Söpöt metsäneläimet
Reaktioiden lukumäärä: 0
Kommenttien lukumäärä: 0
Agathon Reinholmin piirroskokoelma. krak1880_e85_0115.
SKS:n arkiston perinnelajikortistot pitävät sisällään laajan otoksen erilaisiin eläimiin liittyvää muistitietoa. Aiemmin olen jo esitellyt joitakin kotieläimiä. Tällä kertaa tutustumme söpöihin metsäneläimiin.
Varoituksen sana lukijalle – varsinaista söpöilyä ei ole tiedossa. Toisin kuin kotieläimet nämä metsän pienet nelijalkaiset jäivät ihmiselle vieraammiksi. Siksi niitä saatettiin pitää haitallisena niin ihmiselle kuin tämän kotieläimillekin. Kortistot kertovatkin lähinnä siitä, kuinka kunkin söpön eläimen saa hengiltä, mihin sen kuollutta ruumista voi käyttää ja siitä, kuka tappoi viimeisen paikkakunnalla nähdyn lajin edustajan.
Joskus eläinkortistoa käyttäessäni olen ihmetellyt, kuinka viitseliäästi kortteihin on merkitty kunkin eläinlajin latinankielinen nimi. Mutta kun kortistoon tutustuu tarkemmin, latinankielisen nimityksen merkitys kirkastuu. Eläimistä on käytetty lukuisia eri nimiä. Kun kortistossa esiintyy esimerkiksi Kamppi (Culo luscus) vain sen latinankielinen nimi kertoo nykylukijalle, että kyseessä on tietenkin ahma. Kärppä (Mustela erminea) on toiselta nimeltään suikka. Saukko (Lutra lutra) on saarva. Joillakin söpöläisillä on hurjasti nimiä:
Lumikko (Mustela nivalis) = luminirkku, läävätoukka, nirppa, navettanirppa, närppä, pieni portimo, portimo, tallitoukka, talvikko, talvihiiri, talvimato.
Maamyyrä / kontiainen (Talpa europaea) = kautianen, kontiainen, maakontio, maakontti, maakondie, myyrä, päästäjäinen.
Päästäinen (Sorex vulgaris) = liävämato, läävätoukka, navettatoukka, nokkahiiri, päästäinen, supiainen, supihiiri.
Kuvaukset eläinten ulkonäöstä ovat kirjavia kuten nimetkin, ja eri eläinlajit tuntuvat usein sekoittuvan toisiinsa. Esimerkiksi yhdessä kuvauksessa saukon kerrotaan muistuttavan kettua, mutta väriltään se oli musta. Päästäisestä kerrotaan, että se on muuten musta, mutta rinta on valkea. Toisaalla se on taas omituinen samettikorvainen eläin. Navettanirppa taas on hiiren kokoinen tai hiiren kaltainen, pitkänokkainen/teräväturpainen, mutta myös pitkä, mustaselkäinen ja valkeamahainen. Toisaalla se kuvataan punertavaksi, harmaaksi ja isopäiseksi. Eräässä kuvauksessa se on valkea kuin päästäinen ja toisessa valkea kuin kärppä. Söpöt eläimet, niiden nimet ja ulkonäkö ovat voineet mennä siis iloisesti sekaisin ihmisten mielissä.
Aikojen alussa, kun eläimet saivat olomuotonsa ja ominaisuutensa, piti näiden pienten vipeltäjien rakentaa teitä eläinten ja ihmisten kuljettavaksi. Kortistojen mukaan muutamat pikkueläimistä eivät halunneet kuitenkaan osallistua tehtävän suorittamiseen ja lajit saavat kärsiä siitä aikojen loppuun saakka.
Päästäinen (supiainen) ei siksi pääse tien yli, kun se ei siihen tielautakuntaan yhtynyt joka aikojen alussa päätti tiet tehdä. Ja päästäinen ja käärme ei ruvenneet tien tekoon, niin Jumala kirosi ne, että ne kuolee, jos tulevat vaan tielle. Niin ne ei voi yrittääkkään.
Suomussalmi. Kekäläinen, Aili KT 209:39.1936.
