Nykykirjailija Lauri Viita 100 vuotta: juhlavuosi on alkanut

Tammikuun toisella viikolla juhlistimme Lauri Viidan (1916–1965) juhlavuotta seminaarilla ”100-vuotias Lauri Viita: uudet runot tulevat”. SKS:n juhlasali oli tupaten täynnä ja keskustelut jatkuivat tilaisuuden jälkeenkin.

”Monilla on vielä aikalaiskokemuksia Viidasta”, totesi muuan seminaarivieras, kun vertasin yleisösuosiota vastaaviin Aleksis Kivi -tilaisuuksiin, jotka ovat olleet suosittuja, mutta eivät aivan yhtä täyteensullottuja. Toinen arvioi, että tällaisiin tapahtumiin tullaan vaalimaan henkistä hyvinvointia, ja kolmas otti vertailukohdaksi median suoltamat ikävät uutiset, joihin tarvitaan vastapainoa.

Onko puoli vuosisataa sitten menehtynyt Lauri Viita pikemminkin nykykirjailija kuin pelkkä menneisyyden suuruus? Ainakin SKS:ssa hänestä keskusteltiin aikalaisnäkökulmista. Seppo Viidan esitelmässä kirjailijan kirjeistä kuulimme myös muistoja Lauri Viidasta isänä. Lauri Viidasta 1970-luvulla väitellyt professori emeritus Yrjö Varpio viittasi esitelmässään siihen, miten kirjallisuudentutkijoiden työ on aina sidoksissa omaan aikaansa. Siinä mielessä tutkijatkin tulkitsevat kirjallisuutta nykykirjallisuudeksi.

Muita aikalaiskokemuksia jaettiin Yrjö Jyrinkoskesta (1920–1981) ja Veikko Sinisalosta (1926–2003), noista elämyksellisistä nykylausujista. Näiden keskustelujen innoittamana verkossa on julkaistu video Lauri Viidan patsaalla, jossa Sinisalo ja näyttelijä Ahti Jokinen lausuvat Viitaa Pispalassa elokuussa 1995. Viita-kiertueita yhä tekevä Jokinen osallistui juhlaseminaarinkin keskusteluihin.

Nykykirjailija Lauri Viidan uusin teos on seminaarissa julkaistu Ne runot, jotka jäivät. Runoja kokoelmien ulkopuolelta (WSOY 2016, toim. Sakari Katajamäki). Siihen olen koonnut runoja kirjailijan käsikirjoituksista ja kirjeistä sekä Aamulehden, Parnasson ja muiden lehtien sikermistä. Teos täydentää Viidan kirjailijakuvaa ensimmäisistä julkaistuista runoista alkaen ja antaa viitteitä siitä, mihin suuntaan runoilmaisu olisi voinut kehittyä ilman kohtalokasta auto-onnettomuutta.

”100-vuotias Lauri Viita” -seminaarissa esitelmöin Viidasta rakkaus-aiheisten runojen kirjoittajana. Rakkauden teema alkaa korostua kirjailijan viimeisissä teoksissa, ja nyt julkaistu kokoelma valaisee aihetta eri suunnista. Yksi Viidan viimeisistä julkaistuista runoista on lähes 100-säkeinen ”Rakkaus”, jollaisia hän ei tiettävästi ole kirjoittanut missään muualla. Toinen teemaa valaiseva runo, ”Sain sen, mitä halusin”, oli sisältynyt Viidan Parnassoon tarjoamaan kuuluisaan Onni-sikermään, mutta jäänyt siitä viime metreillä pois. Näitä ja muita Viidan tuntemattomia runoja käsittelen tarkemmin myöhemmin julkaistavassa Olli Löytyn toimittamassa Viita-esseiden kokoelmassa, työnimeltään Luojan palikkaleikki (Teos, elokuu 2016).

Juhlavuosi 2016 alkoi 9.1. Lauri Viita -museon tueksi järjestetyllä Viitarockilla, jossa Silkinpehmeen, Kohinan, Silminnäkijän ja Kohu-63:n rap ja punk jatkoivat nykykirjailijamme perinnettä. Kuten Helsingissä, sielläkin iso mies oli tullut pieneen kylään: Viita-fanit olivat täyttäneet pispalalaisen Vastavirtaklubin ääriään myöten.

Juhlavuosi jatkuu. Maaliskuussa Viidan erikoinen ja vaikeana pidetty runoelma Kukunor. Satu ihmislapsille on Helsingissä aiheena väitöstilaisuudessa, jossa puolustan tutkimustani Kukunor. Uni ja nonsensekirjallisuuden traditio Lauri Viidan runoelmassa. Siinä tarkastelen Viidan klassikkoa niin sanotun nonsensekirjallisuuden suurimpien mestareiden – Edward Learin, Lewis Carrollin ja Christian Morgensternin – tuotantoa vasten. Tutkimus osoittaa, että sotien jälkeen 1949 julkaistu suomalaista kirjallisuutta uudistanut Kukunor on myös osa yhtä länsimaisen kirjallisuuden arvostettua lajitraditiota.

Viita-teemaa jatketaan maaliskuussa Vihtorin kirjamessuilla Tampereella, ja kirjailijan syntymäpäivän lähestyessä loppuvuodesta Tampereen yliopiston Suomen kirjallisuus, Helsingin yliopiston kotimainen kirjallisuus, SKS ja Työväenmuseo Werstas järjestävät seminaarin ”Ajatuksen arka kettu – Lauri Viita 100 vuotta” (Tampere 18.–19.11.2016). Muita Viita-juhlavuoden tapahtumia on poimittu Lauri Viita -museon sivuille.

Yksi Ne runot, jotka jäivät -teoksen runo päättyy tuokiokuvaan, joka sopii mitä mainioimmin näihin pakkashuuruisiin viikkoihin juhlavuoden alkaessa: ”Kesä on kaukana / kahden puolen, / mutta: Titityy.”

Pysytään kuulolla!