Vaikea asiakas puolustautuu

Olen vaikea asiakas. Tiedostan tämän raskaasti joka kerta kun astun Kansanrunousarkiston ovesta sisään. Palvelu on aina ystävällistä ja asiantuntevaa, ja olen siitä yksinomaan kiitollinen. Kyse ei olekaan siitä. Vaan siitä, että kysymykseni ovat sellaisia, joihin arkistojärjestelmää ei ole tarkoitettu vastaamaan. Auta ja opasta siinä sitten.

Olen nimittäin kiinnostunut arkiston roskakoreista. Minua kiinnostaa arkistoon lähetettyjen aineistojen alussa olevat saatesanat ja arkistossa papereihin tehdyt reunahuomautukset, alleviivaukset ja huutomerkit. Kaikki sellainen, jolla ei ole arkistotunnusta. Sellainen, mitä ei löydy luetteloista.

Välillä mietin, miten ihmeessä olen päätynyt tähän jamaan. Lukemaan marginaaleja, tarkkailemaan päiväyksiä ja jälkikirjoituksia. Samassa hetkessä muistan kuitenkin syyn: perinteenkeruun valtimolla ollaan!

Usein juuri pienet, arkiset merkinnät ovat kallisarvoisia, kun haluaa selvittää, mitä kouluja käymättömät kansanihmiset itse ajattelivat tekevänsä, kun he lähettivät vuosikymmeniä sitten Seuralle aineistojaan. Mikä Suomalaisen Kirjallisuuden Seura heille oli? Mitä he ajattelivat lähettämistään aineistoista? Ketä varten he näkivät kaiken sen keräämisen ja kirjaamisen vaivan, huonossa valossa, vähillä kynillä, väsyneinä pitkän työpäivän jälkeen?

Arkiston työntekijöiden aineistoihin aikoinaan tekemät merkinnät kertovat puolestaan toista, yhtä kiinnostavaa tarinaa. Ne ovat dokumentteja siitä, millaista perinnettä arkistossa on pidetty arvokkaana ja mitä taas ei. Kirjeisiin tehdyt merkinnät antavat toisinaan vinkkejä myös päivänpolttavista kiistoista ja aatteellisista asemapaikoista. Vai mitä pitäisi tuumia esimerkiksi siitä, että Martti Haavio (oletettavasti juuri hän) veti painokasta punakynää kirjeeseen, jossa kansankerääjä Frans Leivo epäili marraskuussa 1940 Suomen kykyä sotia voitollisesti itänaapuria vastaan?

Leivo kirjoitti: ”Ainakin luotan, että kaikilla suomalaisilla on niin paljon isänmaan rakkautta, etteivät sotaisin toimiin ryhdy kun emme voi voitollisesti taistella suurvaltoja vastaan, niin silloin olisi kaikki mennyttä, mutta kuten sanon, uskon, että Suomessa sentän saadaan rauhan töissä jo vähittäin edistyä.” Tähän kommenttina kirjeen marginaaliin on vedetty viiva ja vieressä komeilee iso punainen huutomerkki.

Kati Mikkola

Työskentelen SKS:n viestintäjohtajana. Olen uskontotieteestä väitellyt filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston folkloristiikan dosentti. Tutkimuksissani olen tarkastellut muun muassa arkistojen kokoelmapolitiikkaa ja itseoppineita kansanperinteen kerääjiä sekä modernisaatiota, uskonnollisuuden muutosta ja isänmaallisuutta eliitin ja kansan näkökulmista.

Vähäisiä lisiä- blogin tunnus

Kati Mikkolan blogikirjoituksia

Uutiset ja puheenaiheet

28.3.2024 - Blogi

Munia, synkistelyä ja aurinkoa – pääsiäistä silloin ja nyt

Asiakas tutustumassa arkistoaineistoihin. Edessään avoin arkistokotelo ja sen sisällä käsin kirjoitettuja aineistoja nipuissa.
25.3.2024 - Uutiset

SKS:n arkiston Joensuun toimipiste suljettu 23.4. saakka

22.3.2024 - Uutiset

Hae vierailevaksi tutkijaksi SKS:aan tai Tarton residenssiin