Kuulostaa vahvasti siltä, että teiltä on löydetty kuolleita eläimiä ja ilmiölle on täytynyt löytää selitys.
Vanha kansa on kertonut, että maamyyrä kuolee sellaisen tien yli yrittäessään, jota myöden on aikojen kuluessa kuletettu ruumista.
Sortavala. Hyvärinen, Juho 1059.1937.
Toisinaan tämä eläimelle kohtalokas tien ylittäminen on ollut eduksi ihmisille.
Syöpäläiset häviää, kun tuo sellaisen supiaisen ikkunan vuorilauvan taakse, joka on itestään kuollut sellaisellen tielle, josta on ruumista kuletettu.
Juuka. Pennanen, Erkki KT 155:23.1936.
Tapetuille tai kuolleina löydetyille eläimille keksittiin muutenkin vaikka mitä hyödyllistä käyttöä.
Kun muurinperustaa kaivoi, piti sen pohjalle asettaa kärpänraatoja, jotteivät kirput, rusakat ja luteet menestyisi rakennuksessa.
Ähtäri. Mäkinen J. A. KRK 41.282a.
Ennen viljan kylvöaikaa piti saada maamyyrä. Ja se piti kuivattaa kuivaksi. Ja ennenkun siemenviljat kaadettiin kylvyvakkaan, niin kuivattu myyrä piti panna ensin vakan pohjalle ja sitten piti kaataa viljat myyrän päälle. Sitten piti viljoja sekoittaa myyrän kanssa hyvin huolellisesti, että myyrä tulisi koskettamaan mahdollisimman paljon jyviin. Sitten kylvettiin jyvät peltoon. Näin tehtiin jokaisella kerralla, kun uusia jyviä kaadettiin kylvyvakkaan, koko kylvyajan. Uskottiin, ettei karhut tule sotkemaan viljapeltoa.
Sortavala. Hyvärinen, Juho 993.1937.
Käsite onnenmyyrä saa korteilla selityksensä, eikä sitä onnea riitä myyrä-paralle itselleen.
Kun hevosparisniekka läksi markkinoille, oli monella heistä kuivattu maakontio (myyrä) taskussa. Sanottiin olevan sen ”onnenmyyrä”. Kun sillä siveli hevosen päästä häntään, oli hevosella saapa hyvän kaupan.
Sanottiin miehen kosiamatkakin varmasti onnistuvan, kun muisti ottaa ainakin kontion kynnet mukaan.
Samaan tarkoitukseen kelpasi päästäinen ja yölepakko.
Impilahti. Kaljunen, Impi KT 72.44.1938.
Muidenkin söpöjen eläinten kuin myyrän kehojen osilla on toivottu menestystä ihmisen arkiselle taipaleelle. Esimerkiksi majavan hampaat olivat mitä monikäyttöisimmät.
Kertoi vanhat majavista. Jos kellä on ollu majavan hammas, sen avulla hään sai pitettyä metsästys- ja kalastusonnen. Jos majavan hampaalla hio pyssyn lukot, ei riesa tarttunna kenenkään taikomalla.
Nurmes. Heikkinen, Paavo KT 144:68.1936.
Majaa (majava) on ennen tehnyt paljon niittyjä. Se puri hampaillaan poikki vitsakset ja puut. Ne niityt ovat hyviä, eivät kasva puuta eikä risukkoa. Niitä on vielä paljon jäljellä Hakojärvenkin rannalla.
Myöhemmin, kun ihmiset tekivät niittyjä, hioivat he majaan hampaalla kirveet, etteivät vesat kasvaisi.
Majaat menivät sitten pohjoiseen niin kuin lappalaisetkin.
Hyrynsalmi. Saario, Sirkka KRP 65:60.
Erilaisia ihmiselämän ongelmia saatettiin helpottaa metsän pikkueläinten avulla.
Lapsen yönitkettäjää poistettiin ennen siten, että pistettiin neula rihman kanssa lävitse maakontiin = maamyyrän silmien läpi. Ja pantiin tämä rihma lapselle kaulaan.
Sortavala. Moilanen, Matti 3994.1937.
