SKS:n vastaajaverkosto esittäytyy: Jorma Aaltoselle mieluisia kirjoitusaiheita ovat mökkeily ja kasvit

Kuva: Jorma Aaltonen.

Jyväskyläläinen eläkeläinen Jorma Aaltonen on vastannut jo kahdenkymmenen vuoden ajan säännöllisesti SKS:n muistitietokeruisiin. Hän kuuluu SKS:n arkiston vastaajaverkostoon yhdessä yli 400:n muun eri-ikäisen ja eri puolilta Suomea kotoisin olevan vastaajan kanssa. Kysyimme Aaltoselta hänen ajatuksiaan keruistamme.

Mikä sai Sinut vastaamaan arkistolle ensimmäisen kerran?

– Innokkaana kirjoituskilpailuihin osallistujana hain netistä sopivia kilpailuja, ja löysin Kotini -kirjoituskilpailun vuonna 2004. Kohta löysin toisenkin: Ei auta, sano nauta. Näin tutustuin SKS:n keruusivustoon ja otin sen kirjanmerkkilistalleni. Siitä lähtien olen seurannut jatkuvasti uusia aiheita antavaa sivustoa.

Mikä keruu on ollut Sinulle tärkein? Miksi?

– Luontoon ja kasveihin liittyvät asiat ovat minulle läheisiä. Erityisesti mökki ja kasvikokoelmani ovat aiheita, joista olen mielelläni kirjoitellut. Sellaisia keruita ovat olleet Mökillä, Tuoksua mintun ja ruusun sekä uusimpana Siirtolapuutarhassa ja viljelypalstalla. Tärkeitä aiheita ovat myös keruut, joissa saan tallettaa ajatuksia ja muistoja oman suvun historiasta.

Mitä toiveita tai palautetta haluaisit esittää keruista?  Jos saisit itse järjestää keruun, mitä se käsittelisi?

– Aiheet ovat olleet monipuolisia ja käsittelyvihjeet uusia näkökulmia herättäviä. Vaimoni menehtyi viime syksynä. Hänen kuolemansa jälkeen tuli mieleeni asioita, joita en muista olleen keruuaiheina. Olin vuosia omaishoitajana, ja sen myötä kirjoittelin aiheesta useamman jutun omana surutyönäni.  Aihetta kannattaisi käsitellä laajemminkin. Toinen tässä elämäntilanteessa herännyt aihe on läheisen näkökulma palliatiiviseen- ja saattohoitoon. Minulla on asioista ja yhteistyöstä pelkästään hyviä kokemuksia. Valitettavasti olen nyt kuullut monta outoa näkemystä terveyskeskuksen saattohoidosta.

Kenet (elävän, kuolleen tai vaikka kuvitteellisen hahmon) haluaisit tavata? Miksi? Mitä tekisitte yhdessä?

– Olisi hienoa tavata fiktiivisten tarinoitteni päähenkilö Marjo. Tarinoissani olen kertonut täysorvon tytön selviytymistarinan. Nyt olen jo niin pitkällä, että hänen tuhkansa on lapsuuden kodin metsässä ison kiven vieressä. Olisi hienoa istuskella hänen rinnallaan ikivanhan rantasaunan seinustalla. Edessämme avara järvi ja aurinko laskemassa. Juttelumme kulkisi omien elämäntarinoitten lisäksi kirjallisuuden ja luonnon parissa. Tietysti kysyisin myös hänen lapsuuden kotinsa kotitontun voinnista ja seikkailuista.

Mikä tuottaa sinulle iloa?

– Leskipapasta huolehtivat tyttäret ja heidän lapsensa. Joulun alla sain viestin: tee lauantaiksi piparitaikinaa. Ja lauantaina ovellani oli neljä naista. Siinä syntyi pipareita ja torttuja. Toinen kovasti odottamani asia on mökkikesä. Olen aina viihtynyt kasvikokoelmani parissa. Nyt minulla on omaa aikaa ja toivottavasti osaan käyttää oikein uuden vapauden.

Lähikuva Suomen kartasta Oulun kohdalta, jossa sinisiä ja punaisia nuppineuloja.

Haluatko liittyä vastaajaverkostoon?

SKS:n arkisto on kerännyt aineistoa jo vuosikymmenten ajan vastaajaverkoston aktiivisten jäsenten avustuksella. Tällä hetkellä verkostoon kuuluu yli 400 eri-ikäistä vastaajaa eri puolilta Suomea. Verkostoon voi liittyä kuka tahansa, eikä sen jäsenyys velvoita vastaamaan. Liittymällä verkostoon saat tietoa uusimmista keruista ja niiden tuloksista kahdesti vuodessa.

Mitä mieltä olit tästä jutusta?

Kiitos vastauksestasi!
Kiitos vastauksestasi.

Mitä mieltä olit tästä jutusta – Herättää kysymyksiä

Kerro meille ajatuksistasi

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Kiitos vastauksestasi

Vastaa muistitietokeruisiin

Omien kokemusten jakamiseen on maailmassa runsaasti mahdollisuuksia. Miksi vastata arkiston muistitietokeruisiin? Arkistolle suuntautuneen muistitietokirjoittamisen kautta sinusta jää pysyvä jälki, sillä kertomuksesi säilytetään tuleville sukupolville.

Tyttö puhaltaa 2-vuotissyntymäpäiväkakun kynttilöitä.

Paljon onnea vaan!

Keräämme kaikenikäisten muistoja syntymäpäivien viettämisestä. Vastaa 31.5.2024 mennessä!

Ihmisiä lukemassa pöytien äärellä kirjastossa.

Itsenäisen Suomen tieteen historia

Vastausaikaa jatkettu vuoden 2024 loppuun! Tieteentekijä! Kerro elämästäsi ja ympäristöstäsi tieteen ja tutkimuksen maailmassa 31.12.2024 mennessä. Keruu on osa laajempaa Itsenäisen Suomen tieteen historia -hanketta.

Manteleita, banaaneita, mittanauha ja kahden kilon käsipainot.

Laihdutusmuistot

Kerro meille laihdutuskokemuksistasi 30.4.2024 mennessä.

Vanhemmat ja kolme lasta olohuoneessa. 1960-luku. Jällivaara, Pohjois-Ruotsi.

Suuren muuttoliikkeen lapset ja nuoret

Vastausaikaa jatkettu 1.9.2024 saakka! Muutitko lapsena Ruotsiin? Synnyitkö Ruotsissa suomalaiseen perheeseen? Muutitko perheesi mukana Suomeen? Vai kasvoitko aikuiseksi Ruotsissa suomalaistaustaisena nuorena? Kerro meille kokemuksistasi!

Eviva Espanja!

Keräämme muistoja ja kokemuksia pakettimatkoista eri puolille maailmaa. Lähetä vastauksesi 15.8.2024 mennessä!

Ihmisiä heittämässä tähdenmuotoisia konfetteja ilmaan.

Juhlat elämässäni

Mitä juhlia sinä vietät? Millaiset juhlaperinteet ovat sinulle tärkeitä ja rakkaita? Kerro sinulle tärkeimmästä vuoden kierron juhlasta tai juhlista. Vastaa 31.1.2025 mennessä.

Etualalla mangoldeja. Taustalla näkyy punainen aurinkovarjo.

Siirtolapuutarhassa ja viljelypalstalla

Kerro meille muistojasi, kokemuksiasi ja ajatuksiasi elämästä puutarhassa ja mökillä. Voit kertoa nykyhetkestä tai muistella vanhaa.

Nuori siili ruohikolla

Kohtaamisia luonnoneläinten kanssa

Kerro meille arkisista tai yllättävistä kohtaamisista luonnoneläinten kanssa. Vastaa 31.10.2024 mennessä.

Valkoinen pioni, jossa muutama punainen terälehti.

Kuukautisten kaari

Keräämme muistoja ja kokemuksia kuukautisista. Lähetä kirjoituksesi 30.11.2024 mennessä. Arvomme vastanneiden kesken kirjapalkintoja.

Uutiset ja puheenaiheet

20.5.2024 - Uutiset

Uutuuskirja avaa näkymän Euroopan kaupunkien vaihteleviin kielimaisemiin

17.5.2024 - Blogi

The Kalevala – Living Epic Heritage

8.5.2024 - Blogi

Miksi keräämme muistitietoa syntymäpäivistä?