tutkijat ja harrastajat, mutta myös ideologit, taiteilijat ja rahvaanfilosofit, ulkomaalaiset Kalevalan kääntäjät ja muut asiantuntijat. Niin kuin antiikin Atlantis, sampo on virittänyt kiihkeitä oppiriitoja ja versonut ympärilleen melkein silmänkantamattoman selityskirjallisuuden.

Minusta voimme hyvin vaihtaa sammon tilalle Kalevalan ja jatkaa kiihkeää keskustelua Kalevalan todellisesta sanomasta. Elokuvaohjaaja Jari Halonen on keskustelemassa omasta Kalevalan tulkinnastaan ja elokuvastaan SKS:ssa keskiviikkona 27.11. klo 17–18. Tervetuloa mukaan!