Säveltäjänaisten piiloon jäänyt perintö ensimmäistä kertaa esiin – Uutuuskirja muuttaa käsitystämme naisista Suomen säveltaiteessa

Naiset ovat aina luoneet musiikkia. Säveltävät naiset ovat kuitenkin jääneet piiloon sukupuolensa takia. Miltä Suomen musiikin historia näyttää naisten näkökulmasta? Laajaan arkistotutkimukseen perustuva teos Sävelten tyttäret avaa ennennäkemättömän kuvan säveltäjänaisten soivaan perintöön.

Sävelten tyttäret esittelee 126 historiallista suomalaista säveltäjänaista. Nämä unohduksiin jääneet naiset olivat aikanaan tunnettuja tai muuten kiinnostavia musiikin tekijöitä, ja moni kuului kulttuuri- ja vaikuttajasukuihin Edelfeltistä Nervanderiin. Suurinta osaa heistä ei silti ole koskaan aiemmin huomioitu musiikin historiankirjoituksessa.

Keitä nämä säveltävät naiset olivat ja mitä he sävelsivät? Miten heidän elämänsä punoutuvat Suomen ja Euroopan kulttuurihistoriaan sekä yhteiskunnallisiin kehityskulkuihin? Susanna Välimäen ja Nuppu Koivisto-Kaasikin laajaan arkistotutkimukseen perustuva teos avaa ennennäkemättömän kuvan säveltämisen historiaan Suomessa.

Uudesta näkökulmasta Suomen musiikin historiaa tarkasteleva teos korjaa naisten säveltämistä koskevia virheellisiä käsityksiä ja nostaa esiin suomalaisten säveltäjänaisten perinnön. Samalla se tuo esiin naisliikkeen ja muiden yhteiskunnallisten aatteiden vaikutuksen muusikkonaisten toimintaan sekä musiikin harjoittamisen merkityksen naisten henkisen, taiteellisen ja ammatillisen työn historiassa.

Olen soittanut pianoa kuusivuotiaasta alkaen, joten miksi en olisi oppinut myös säveltämään.

Ester Melander

Susanna Välimäki ja Nuppu Koivisto-Kaasik
Sävelten tyttäret. Säveltävät naiset Suomessa 1800-luvulta 1900-luvulle
ISBN 978-951-858-596-4
Historiallinen Arkisto 154
SKS 2023
Sisällysluettelo
Ilmestynyt.

Lisätietoja, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt

Tiedekustantamo

Kirjaehdotukset ja tiedustelut

Kirjojen arvostelukappaleet ja kirjailijoiden haastattelupyynnöt

Tuoreita tiedekirjoja

Miten tutkia kohteliaisuutta? Käsityksiä suomalaisesta ja ranskalaisesta kohteliaisuudesta

Johanna Isosävi

Matkailunkestävä Suomi? Vastuullinen suunnittelu kulttuuri- ja luontoympäristöissä

Toimittanut Soile Veijola

Sävelten tyttäret – Säveltävät naiset Suomessa 1800-luvulta 1900-luvulle

Susanna Välimäki ja Nuppu Koivisto-Kaasik

Aseveljien tulkit – Jatkosodan monikielinen arki

Pekka Kujamäki

Kansanperinne 2.0 – Sukelluksia 2000-luvun vernakulaariin kulttuuriin

Toimittaneet Kaarina Koski ja Tuomas Hovi

Kansallisesta ylirajaiseen -kirjan kansi. Kannen kuvassa  henkilö nojaa eteenpäin kurottaen niin, että hänen oikea kätensä ja vasen jalkansa jäävät kuvan ulkopuolelle.

Kansallisesta ylirajaiseen – Kulttuuri, perinne ja kirjallisuus

Toimittaneet Niina Hämäläinen, Hanna Karhu ja Tuomas Martikainen

Uutiset ja puheenaiheet

1.12.2023 - Uutiset

Miksi sinä laihdutat? – Vastaa muistitietokeruuseen ja kerro kokemuksistasi

1.12.2023 - Uutiset

Merja Aholle Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton hopeinen ansiomerkki

1.12.2023 - Uutiset

SKS:n kirjaston johtaja Heli Kautonen siirtyy Turun yliopiston kirjaston johtajaksi