Tietäjän sukupuoli – naiset vahingollisen magian edustajina, miehet pyyteettömän hyväntahtoisina?
Reaktioiden lukumäärä: 0
Kommenttien lukumäärä: 0Kerroin viime marraskuussa Vähäisten lisien blogikirjoituksessani Monien tarinoiden tietäjä – kylähullu, ideaali kristitty ja maaginen noita pohjoispohjalaisista tietäjistä ja heihin liittyvien mielikuvien kirjosta. Tietäjistä on kerrottu eri vuosikymmeninä eri tavoin. Tietäjiä on ollut erilaisia. Tarinat voivat kertoa lopulta enemmän kertojasta itsestään ja kerrontahetken maailmankuvasta kuin varsinaisesta historiallisesta tietäjähahmosta. Kerätessäni ja analysoidessani pohjoispohjalaisia tietäjiä koskevaa väitöskirja-aineistoani (1900-luvulta 2000-luvulle kerrottuja tarinoita) olen tullut kiinnittäneeksi huomioni myös niin kertojien kuin kerrontakohteena olevien tietäjienkin sukupuoleen. Sukupuolen merkitys tarinoissa onkin mielenkiintoinen seikka.
Suomalainen tietäjä – olipa hän sitten parantaja, loihtija tai näkijä – mieltyy usein mieshenkilöksi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon talletetut, pohjoispohjalaisia tietäjiä ja noitia koskevat tarinat osoittavat tämän pitävän paikkaansa, sillä miestietäjistä kertovia tarinoita on verrattain paljon. Tarinankertojat mainitsevat toisinaan tietäjähahmon oikean nimen, joka osoittaa tietäjän sukupuolen. Nimenomaan miestietäjistä puhutaan usein heidän oikeilla nimillään. Kertoja voi myös käyttää mainintoja ”eräs mies”, ”muuan ukko” tai muutoin kuvailla tietäjää miessukupuolen paljastavin sanoin. On kuitenkin väärin olettaa, ettei naistietäjistä olisi kerrottu tarinoita. Myös naistietäjistä on kerrottu paljon. Kerronta kuitenkin usein poikkeaa niistä tavoista, joilla miestietäjiä on kuvailtu.
Toisista tietäjistä on kerrottu tarinoita enemmän kuin toisista – osa kerrontaperinteistä on vahvoja ja samoilla tarinoilla on olemassa useita variaatioita, osaa tietäjistä on kuvattu vain muutamassa tarinassa. Esimerkiksi Hätämaan tietäjänä tunnetusta Juho Luomajoesta on kerrottu tarinoita useilla paikkakunnilla. Myös Peilipoika Armas Pasasesta on kerrottu tarinoita hänen kotipaikkakuntansa ulkopuolella, vaikka erityisen vahvaa kerrontaperinne on juuri Tyrnävällä. Mielenkiintoista sukupuoliteeman kannalta on se, että vahvat perinteet näyttävät liittyvän nimenomaan miestietäjiin. Tarinoissa miestietäjien mainitaan usein olleen kyvyiltään yleisesti tunnettuja tai tunnustettuja. Pohjoispohjalaisia tietäjiä koskevassa aineistossa esiintyy vain muutama naistietäjä, joista kerrotaan useampia tarinoita.
Toki on hyvä muistaa, että kaikki tarinat eivät ole päätyneet missään vaiheessa arkistoon saakka. Arkistoon päätyneiden tarinoiden kerääminen ja muistiinkirjaaminen on ollut pitkälti yksittäisistä paikalliskerääjistä ja kotiseutuaktiiveista riippuvaista. Kertojiksi ovat luultavasti valikoituneet kerääjän omaan tuttavapiiriin kuuluvia henkilöitä, usein kerääjän kotikunnasta. Tässä mielessä pelkän arkistoaineiston valossa on mahdotonta sanoa kuinka vahvaa tiettyyn tietäjään liittyvä tapakulttuuri tai kerrontaperinne on tiettynä aikana todellisuudessa ollut, olipa tietäjä sitten kumpaa sukupuolta tahansa. Viitteitä tietäjän tunnettavuudesta ja tarinaperinteen levinneisyydestä eriaikaiset aineistot voivat kuitenkin antaa, kuten seuraava yksittäinen tarina osoittaa:
”Haapaveden rajalla Piippolanpitäjässä on aikoinaan elänyt ja asunut merkillinen mies, joka aikoinaan tunnettiin hyvin laajalla alalla maassamme nimellä ”Hätämaan ukko.”
Hän ei ollut noita – sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka hänen monet parannustapansa tähän viittaavatkin. ”Tietäjänä”, – tahi oikeammin kaukonäkijänä oli Hätämaan ukko erikoisemmin huomiota ansaitseva. Hänellä oli ollut ennakolta täydellinen tuntemus kaikista niistä asioista, jotka myöhemmin tulivat tavlla tai toisella hänen kanssaan kosketuksiin. [—]”
SKS KRA Kannus. KRK 183. Leppänen, Jalmari. 114. < Perttula, Juho, maanv., s. 1878. Lohtaja. Perttula.
Erityisesti vahvan tarinaperinteen omaava miestietäjä esiintyy usein positiivisessa valossa. Siinä missä miestietäjät kuvataan verraten hyväntahtoisina avuntuojina, naistietäjistä harvoin edes puhutaan tietäjinä. Naistietäjiä nimitetään usein noidiksi tai poppaämmiksi. Miestietäjiä puhutellaan tuskin koskaan noidiksi. Miestietäjän toimintatapoja kuvailtaessa häntä voidaan toki verrata noitaan, kuten edellä esille tulleessa tarinakatkelmassa. Nainen liitetään paljon useammin suorasti noituuteen. Seuraavassa tarinakatkelmassa kertoja antaa ymmärtää parantajana toimineen äitinsä olleen vihattu, pelätty ja halveksittu noita:
”[—] Mutta naapurin emäntä, joka vihasi äitiä sekä pelkäsikin tämän noituuden vuoksi, sanoi, että ”minä en anna lastani noidan kylvetettäväksi”, johon äitini sanoi: ”No kyllä se tulee itsekin kun kerkiää.” [—] Kun me lapset sitten tulimme niin suuriksi, että aloimme kulkea toisten lasten joukossa leikkimässä, niin saimme me monta ivaa ja mielipahaa toisten taholta osaksemme, sillä usein kylän lapset osoittelivat meitä sormellaan ja sanoivat: ”Katsokaa noidan kakaroita!” Me itkimme monta itkua tämän vuoksi. Isommaksi tultuamme aloimme vaatia äitiä lopettamaan semmosen ammatin. Sanoimme, että jättäkää nyt jo pois sellainen ammatti, kyllähän me jo muutenkin tulemme toimeen, kun mekin jo pystymme työtä tekemään, ja kun kaikki ihmiset sanovat teitä noidaksi ja osottavat meitä sormellaan. [—]”
SKS KRA Iin pitäjä. Eino Mäkinen 3704. 1939. < Aatto Mäkinen, s. 1899 Ikaalisten Poltin kylässä, kuullut Änkälän torpan tyttäreltä Iin pitäjässä
Olisi väärin väittää, että miestietäjiä olisi aina kuvattu auttavaisina ja yhteisölle hyödyllisinä hahmoina. Myös miestietäjät ovat toisinaan kuvattu oikukkaina ja pelkoa herättävinä, jopa omaa etuaan tavoittelevina. Nämä maininnat kuitenkin liittyvät usein kokemuksiin tietäjän mahdista ja sen herättämään pelonsekaiseen kunnioitukseen. Naistietäjien kyvyt eivät sinänsä eroa miestietäjien vastaavista, eivätkä ne suinkaan aina ole negatiivisia. Naisissakin on ollut parantajia, näkijöitä ja loihtijoita, ja heidän kuvataan myös onnistuneen toimissaan. Naisten harjoittaman tietäjätoiminnan kuvaillaan kuitenkin useammin olevan vahingollista ja vaarallista kuin miestietäjien. Mielikuvat naistietäjistä ovat toisinaan jopa demonisoituneita siinä missä miestietäjät esitetään kristillisinä ideaaleina. Naisten on kuvattu esimerkiksi pilanneen muiden karjaonnen:
”Lähellä Komujärveä, Risulan ja nykyisen Rantalan välissä on mökin sija olemassa. Siinä oli ennen, niin ovat vanhat kertoneet, hyvin pelätty mökki. Siinä asui pelätty nainen, Liekkulan noita-akka. Noidan kuolemasta on jo pitkä aika, miten pitkä liekään, mutta vielä häntä silloin tällöin mainitaan. Liekkulan noita osasi ottaa talosta karjaonnen, sai aikaan karjavahinkoja. Risulan piika, Hilta-niminen, oli nähnyt noidan kerran yöllä tulevan palvelustalonsa navetasta. Se kävi siellä rullin temppuja tekemässä. Noitaa koitettiin lahjoa ja pitää mielin kielin. Mutta ei se aina auttanut. Noita teki mitä halusi ja sai aikaan paljon vahinkoja. Vielä nytkin pelolla puhelevat Liekkulan noita-akasta. Hyvä on, ettei sellaisia enää ole.”
SKS KRA Valtimo. Siiri Oulasmaa 2588. 1954 < Armas Leppisaari, Pyhäjärvi Ol
On mielenkiintoista pohtia, mistä naistietäjiin liittyvä negatiivinen sävy johtuu. Pohjoispohjalaisessa tietäjätarinakorpuksessa on paljon tarinoita myös mm. pääsiäisnoidista ja trulleista. Nämä tarinat muodostavat selkeästi oman kokonaisuutensa, mutta myös muissa tarinoissa, kuten parantajakuvauksissa, voi olla viitteitä samankaltaisesta toiminnasta kuin pääsiäisnoidilla. Pohjois-Pohjanmaalla trullit ja pääsiäisnoidat ovat kuvauksissa useimmiten naisia, vain muutama tarina puhuu miestrulleista. Jo keskiajalta lähtien läntiset alueet ja sen myötä myös läntinen tietäjätraditio ovat olleet skandinaavisille ja balttilaisille kulttuurivaikutteille alttiita. Koko läntinen kulttuuri on modernisoitunut nopeasti näiden vaikutusten myötä. Länsieurooppalaisella noitaperinteellä on ollut selkeästi vaikutuksensa myös käsityksiin tietäjistä. Tarinoissa naistietäjät saattavat ohi kulkiessaan heittää vihojaan toisten ylle syyttä suotta. Toisinaan kademielisten tai suututettujen naistietäjien kerrotaan myös leikelleen lehmiä tai lampaita, kuten trulleilla oli tapana. Yksi syy naistietäjien demonisoitumiseen kerronnassa johtunee siis nimenomaan länsieurooppalaisen noitaperinteen ja kristinuskon vaikutuksista.
Toisaalta on mielenkiintoista pohtia onko negatiivissävyisen kerronnan taustalla todellisia tapahtumia, yhteisön sosiaalista kontrollia ja kulttuurisia tapoja? Koettiinko tietäjyys paikallisyhteisöissä enemmän miehille kuin naisille kuuluvaksi toimeksi? Millaisiksi sukupuoliroolit on koettu yhteisöissä tiettyinä aikoina? On hyvä huomata, että kaikki tarinoista eivät ole ns. uskomustarinoita (vaikka ne ovat sellaisiksi luokiteltuja), vaan koskevat kertojan omakohtaisia kokemuksia ja elinpiiriä. Maininnat naisten vahingollisesta magiasta eivät siis ole välttämättä kertojan värittämiä uskomuksia, vaan ne on voitu kokea juuri tällaisiksi. Toisaalta tarinat ovat joskus vain ilkeitä juttuja: naapuri on voinut leimata toisen noidaksi pelkästään vihanpidon tai kateuden vuoksi. Tutkimusaineistoni valossa näyttäisi kuitenkin siltä, että tietäjyys on mielletty enemmän miesten tehtäväksi ja heitä on tunnustettu yhteisön sisällä tietäjiksi. Naiset ovat toimineet enemmän nk. pikkuparantajina, ihan kaikkeen kyvyt ovat harvoin riittäneet:
”Vuohtomäen poppaämmä oli etevä, monet viat se paranti. Mutta ei kaikkia sekään, ei sillä niin paljon valtaa ja taitoa ollut. Jos minun lapsena ollessani kodissani tai naapureissa sattui joku sairastumaan, tuli heti lähtö Vuohtomäelle. Lääkäriä ei Pyhäjärvellä ollut ja tuskin siihen aikaan olisivat lääkäreihin uskoneetkaan, kun ei kaikistellen nytkään. – Minun äitini kipeitä käsiä Vuohtomäen poppa monipeliin paranteli. Aina ne tulivat sen käsittelyn jäleltä paremmiksi, niin että pystyi työn tekoon. Monta muutakin parantamistapausta tiedän. Vuohtomäen poppa oli leppoisa ja helppo puhutella. Ei hän ollut niin omanarvonsatunteva ja niippusa, kuin esim. toinen täällä vaikuttanut Pykly-niminen poppanainen, jota sai pelätä. Mitään pahaa en ole koskaan kuullut Vuohtomäen popan tehneen.”
SKS KRA Valtimo<Pyhäjärvi. Siiri Oulasmaa 3144. 1955 < Anni Pitäjänmäki, 60 v
Kuten jo edellä mainitsin, Pohjois-Pohjanmaalla naistietäjistä ei ole arkistoaineiston valossa olemassa yhtä vahvaa kerrontaperinnettä kuin miestietäjistä. Saman havainnon olen tehnyt myös kenttätyömatkoillani tarinoiden keruun parissa: naistietäjyyteen törmää vain harvoin. Tästä huolimatta uskon naistenkin harjoittaneen 1900-luvulla tietäjätoimintaa siinä missä miestenkin. Naisten harjoittama toiminta ei ehkä ole ollut niin ammattimaista, eikä selkeästi yhtä hyväksyttyä kuin miesten. Naistietäjien apuun ei ole ehkä turvauduttu samalla tavalla kuin miesten.
Naisten kuvaaminen negatiivisessa sävyssä on vaikuttanut myös kerrontaperinteen heikkenemiseen, sillä ylipäätään neutraalissa tai jopa positiivisessa valossa kerrotut tarinat ovat saaneet enemmän toisintoja ja perinne on säilynyt vahvana. Positiivisiksi koetuista miestietäjistä on nähdäkseni puhuttu aikalaistenkin keskuudessa enemmän ja tarinat ovat kantautuneet laajemmillekin alueille, jolloin tietäjän tunnettavuus on kasvanut. Sukupuolittumisen tarkastelu tarjoaa monia mielenkiintoisia huomioita niin pohjoispohjalaisista tietäjistä kuin yhteisöissä koetuista sukupuolirooleistakin. Se, että Susi-Riitusta jopa vaietaan, on yhtä mielenkiintoista kuin se, että Hätämaan tietäjästä on kerrottu ja kerrotaan edelleen monia tarinoita. Vaikeneminen ei suinkaan ole merkityksetöntä.
