”Kaino Kyrö löytää Brazilian”

Näin kirjoittaa Kaino Kyrö lähtiessään rahtilaivan kyydissä Helsingistä kohti Brasilian Rio de Janeiroa. Hän on matkalla São Paulossa asuvan Nikolaj Ozolinsin luo. He eivät ole vielä tavanneet toisiaan, mutta ovat kyllä olleet tiiviissä kirjeenvaihdossa keskenään. Tältä pitkältä laivamatkalta Kyrö kirjoittaa kaksitoistasivuisen kirjeen Suomeen jääneelle perheelleen. Kirjeessään hän kuvailee kokemuksiaan ja tunteitaan laivalla, yksityiskohtaisesti ja elävästi. Uuden vuoden aaton välipysähdyksen jälkeen Teneriffan saarelta matkaa jatkettaessa Kainon tunnelma on jo keveämpi:

Tutustuin ensimmäisen kerran Kaino Kyröön valmistellessani hänen isänsä, kirkkoherra Adolf Verner Kyrön lasinegatiiveja digitointiin. Pian selvisi, että yksi Pukkilan pappilan kuvissa esiintyvistä lapsista oli Kaino Kyrö, myöhemmin Kyrö-Ozolins, jolta itseltäänkin löytyy arkisto SKS:n kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelmasta. Kyrön arkisto ei edusta perinteisintä kokoelman arkistoaineistoa. Laaja kuva-aineisto on kuitenkin kulttuurihistoriallisesti arvokas, ja isän kautta löytyy yhteys myös muihin kokoelman aineistoihin.

Kaino Kyrön arkistoon kuuluu 29 suurikokoista valokuva-albumia, joiden kuvista valtaosa on matkakuvia 1950–1960-luvuilta, Kainon ja Nikolaj’n yhteisen elämän ajalta. Lisäksi kokoelmaan sisältyy muun muassa inventointitasolle järjestettyä kirjeenvaihtoa sekä kaitafilmi ”Kaino Kyrö löytää Brazilian”. Tässä kirjoituksessa keskityn kokoelman valokuviin sekä muutamiin valokuvia sisältäviin tai valokuviin liittyviin kirjeisiin. Arkistoon kuuluvat valokuvat ovat eläviä ja tarkkanäköisiä. Albumit itsessään ovat nekin harvinaisen suuria, arvokkaan näköisiä esineitä, jotka kertovat valokuvien ja muistojen arvosta kokoajilleen. Kuvien lisäksi albumeihin on liimattu ainakin postikortteja, esitteitä ja ruokalistoja.

Arkistotietojärjestelmään tallennettujen tietojen mukaan Kaino oli Porvoossa vuonna 1920 syntynyt konekirjoittaja ja kirjeenvaihtaja. Vuoden 1950 passiin on merkitty ammatiksi konttoristi. Kirjeiden perusteella Nikolaj on tutustuttaessa 44-vuotias, entinen konsuli ja sittemmin yrityksen johtaja. Alkuun toisilleen vielä tuntemattomat Kaino ja Nikolaj ovat päätyneet keskenään kirjeenvaihtoon mahdollisesti yhteisen tuttavan kautta. Vuonna 1954 kumpikaan ei vielä tiedä, että runsaan vuoden kuluttua he jo jakavat elämäänsä Brasiliassa. Naimisiin he menevät vuoden 1956 kesänä.

19. syyskuuta 1954 päivätyssä, poikkeuksellisen pitkässä kirjeessään Nikolaj jakaa ajatuksiaan ja vuodattaa yksipuolisia tunteitaan rakkautensa kohteeseen – ei kuitenkaan vielä Kainoon. Nikolaj pyytää Kainoa ostamaan tälle Suomessa oleilevalle ystävälleen puolestaan kaksitoista tummanpunaista ruusua. Silti kirjeessä on aistittavissa muutakin, kun Nikolaj pyytää Kainoa lähettämään itsestään mahdollisimman monta kuvaa – mutta ei potretteja, vaan kuvia eri tilanteissa, eri vaatteissa, eri ympäristöissä. Kainon Nikolaj’lle lähettämiä kirjeitä en ole aineistosta löytänyt, mutta Nikolaj’n kirjeet Kainolle ovat avoimia, oivaltavia ja polveilevia. Tuntuu, että kirjoittaja yrittää luoda syvempää tunneyhteyttä niiden vastaanottajaan. Syyskuun 19. lähetetyn kirjeen marginaaleihin on kuitenkin myöhemmin kirjoitettu reunahuomautuksia, vastaväitteitä, jotka luultavasti kertovat omaa tarinaansa Kainon ja Nikolaj’n suhteen alamäistä, tai loppuajoista.

