Vilua ja nälkää – Uutuuskirja vie lukijan kirjalliselle matkalle kauheaan Pohjolaan

Tutkija ja taiteilija Jyrki Siukosen uusi teos, Nälkä ja vilu, kutsuu lukijan mukaansatempaavalle matkalle lumen ja jään kirjallisiin olomuotoihin. Yhdistämällä tutkimuksen näkökulmia arktisen kirjallisuuden perinteeseen Siukonen rakentaa kertomuksen arktisesta tarinakerrostumasta, polarloresta.

Romantiikan aikana pohjoinen Arktis tunnettiin pelottavana ja ylevää kauhua ruokkivana ympäristönä. Ääriolot koettelivat erityisesti 1800-luvun tutkimusmatkailijoita ja tarinat jäiden keskellä nälkään menehtyneistä miehistä olivat kirjallisina versioina tuttuja kaikille pohjoiseen yrittäneille. Vaivat ja vastukset tiedettiin kuitenkin olennaiseksi osaksi arktisen matkan kertomusta ja ne valmistauduttiin kohtaamaan niin luonnossa kuin teksteissäkin.

Jyrki Siukosen Nälkä ja vilu on tieteellisiä esseitä arktisista matkoista ja niiden olomuodosta tarinoina. Taiteellisen tutkimuksen keinoin tehty kertomus arktisesta tarinakerrostumasta – polarloresta – kysyy, mikä on arktisten tarinoiden paikka kirjallisuuden genressä ja sen ulkopuolella. Tarkastelun kohteena on joukko tekstejä 1800-luvun lopulta aina 1930-luvun puoliväliin, pääosin Grönlannista ja kaukaiselta Wrangelinsaarelta.  

”Tarjolla on ääripohjoisen maantieteellisiä ja mentaalia näkymiä, joita peittävät lumi ja jää, nykypäivänä tosin jo monin paikoin sulavina aineksina. Mutta nyt liikumme historiassa ja niissä kirjallisissa ja kuvallisissa maisemissa, joissa tutkimusmatkailijat (yleensä valkoiset) ovat kamppailleet luonnonvoimia vastaan vain valloittaakseen kartalta jonkin (valkoisen) alueen reitin tai pisteen.”

Kirjassa tarkastellaan Fridtjof Nansenin kirjoituksia vasten arktisen kauhun klassikkoa, Mary Shelleyn Frankenstein-romaania ja saamelaisen Samuel Balton matkakertomusta Nansenin ryhmän hiihtoretkestä Grönlannin poikki. Sitten perataan Vilhjalmur Stefanssonin toimintaa arktisten retkikuntien johtajana. Lisäksi luetaan saarelta pelastuneen inuitti Ada Blackjackin päiväkirjaa ainutlaatuisena vastakertomuksena miehisille tarinoille ja seurataan lentokoneen tuomia muutoksia arktiseen narratiiviin.

Jyrki Siukonen on kuvataiteen tohtori ja vapaa taiteilija ja tutkija. Hänen aihepiirinsä ulottuvat barokkifilosofiasta 1900-luvun avantgardeen ja uusklassisismista taiteelliseen tutkimukseen ja sosialistisen realismin historiaan. Siukonen on julkaissut viisitoista kirjaa ja kymmeniä artikkeleita.

Jyrki Siukonen
Nälkä ja vilu. Matkoja kauheaan pohjoiseen
ISBN 978-951-858-922-1
Tietolipas 290
SKS 2024
Sisällysluettelo
Ilmestynyt.

Lisätietoja, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt

Tiedekustantamo

Kirjaehdotukset ja tiedustelut

Kirjojen arvostelukappaleet ja kirjailijoiden haastattelupyynnöt

Mitä mieltä olit tästä jutusta?

Kiitos vastauksestasi!
Kiitos vastauksestasi.

Mitä mieltä olit tästä jutusta – Herättää kysymyksiä

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kerro meille ajatuksistasi

Kiitos vastauksestasi

Tuoreita tiedekirjoja

Sibelius Japanissa. Vastaanotto, tulkinnat ja kulttuuriset sillat

Lasse Lehtonen

Confessions and Confidences. Academic and Cultural History Revisited in Letters and Other Documents of Life

Toimittaneet Leila Virtanen, Tiina Seppä ja Jyrki Pöysä

Päättymätön savotta. Analyyseja Kalle Päätalon tuotannosta

Toimittanut Maija Saviniemi

Contested Knowledge. Political Dimensions of European Ethnology and Folklore Studies in Post-War Europe

Toimittaneet Konrad J. Kuhn, Hanna Snellman ja Lauri Turpeinen

Expressions and Impressions. Personal and Communal Aspects of Traditional Singing

Toimittaneet Mari Väinä ja Taive Särg

Unelmatehdas Kulosaaressa. Fennada-Filmi Oy:n tarina

Toimittaneet Kimmo Laine, Minna Santakari, Juha Seitajärvi, Outi Hupaniittu, Tommi Römpötti ja Jaakko Seppälä

Living Lament. Explorations in Shifting Ideologies

Toimittaneet Viliina Silvonen ja Eila Stepanova

Empiirinen kirjallisuuden ja lukemisen tutkimus. Menetelmiä ja käytäntöjä

Toimittaneet Anna Ovaska, Kaiju Harinen, Eevastiina Kinnunen, Toni Lahtinen, Olli Löytty ja Roosa Suomalainen

Uutiset ja puheenaiheet

8.6.2026 - Uutiset

Suomalaisten muistoja nukkumisesta: Kaislapatjoilta hetekoille ja vesipatjojen kautta Hästenseille

8.6.2026 - Uutiset

Hae SKS:n matka-apurahaa

4.6.2026 - Kirjatiedotteet

Uutuuskirja avaa näkymiä tieteen ja kulttuurin historiaan kirjeiden kautta