Miehen sanotaan saaneen juamattomaksi, kun otetaan supiain ja pannaan elävänä viinaan ja annetaan juotavaksi, niin mies tulee raittiiksi.
Pielisjärvi. Hiljanen, Hanna KRK 156:8.
Metsän pikkueläimet edustivat kuitenkin myös epämääräistä uhkaa.
Kärppä vainoo ihmisiä. Se on myrkkyinen.
Tyrvää. Järventausta, Eero 1793.1939. – kertoi Elsa Arola, s.1874.
Isosiskoni rupesi ajettumaan: vatsasta alkoi, nousi päähän asti. Lääkäri ei voinut mitään. Siihen siskoni kuoli. Vanhat sanoivat: ”Lumikon työtä.”
Paltamo, Kiehimä. Railonsala, Artturi 8264.1962. – Kertoi Hilma Karppinen.
Pienet söpöläiset ovat voineet olla haitaksi myös karjalle.
Tämä navettanirppa sanotaan meillä talvikko eli myrkyllinen hiiri – Tämä kun puree lehmää eli ihmistä, tämä pöhöttyy tavattoman kovin. Sitä ei voi muuten pelastaa, kun pitä otta tämän elukan pääluu kuivattuna ja sen suuaukon läpi kaatetun veri ja sillä pestä hava. Silloin se parane heti.
Suomussalmi. Väisänen, Oskari KT 218:51.1936.
Jos kärppä pisti lehmää, ajettui se kovin ja maidon tulo väheni mitättömiin. Lääkkeeksi annettiin lehmälle kuivattua kärpän lihaa.
Hämeenkyrö. Mattila, Martti 6122.1937.
Talvikko, valkea eläin niin kuin kärppä (=lumikko?). Se tekee talvella samaa virkaa kuin käärme kesällä. Sitä saattaa liikuttaa ja usuttaa ihmisten päälle kuin käärmettä. On joku joskus usuttanut hevosen sierameen. Sitten parantajat ovat antaneet lääkettä, jotta se on tullut pois, se antaa pahan elämän kun lääke joutuu sinne sisään. Kun lääke on hevoselle annettu, on pitänyt ihmisten mennä pois näkyvistä muuten ei talvikko tule esiin.
Iisalmi. Paulaharju, Samuli 3655.1909.
Tallitoukka on musta kuin hiiri ja teräväturpainen, valkea rinnan alta; myrkyllinen. Puree toisinaan lehmiä utareihin, jotka turpoavat; ne parannetaan lämmitetyllä vaskipannulla, jolla painellaan puremakohtaa.
Pielisjärvi, Sokovaara. Partanen, Jorma 913.1938. – Kertoi Tiina Turunen, 90v.
Samuli Paulaharjun kokoelma. paula1934_0129.
Tietenkin kortistoissa kerrotaan myös näiden pikkuisten jäljittämisestä ja metsästyksestä.
Yheksän tietä kun lähtee muurahaispesästä, niin siinä pesässä on moakontio. Se on karhun näkönen pieni elläin, mikä assuu muurahaispesän pohjalla.
Valtimo. Hautala, Jouko 1689.1939. – kertoi Pekka Tuovinen, 48v.
Näätää metsästäissä kuin tavataan näätän verekset jälet joille ei ole lunta satanut leikataan vanhalla veitsellä yheksän askelta irti ja käännetään takasin päin siten että joka ensin leikattiin niin se pannaan yheksännen askelen sijaan ja yheksäs ensimäisen ja etu puoli jälkeen päin ja toiset askelet samassa järjestyksessä niin että kahteksas toisen askelen sijaan ja toinen kahteksannen seitsemes kolmannen kuutes neljännen a viites omaan sijaansa takaperin niin silloin ei Näätä pakene koiran etessä vaan asettuu siihen puuhun missä koira tapavaa.
Rukajärvi, Kiimasjärvi. Meriläinen, Heikki II 1342.1889. – Kertoi Asarias Kyrsönen, 62 v.
Onneksi pieni eläin on saattanut olla eduksi myös elävänä.
Navetassa ja tallissa on (nirppa) haltija = pieni hiiri. Se määrää eläinten värin (millä värillä on lykky = menestys). sitä ei saanut tappaa.