Valokuvat ovat tärkeässä osassa Kainon ja Nikolaj’n tutustuessa toisiinsa. Näin Nikolaj kirjoittaa Kainolle toukokuun 30. päivä vuonna 1955:

Vuonna 1955 kirjeitä São Paulosta Helsinkiin lähetetään useita. Kirjeissään Nikolaj alkaa yhdistellä valokuvia ja tarinallista kerrontaa:

Kirjeillä hän tutustuttaa Kainoa kotikulmiinsa, työpaikkaansa, kävelyreitteihinsä. Ozolins on mukaansatempaava kirjoittaja, joka maalailee myös henkilökuvia elämänsä ihmisistä. Kirjeisiin liimatut kymmenet valokuvat kuvittavat tätä kerrontaa. Nikolaj kutsuu Kainon mukaansa São Paolon arkeen, pyrkii tekemään sen houkuttelevaksi, mutta myös helpottamaan astumista uuteen elinympäristöön. Ja tekee sen ilmeisesti hyvin, sillä Kaino uskaltaa jättää kotinsa ja lähteä Brasiliaan. Kirjeitä katsoessa alkaa miettiä, mitä itse kuvaisi, jos esittelisi elämäänsä toiselle.

Yhteisen elämänsä aikana Kaino ja Nikolaj matkustavat paljon ja kuvaavat toisiaan ja arkeaan. Avaan albumin, jossa on kuvia heidän yhteisestä elämästään Brasiliassa. On kuvia toreilta, kaduilta, karnevaaleista, rannoilta, ravintoloista. Ihmisiä, kasvoja kuvattuna läheltä, koiria ja maisemia. Valoa, joka siivilöityy ja heittää varjoja. Pimeässä lahdenpoukamaa kiertää säihkyvä valonauha, öinen valtatie. Kuvaaja katsoo pimeää maisemaa ja sädehtivää ajorataa yläviistosta, ehkä korkean rakennuksen ylimmistä kerroksista. Seuraavalle aukeamalle on kuvattu varhainen aamu, vasta nouseva aurinko. Repaleiset pilvet heijastuvat mereen. Mustavalkokuvassa auringonnousun värit eivät välity, mutta ne voi silti kokea.

Joukossa on myös vaikeampia kuvia. Esimerkiksi eläintarhassa otettujen kuvien katsominen tuntuu vaikealta, pysäyttää – suuressa mustavalkoisessa valokuvassa leijona katsoo hämärästä kaltereiden välistä suoraan kameraan, kuvaajaan, katsojaan. Valokuva on liimattu keskelle albumin sivua, se ei taistele tilastaan, vaan vaatii täyden huomion.

Avaan albumin, jonka kuvat ovat valtameren ylittävältä laivamatkalta Brasilian São Paulosta kohti Eurooppaa. Laivalla on tarjolla ohjelmaa auringonotosta erilaisiin seurapeleihin, kuten renkaanheittoon, ja pelaajilla näyttää olevan hauskaa. Kannella on pieni uima-allas, jossa kuvanottohetkellä uiskentelee lapsia. Henkilökunta näkyy mukana kuvissa ja laivan arkeen kuuluvissa töissä. Sivuille liimattujen ravintolan ruokalistojen perusteella ruokailuhetket ovat olleet yltäkylläisiä, ja eläytyvä lukija voi melkein maistaa lounaan jälkiruuaksi tarjotun suklaapiirakan ja kermavaahdon.

Yhdessä kuvassa Kaino Kyrö istuu penkillä laivan kannella. On kesäkuu vuonna 1958 ja matkustajat vasta ensimmäistä päivää laivassa. Hän on kääntänyt katseensa olkansa yli kohti kameraa ja sen takana olevaa henkilöä, mahdollisesti Nikolaj’ta. Kannelta on näkymä ympärillä avautuvalle, aavalle merelle. Merellä on sumua ja aukeaman kuvissa rauhallinen tunnelma. Albumin sivuilta voi aistia suolan tuoksun, lämpimän tuulen ja kostean meri-ilman.

Vielä pintapuolinen tutustumiseni Kaino Kyrön arkistoaineistoon jättää paljon avoimia kysymyksiä ja synnyttää halun kuulla lisää. Valokuvat ja kirjeet ovat arkistoaineistona hieno kokonaisuus tutkittavaksi, erilaisista näkökulmista. Kuvat ja kuvaamisen tapa kertovat myös siitä, mitä kaksi ihmistä halusivat muistaa ja ikuistaa elämästään. Lisäksi albumit antavat näkökulman matkailun historiaan.

SKS:n arkisto, kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelma (SKS KIA). Kaino Kyrön arkisto.