Elämäkerta Alex Matsonista maalaa kuvan vaikutusvaltaisesta ja hyvän kirjallisuuden merkitystä korostaneesta kirjailijasta ja kriitikosta

Alex Matson oli yksi kirjallisuutemme keskeisistä vaikuttajista, jonka jättämä jälki näkyy suomalaiskirjailijoiden tuotannossa Väinö Linnasta Lauri Viitaan ja Hannu Salamasta Jukka Viikilään. Yrjö Varpion mukaansatempaava uutuusteos valottaa Matsonin elämän ohella Tampereen nousua merkittäväksi kirjallisuuskaupungiksi.

Alex Matson (1888–1972) on sotienjälkeisen kirjallisuutemme keskeinen vaikuttajahahmo. Emeritusprofessori Yrjö Varpion kirjoittama elämäkerta Elää, kokea, ymmärtää. Alex Matsonin elämä kertoo Karjalan kannaksella syntyneen ja Englannissa kasvaneen Matsonin tarinan Marraskuun ryhmän taidemaalarista kirjallisuuskriitikoksi ja esseistiksi.

Tamperelaistuneen Matsonin ja muiden kaupungin kirjailijoiden välille syntyi tiivis yhteistyö, joka vaikutti Tampereen nousuun merkittäväksi kirjallisuuskaupungiksi toisen maailmansodan jälkeen. Elämäkerta piirtää kuvan kansainvälisestä kirjallisuusvaikuttajasta, joka korosti hyvän kirjallisuuden lukemisen ja ymmärtämisen yhteyttä yksilön ja yhteiskunnan hyvinvointiin. Matsonin sodanjälkeiset esseeteokset Romaanitaide (1947) ja Kaksi mestaria (1950) avasivat uudenlaisen tavan lukea ja selittää kirjallisuutta.

”Kunpa saisinkin lukijan tajuamaan, että taide käsittelee yhtä konkreettisia asioita kuin politiikka ja on yhteiskunnalle yhtä tärkeä. Taide antaa sisältöä elämälle, jolle politiikka puolestaan pyrkii luomaan mahdollisimman hyvät ulkonaiset olosuhteet.” (Alex Matson 1959)

Matsonin lähes koko elämän kattavia päiväkirjoja hyödyntävä teos avaa kiehtovan näköalan sotavuosien tunnelmiin Helsingissä ja muualla maassa. Ennen julkaisemattomat valokuvat johdattavat 1920-luvun Terijoelle, sotienvälisen ajan lomaparatiisiin Suursaareen, Helsingin pommituksiin ja sodanjälkeisen ajan maaseudun niukkuuteen ja erilaisiin selviytymistarinoihin.

Suomen kirjallisuuden emeritusprofessori Yrjö Varpio (s. 1939) on tutkinut muun muassa suomalaisia sodanjälkeisen ajan kirjailijoita, suomalaisen kirjallisuustieteen historiaa ja Suomen kirjallisuuden vastaanottoa ulkomailla. Hän on toimittanut aiemmin kolmiosaisen Suomen kirjallisuushistoria -teoksen (SKS 1999) sekä tarkastellut muissa teoksissaan Tampereen nousua tärkeäksi kirjallisuuskaupungiksi.

Yrjö Varpio
Elää, kokea, ymmärtää: Alex Matsonin elämä
ISBN 978-951-858-611-4
Tietolipas 280
SKS 2023
Sisällysluettelo
Ilmestynyt.

Teos on luettavissa myös avoimesti oa.finlit.fi -sivustolla osoitteessa https://doi.org/10.21435/tl.280.

Lisätiedot: SKS:n tiedekustantamo, tiedekirjat@finlit.fi

Mitä mieltä olit tästä jutusta?

Kiitos vastauksestasi!
Kiitos vastauksestasi.

Mitä mieltä olit tästä jutusta – Herättää kysymyksiä

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kerro meille ajatuksistasi

Kiitos vastauksestasi

Tuoreita tiedekirjoja

Sibelius Japanissa. Vastaanotto, tulkinnat ja kulttuuriset sillat

Lasse Lehtonen

Confessions and Confidences. Academic and Cultural History Revisited in Letters and Other Documents of Life

Toimittaneet Leila Virtanen, Tiina Seppä ja Jyrki Pöysä

Päättymätön savotta. Analyyseja Kalle Päätalon tuotannosta

Toimittanut Maija Saviniemi

Contested Knowledge. Political Dimensions of European Ethnology and Folklore Studies in Post-War Europe

Toimittaneet Konrad J. Kuhn, Hanna Snellman ja Lauri Turpeinen

Expressions and Impressions. Personal and Communal Aspects of Traditional Singing

Toimittaneet Mari Väinä ja Taive Särg

Unelmatehdas Kulosaaressa. Fennada-Filmi Oy:n tarina

Toimittaneet Kimmo Laine, Minna Santakari, Juha Seitajärvi, Outi Hupaniittu, Tommi Römpötti ja Jaakko Seppälä

Living Lament. Explorations in Shifting Ideologies

Toimittaneet Viliina Silvonen ja Eila Stepanova

Empiirinen kirjallisuuden ja lukemisen tutkimus. Menetelmiä ja käytäntöjä

Toimittaneet Anna Ovaska, Kaiju Harinen, Eevastiina Kinnunen, Toni Lahtinen, Olli Löytty ja Roosa Suomalainen

Uutiset ja puheenaiheet

8.6.2026 - Uutiset

Suomalaisten muistoja nukkumisesta: Kaislapatjoilta hetekoille ja vesipatjojen kautta Hästenseille

8.6.2026 - Uutiset

Hae SKS:n matka-apurahaa

4.6.2026 - Kirjatiedotteet

Uutuuskirja avaa näkymiä tieteen ja kulttuurin historiaan kirjeiden kautta