”Tuo pohjolan kesäyö, joka ei osaa puhua”
Reaktioiden lukumäärä: 0
Kommenttien lukumäärä: 0
”Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa. Se on suviaamun aavistus, joka lähenee.”
Näin alkaa Frans Emil Sillanpään Ihmiset suviyössä. Eepillinen sarja, joka ilmestyi vuonna 1934.
Teoksen ilmestyessä Suomi oli vasta itsenäistynyt nuori valtio ja maatalousyhteiskunta. Maaseutu toimii myös romaanin tapahtumien näyttämönä.
”Ihmisasumuksia on – vetten vaiheilla, mäkien syrjissä, peltojen hengessä; rakennusryhmiä, jotka ovat osaavasti luontuneet eläjien tarpeitten ja vaistojen mukaan. Tässä ani varhaisessa aamuvalossa ne ovat viattoman ja lapsellisen näköisiä niinkuin luomakunta. Niissä asuvien ihmisten ′asiat′ ovat levolla nekin.”
Meneillään on heinäkuu ja sen jokseenkin joutilas viikonloppu. Tukkilaiset ovat siirtymässä toiselle uittopaikalle. Elonkorjuuta ei ole vielä aloiteltu, mutta aika alkaa olla sille kypsä.
”‒ ‒ tuleva työviikko on ainakin keskivaiheillaan tuova oikeat laajat kiihkeämmät heinäkiireet. Mutta tänä iltapuolena ja alkavana yönä viipyvät metiset apilameret ja rantatöyräät vielä tyynessä kylläydessään, lukemattomien kukkayksilöitten ja käsittämättömien siitehiukkasten runsaudessa.”
On se hetki, jolloin kesän raskaimmat työt eivät ole vielä alkaneet ja kuulaista kesäöistä on mahdollisuus nauttia. Ihmiset ovat liikkeellä, hereillä, monenlaisista syistä. Yhteen viikonloppuun mahtuu Sillanpään romaanissa inhimillisen elämän koko kirjo syntymästä kuolemaan.
Ihmiset suviyössä on nimensä mukaisesti kertomus sinne tänne risteilevistä sieluista ja heidän ajatuksistaan. On öisiä kävelyitä, autoajeluita ja tansseja, juopottelua ja juhlintaa. On tietenkin rakkautta: himoa ja pettymyksiä, nuoren rakastumisen huumaa. Telirannan Helkan luo on saapunut vieraaksi kaupunkilaispoika Arvid ja orastavat tunteet lämpenevät. On aika haaveilla.
Kylällä on meneillään kaksi synnytystä, eikä Syrjämäen Hiljan hieman onneton puoliso Jalmari tahdo löytää auttavaa kätilöä tai lääkäriä, vaan laukkaa lainahevosella ympäriinsä apua etsimässä. Toisaalla nuori tukkilainen Nokia etsii lääkäriä toisenlaisesta syystä, sokissa, tilannettaan täysin ymmärtämättä. Paikallinen taiteilija taas soutelee järvellä itsekseen, perheensä mentyä jo nukkumaan. Hänellä on eksistentiaalinen kriisi: ”Heinäkuisen ruispellon tähkämeri laajaa iltakajoa vastaan, se on riuduttava näky eräässä elämänvaiheessa.” Liekö hahmossa kirjailijan omakuvaa?
Sillanpään kirjoituksesta huokuu lämpö teoksensa hahmoja kohtaan, jotka inhimillisen epätäydellisinä vaeltavat kesäisessä maisemassa.
Ihmiset suviyössä sisältää myös vahvaa luontokuvausta Sillanpäälle ominaiseen tyyliin. Hän kuvaa kesäistä ympäristöä runollisesti ja elävästi. Ihmishahmojen rinnalla, eräänlaisina kommentoijina tai hahmoina itsekin, kulkevat myös kuu ja aurinko.
Linnutkaan eivät laula suviyössä, kun ”yö on ehtinyt siihen pyhimpään ja hartaimpaan kohtaansa, jolloin kaikki äänet vaikenevat ‒ ‒”. Kuuta seuraavat onnettomuudet. Sen läsnäolo on painostavaa, pahoja enteilevää. Nuorelle Nokialle kuu ei enteile hyvää: ”Kuu nousi ja katseli vähän aikaa, kuinka tapaukset kehittyivät tänä pyhäyönä.”
Kun Syrjämäen Jalmari etsii apua vaimolleen piinaavat häntä menneiden onnettomuuksien muistot.
”Jokin häiriintynyt isohko lintu lensi yli tien, etelän taivas oli oudosti lyijyn värinen vaikkei osannut sanoa sitä pilveksikään – ennenkuin sitten kuu nousi, pyöreä punainen täysikuu, jonka ympärillä oli säännölliset sinervät vanteet. Kuu kurkisti sieltä Pahanojan notkosta niinkuin varkain ja selvästi saattoi nähdä, ettei se aikonut kovin korkealle kohota, nousi vain sen verran, että näki tämän hätääntyneen miehen menon.”
Kesäyön hämärän jälkeen nousee kuitenkin nopeasti päivä, aurinko ja toivo. Valvotun yön jälkeen elämäänsä pohdiskellut taiteilija ”laskeutui alas kukkulalta, kasvoillaan auringon herättämä kevyt hurmio.”
”Aurinko etenee; se ikäänkuin etsii kohtaa, josta sen sopisi suoraan paistaa pitsiverhojen läpi vieraskamarin tukevapäätyiseen sänkyyn, nukkuvan nuoren neidon kasvoihin.”
Helka-neiti herää sunnuntaiaamuun, mutta myös rakkauteen. Aamun tullen Helka ja Arvid ovat päättäneet aloittaa yhteisen elämän. Heidän tulevaisuutensa on kaupungissa. ”He lähtivät – kesäaamun aurinkoista tietä.”
Aurinko on maaseudulla kaiken hallitsija, elämän voima ja viljan kypsyttäjä.
”Pääasia oli kumminkin jo aamusta alkaen tuo säkenöivä, sihisevä auringonpaiste, joka tosiaan tuntui työntävän varsinaisen ilman tieltään, niin että kaikkien elävien olentojen: ruohojen, perhosten, ihmisten piti sitä hengittää.”
***
Suomen suvi on juuri parhaimmillaan. Eksyessäsi kesäiltaan viritä aistisi Sillanpään hengessä täyteen teräänsä. Tunnustele laskevan auringon lämpöä kasvoillasi ja kesäillan lempeää kosteutta ihollasi.
”Niin moni vaeltelee Pohjolan kesäyössä, varsinkin pyhän seuduissa. Syyt ovat erittäin vaihtelevaisia, mutta ulkonainen edellytys on sama kaikilla, sama tänään kuin edesmenneinä aikoina: yön valoisuus.”
Kuvalähteet
F. E. Sillanpään arkisto. SKS:n arkiston, kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelma.
Ilmari Kiannon arkisto. SKS:n arkiston, kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelma.