Nurmes. Lasanen, Pekka KRK 163.955.
Ahmasta ei kortistossa ole juurikaan muistiinpanoja. Yksi muistiinpanoista kertoo ahman oleellisimmaksi kuvitellusta ominaisuudesta, kyvystä ahmia mahdottomat määrät ruokaa tulematta silti valtavan kokoiseksi.
Ennen oli ollut sellainen eläin, nimeltä kamppi, joka söi niin, ettei sillä ollut mitään määrää. Kokonaisen hevosen se saattoi syödä, tulematta yhtään paksummaksi, vaikkei se ollut kuin suuren koiran kokoinen. Tappamiensa eläinten päät vei kamppi puunlatvaan. – se sillä voi syödä niin paljon, kun ei sillä ole muuta kuin yksi suoli läpi ruumiin. Ruoka tulee perästä pois sen kun kerkiää. Väriltään on kamppi musta. (Kertoja uskoi sellaisen pedon olevan, vaikka ei ollut koskaan nähnyt).
Saarijärvi. Paajanen, Lyyli. KRK 82.13.
Valtaosa eläinkortistosta on karttunut varhain. Juuri talvisodan kynnyksellä arkistossa innostuttiin kysymään lisätietoja Metsän villeistä eläimistä Kansantietolehdessä 11/1939. Kyselylehtisessä kirjoitetaan majavan surullisesta tilanteesta:
Majava (euroopanmajava) oli tosiaan metsästetty Suomessa sukupuuttoon. 1930-luvulla kantaa alettiin elvyttää, mutta valitettavasti kantaa elvytettiin myös vieraslajilla (kanadanmajava). Maaseudun tulevaisuus uutisoi 14.8.2026: ”Euroopanmajavan elintilaa turvataan pyynnillä Länsi-Suomessa – syynä samoilla alueilla viihtyvä vieraslaji”. Uutisen mukaan läntisessä Suomessa on ajateltu metsästää rajatulla alueella kaikki majavat. Koska majavalajit ovat niin saman näköisiä, täytyy varmuuden vuoksi kaikki majavat ottaa hengiltä, että kotoperäiselle lajille tehdään elintilaa.
Kortistosta käy ilmi, että muillakaan lajeilla ei ole aina mennyt kovin hyvin.
Viimeisen näätän sai Kusta Ylhäinen Loukkosta syksyllä vuonna 1908. Sen jälkeen ei ole sitä lajia riista näkyt.
Karjala. Laihinen, Kalle KT 6:93a.1936.
Ennen kerrottiin kotiseudullamme olleen ”saarva – murt.” suarva” -nimisiä otuksia. Ne lienee muistuttaneet jotenkin kettua, mutta ovat olleet mustia. Ja olisi niiden nahka ollut hyvin kallis. Talvella sanottiin niitä nähdyn. Lumessa kulkiessaan oli otus jättänyt syvän uoman lumeen, josta tiedettiin saarvan kulkeneen. Viimeksi lienee niitä nähty vuosisadan vaihteessa.
Sortavala. Moilanen, Matti 3387.1937.
Monissa kortiston muistiinpanoissa metsän pikkueläimiä pidetään harvinaisuuksina, myyttisinä, ja niiden olemassaolokin tuntuu epävarmalta. Toivon mukaan tulevat sukupolvemme voivat tarinoida metsän eläimistä tietäen, että kyseinen eläinlaji on todella olemassa, edelleen.
Samuli Paulaharjun kokoelma. sks08934.
Käytetyt lainaukset on poimittu seuraavista perinnelajikortistoista: Eläinperinne, Kansanusko, Uskomustarinat, Luonnonäänten jäljittelyt ja Syntytarinat.
Metsän eläimistä on kirjoitettu myös uudemmissa keruissa, erityisesti vuonna 2024 järjestetyssä keruussa Kohtaamisia luonnoneläinten kanssa. Keruun ja kortistojen aineistot ovat vapaasti asiakkaiden käytettävissä. Otathan etukäteen yhteyttä arkiston asiakaspalveluun: arkisto@finlit.fi
Postauksesssa ei vielä ole kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija!