Traumakirjallisuus kilpailuyhteiskunnassa

Traumakirjallisuutta, joka käsittelee kärsimyksen, haavoittuvuuden ja kuolemanläheisyyden kokemuksia, on ollut olemassa niin kauan kuin on ollut kirjallisuutta. Nykykulttuurissa ja -kirjallisuudessa traumasta on kuitenkin tullut näkyvä, kiistoja ja keskustelua herättävä ilmiö. Väkivalta, kärsimys ja erilaiset katastrofit tuottavat trauman kyllästämää muistikulttuuria, ja yhä useammin juuri trauman käsitteellä on alettu kuvata väkivaltaa ja sen tuhoisia seurauksia yksilöille ja eri ihmisryhmille.

Trauma-sanan etymologia viittaa kreikan kielen haavaa tarkoittavaan sanaan ja johdattaa ajattelemaan elämän haavoittavuutta. Maailmanpoliittiset tapahtumat, ekologiset katastrofit, kilpailuyhteiskunnan vaatimukset ja koronan aiheuttamat muutokset sosiaalisissa suhteissa aiheuttavat kollektiivista ahdistusta siitä, millä edellytyksillä elämä voi jatkua.

Tutkin viime vuonna ilmestyneessä kirjassani traumaattista muistia kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta. Tarkastelin Katja Ketun, Sofi Oksasen, Elina Hirvosen ja Emmi Itärannan romaaneja, joissa käsitellään erilaisia historiallisia ja kollektiivia traumoja – holokaustia, gulagia, terrorismia ja ilmastonmuutosta. Muistaminen näyttäytyi romaaneissa ennen kaikkea traumaattisena, väkivaltaa ja sen kauaskantoisia vaikutuksia esiin perkaavana toimintana. Läsnä tutkimissani romaaneissa olivat niin äärimmäiset väkivaltaspektaakkelit kuin näkymättömiin jäävä arkinen väkivalta, lapsiin kohdistuva väkivalta sekä sotien tunneperintönä kulkeva trauman ja puhumattomuuden kulttuuri. Tulevaan maailmaan sijoittuva Teemestarin kirja toi perspektiiviä ihmiskeskeiseen ajatteluun korostamalla ihmisen ja ympäristön keskinäistä, haavoittavaa vaikutussuhdetta.

Traumaattinen muisti näyttäytyy romaaneissa yhteiskunnallisena, eriarvoisuuteen ja valtaan liittyvänä kysymyksenä. Romaanit osoittavat epäoikeudenmukaisiin kertomisen mahdollisuuksiin: ketä kuunnellaan ja kuka on siinä asemassa, että saa äänensä kuuluville? Minkälainen ja kenen kärsimys ymmärretään traumatisoivaksi missäkin yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa tilanteessa ja miksi? Tästä näkökulmasta katsottuna trauma ei ilmenekään yksilöllisenä ongelmana tai mielenterveyden häiriönä, hulluutena.

Trauma-aiheita yhdistää kokemusten sanallistamisen vaikeus ja häpeä, joka estää vaikeiden asioiden käsittelyn tai tekee siitä haasteellista: ”ikään kuin voisin kertoa…”, kirjoittaa Ketun Kätilön päähenkilö seksuaalisen väkivallan kokemuksistaan vankileirillä. Häpeä on traumaan liitetyistä tunteista perustavanlaatuisin, sillä se liittyy juuri kokemuksen tunnistamattomuuteen ja jakamisen mahdottomuuteen. Häpeä on sosiaalinen tunne, ja eri aikoina julkisessa keskustelussa säädellään sitä, miten traumoista voidaan kertoa ja miten niitä käsitellään.

Traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) oireluokittelut, sotien mediakuvastot ja kirjallisuuden tavat käsitellä traumoja sekoittuvat nykyään toisiinsa erottamattomasti. Sota ei kuitenkaan ole ainoa tapahtuma, joka voi raunioittaa ihmisen. Nykytutkimus nostaa esiin trauman merkityksen monissa muissakin sosiaalisissa konteksteissa, kuten lasten kaltoinkohtelun ja seksuaalisen väkivallan kohdalla.

