Nahkamunia ja rautamunia

Ensimmäiset työtehtäväni SKS:ssa olivat Kalevalan 150-vuotisjuhlavuoden 1985 avustamista. Edelleenkin 1985 on minun aikani suurisuuntaisin juhlavuosi: tapahtumia oli sadoittain kotimaassa ja maailmalla. – Enpä ollut Vatikaanissa, mutta yksi hauskimpia muistojani tuosta vuodesta on ministeri Jaakko Nummisen kuvaus siitä, kun hän ja professori Tuomo Pekkanen pääsivät ojentamaan Pekkasen kääntämän Kalevala Latinan paaville. Vähän ikävää, mutta oikeastaan aika kaunista on, että Nummisen kertomuksesta on vain muisto, ei dokumenttia.

Kun arkistoin vuotta 1985, ajattelin, että Kalevalan juhlinta on nyt sitten tässä. Seuraavan kerran juhlittaisiin 150-vuotiasta uutta Kalevalaa, mutta siihenhän oli aikaa 14 vuotta. Toisin kävi. Vuonna 1999 olin edelleen mukana.

Vuosituhannen viimeisestä vuodesta on mieleen jäänyt erityisesti Kalevalan kääntäjien konferenssi Helsingissä kesällä 1999 ja sen päätteeksi tehty Vienan-matka sekä henkilökohtaisemmalla tasolla Moskovan reissu, jolla avasin näyttelyn Historiallisessa museossa Punaisella torilla ja pidin Suomen suurlähetystössä järjestetyssä seminaarissa esitelmän. Puhuin Kalevalan käännöksistä ja erilaisista suomalaisista laitoksista. Kerroin innostuneesti Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalasta, kuinka sen kautta iso joukko suomalaisia lapsia ja monien käännösten myötä muunkin maalaisia tutustui kansalliseepokseemme. Yleisön joukosta esitettiin kysymys:

– Eikö Suomalaisen Kirjallisuuden Seura aio ottaa kantaa Koirien Kalevalan sopimattomaan tapaan esittää Kalevalan sankarit koirina ja kissoina?

(Sekunnin sadasosan kauhistus. Apua, mitä tähän nyt pitäisi sanoa.)

– No, ajattelemme SKS:ssa asiaa niin, että on hyvä, että lapset tavalla tai toisella perehtyvät Kalevalaan ja kalevalaiseen maailmaan.

Keskustelu ei päättynyt tähän, mutta ilta saatiin onnellisesti päätökseen Ja ehkä oli vain hyvä, että Don Rosan Sammon salaisuus ei ollut vielä ehtinyt moskovalaisyleisön tietoon. Elias Lönnrot ja Kalevalan sankarit ankkoina – ei voi olla totta.

Kun katson taaksepäin niin näyttää siltä, että varsin usein Kalevala-kokemukseni liittyvät juuri kääntäjiin ja käännöksiin. Lönnrotin juhlavuonna 2002 sain olla järjestämässä Kalevalan kääntäjien seminaaria Sammattiin. Yksi tapaamisen kohokohdista oli vierailu kirjailija Eeva Joenpellon kotona Vares-Kantolasssa. Soudimme sinne kirkkoveneellä ja matkalla tuli todistetuksi se, että runoilijan ja Kalevalan venäjäntäjän Armas Mishinin on ehdottomasti parempi keskittyä runoilemiseen ja kääntämiseen kuin soutamisen jalon taidon harjoittamiseen.

Ja vielä yksi muisto. Olin vuonna 2003 Kalevalan ruotsintajan, runoilija, professori Lars Huldénin kanssa Kööpenhaminassa esitelmämatkalla. Pidin esitelmän Kalevalan käännöksistä ja kerroin siinä seuraavan jutun, joka liittyi Huldénin käännökseen.

Sain puhelun presidentin kansliasta. Minulta pyydettiin taustatietoja, jotta voitaisiin vastata huolestuneen ruotsinsuomalaisen viestiin. Huldénin käännös sai Ruotsissa erinomaisen vastaanoton, se oli pitkään Top 10 -listallakin. Yksi kohta käännöksessä oli kuitenkin pelästyttänyt ruotsinsuomalaisen, ettei Huldén nyt vain ollut virittämässä kulttuuriskandaalia maidemme välille.

Kalevalan ensimmäisessä runossa sotka liitelee veden yllä ja etsii paikkaa, johon voisi munia. ” — muni kultaiset munansa: kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen.” Käännöksessä kuitenkin luki: ” — det är dags att värpa gullägg. Sex blev gulläggen i boet, men det sjunde var ett skinnägg.”

Kovasta raudasta pehmeäksi nahaksi, jotain outoa tässä kyllä nyt on. Kalevalan sanakirjasta löytyi onneksi rauhoittava vastaus. Rautamuna ja nahkamuna ovat synonyymejä: kumpikin sana kuvaa munaa, josta ei hautomallakaan tule mitään.

Kaikkea sitä ihminen mukanaan kuljettaa: paaveja, koiria, ankkoja, kirkkoveneitä, nahkamunia ja rautamunia. Olen kuitenkin iloinen kaikista näistä kokemuksista ja muistoista, ja lisää helmiä muistojen nauhaan saan tänään täällä SKS:ssa järjestettävässä Kalevalan päivän seminaarissa, jossa aiheena on – yllätys, yllätys – kääntäminen.

Hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää kaikille!