Myös kaunokirjallisuus osaltaan määrittelee sitä, miten ja millaisin keinoin traumaattisista kokemuksista voidaan puhua. Traumaattiset muistot näyttäytyvät romaaneissa usein muualla kuin kielessä: kehossa, eleissä, ilmeissä, asennoissa. Ahdistavat muistot kiteytyvät toistuviin motiiveihin ja metaforiin, ja muistojen hahmottamisessa hyödynnetään kirjemuotoa tai jo kliseytynyttä traumakonventiota, fragmentaarista kerrontaa. Väkivalta voi olla poliittista ja kansallisesti motivoitua, mutta aina yksilöllisissä kehoissa asti vaikuttavaa, kuten romaanit monin tavoin osoittavat. Henkilöhahmot yrittävät luovia vaikeissa olosuhteissa ja ymmärtää omaa elämäänsä suhteessa menneisyyden painolastiin.  

Traumakirjallisuus voi olla merkittävää itseymmärryksen kannalta, mutta trauma on myös itsessään ”kulttuurinen objekti”, jota voidaan käyttää eri tarkoituksiin. Siksi onkin tärkeää tutkia, minkälaisia merkityksiä ja tarpeita traumoista puhumiseen eri aikoina liitetään. Poliittisiin tarkoituksiin traumaa käytetään esimerkiksi silloin, kun uhriudutaan kansakunnan ja kansallisen yhtenäisyyden nimissä.

Myöskään trauman käyttöä taloudellisiin tarkoituksiin ei voi nykymaailmassa sivuuttaa. Trauma sanana ja käsitteenä voi tuottaa äärimmäisiä mielikuvia, ja usein trauma yhdistetäänkin lukijoiden tunteiden lypsämiseen, shokkiin ja sensaatioon – traumatalouteen. Tällainen lohduton ja kyyninen käsitys ammentaa vaikeiden kokemusten hyödyntämisestä ja sysää vastuun yksilön omalle pärjäämiselle nykyisessä kilpailuyhteiskunnassa. Traumaattiset ”tositarinat” vetoavat yleisöön ja yksilön kokemuksiin palautuvat yksinkertaiset muutostarinat kulkevat ”vaikeuksien kautta voittoon”. Sofi Oksasta on syytetty toisten, virolaisten traumahistorian kaupallistamisesta ja sentimentalisoinnista, mikä herättää keskustelua traumaattisten muistojen omistusoikeudesta kirjallisuudessa sekä ”meidän” ja ”muiden” välille rakennetuista eroista.

Kirjallisuus on moniselitteistä ja moniäänistä ja voi juuri sen vuoksi suhtautua kriittisesti yksinkertaisiin vastakkainasetteluihin ja ”traumoilla kilpailemiseen”. Traumaattiset tapahtumat murtavat tunteen elämän merkityksellisyydestä ja kyseenalaistavat oletukset siitä, mitä on olla ihminen ja minkälaisiin tekoihin ihminen, tuo ”luomakunnan kruunu”, pystyykään. Traumaattinen muisti haastaa yhdenmukaisuutta korostavia elämäntarinoita sekä kuvitelmia yksilöiden ja kansakuntien haavoittumattomuudesta.

Haavoittuvuus osoittaa, että elämämme on aina toisten käsissä. Traumakirjallisuus voikin toimia eräänlaisena vastareaktiona uusliberalistiselle, yksilön vastuuta, suoriutumista ja loputonta jaksamista korostavalle arvomaailmalle. Tällöin trauma alkaa edustaa haavoittuvuutta ja tarvitsevuutta – arvoja, joita kilpailuyhteiskunta ei halua tunnustaa omikseen.

Kommentoi ja keskustele

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia.

Riitta Jytilä

FT, dosentti Riitta Jytilä työskentelee tutkijana Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden oppiaineessa. Vuonna 2022 ilmestyi hänen monografiansa Traumaattinen muisti nykyproosassa (SKS).

Vähäisiä lisiä- blogin tunnus

Riitta Jytilän blogikirjoituksia

Uutiset ja puheenaiheet

14.6.2024 - Blogi

Kansatieteilijä Tyyni Vahterin Karjala

10.6.2024 - Uutiset 1

Miten Suomi asutettiin? Tuore historiateos kertoo Suomen rakentamisen tarinan Ylä-Savon asutushistoriasta käsin

4.6.2024 - Uutiset

SKS:n Finna yhdistää nyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto- ja kirjastoaineistot