Haussa monikielinen Suomi

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura perustettiin vuonna 1831 edistämään suomen kielen ja suomenkielisen kansanperinteen ja kirjallisuuden asemaa. Muilla kielillä välitetyn perinteen osuus kokoelmissa on ollut marginaalinen näihin päiviin saakka. Tämä on merkinnyt sitä, että SKS:n aineistojen perusteella kuvaa suomalaisesta perinteestä ja kulttuurista on rakennettu nimenomaan suomenkielisen perinteen varassa.

Mitä tästä on seurannut? Mikä kaikki on jäänyt näkymättömiin?

Kielipolitiikan ilmeinen seuraus on ollut se, että Suomessa eri kielillä eletty ja koettu elämä näkyy SKS:n arkistoaineistoissa lähinnä kuriositeetteina. Sellainen on esimerkiksi kansanlaulukortiston luokka ”vieraskieliset laulut”, joka sisältää lauluja karjalaksi, ruotsiksi, saameksi, venäjäksi, viroksi ja ”mustalaiskielellä”. Usein kyse on ollut kieltä taitamattomien välittämästä perinteestä, jonkinlaisesta kielellisestä jäljittelystä, jopa parodiasta.

Vaikka monet seuran perustajista ja varhaisista vaikuttajista olivat itse ruotsinkielisiä, jäi heidän oma ruotsinkielinen perinteensä seuralta tallentamatta. Huoli ruotsinkielisen kulttuurin asemasta suomenmielisten tuulien tuiverruksessa vaikutti sittemmin siihen, että ruotsinkielistä kulttuuria vaalimaan perustettiin vuonna 1885 oma seuransa, Svenska litteratursällskapet i Finland eli SLS.

Vuosikymmenten saatossa SKS:n kokoelmiin on päätynyt silti muutakin kuin suomenkielistä aineistoa – ei kuitenkaan kovin paljon. Kansanperinteen kannalta merkittäviä aineistoja ovat esimerkiksi saamelaisen kirjailija ja kansakoulunopettaja Pedar Jalvin (1888–1916) osin saamenkieliset aineistot autonomian ajan lopulta sekä 1960-luvun lopulta alkaen äänitetyt, romanien itsensä laulamat romanikieliset laulut, joita arkiston kokoelmissa on useita kymmeniä.

Viime vuosina arkistossa on pyritty systemaattisesti kartoittamaan kokoelmien saamen- ja romanikielisiä aineistoja. Risto Blomster esittelee paria kiinnostavaa romanikielistä arkistolöytöä maaliskuisessa blogissaan.

Kokonaan oma lukunsa on karjalankielinen perinne. Kalevalamittainen kansanrunoushan on kerätty merkittäviltä osin alueilta, jotka nykyisin luokiteltaisiin karjalankielisiksi ja jotka eivät koskaan ole kuuluneet valtiollisessa mielessä Suomeen. Kysymyksen perinteen kielestä tekee haastavaksi se, että monet kerääjistä kirjasivat perinnettä muistiin tavalla, joka muutti kieltä lähemmäs suomen murteita. Se mikä puhuttuna tai laulettuna oli karjalaa, saattaa paperilla näyttää suomelta.

Suomenkieliseen – ja karjalankieliseen – perinteeseen keskittyminen on tehnyt näkymättömäksi paitsi kielellisen kirjon myös toisen merkittävän kulttuurisen tekijän: monien suomalaisten arkisen ja luontevan kaksikielisyyden. Muistan havahtuneeni tähän lukiessani kansanrunouden kerääjä Maria Österbergin (1866–1936) 1900-luvun alkupuolella arkistolle lähettämiä kirjeitä. Österberg kirjoittaa pariinkin otteeseen lähettävänsä seuralle sekä suomen- että ruotsinkielistä perinnettä. Österbergin perustelu lähetyksilleen on kansankulttuurin kokonaiskuvan kannalta vastaansanomaton:

Mutta koska Lohja on kaksikielinen pitäjä on siellä leikit ja laulut leikitty kahdella kielellä.  Samassa tuvassa on ollut samalla kertaa sekä suomen että ruotsin kielisiä leikkejä ja lauluja, sen tähden olen kirjoittanut muistosta myös muutamia ruotsinkielisiä leikkejä ja lauluja ja lähetän ne yhdessä suomalaisten kanssa.

SKS KRA. Österberg, M. 2. 1909–1931.

Österberg oli kuitenkin tietoinen siitä, että ruotsinkielinen perinne ei kuulunut SKS:n keruuohjelmaan. Tämän vuoksi hän esittää toivomuksen, että ruotsinkieliset aineistot toimitettaisiin ”oikeaan paikkaan”, esimerkiksi ”Ruotsalaiselle Kirjallisuuden Seuralle”. Sinne ne eivät kuitenkaan päätyneet. Sittemmin SKS ja SLS ovat kyllä tehneet yhteistyötä muun muassa julkaisemalla samoja kyselyitä suomeksi ja ruotsiksi, tuoreimpina esimerkkeinä kyselyt Niin kasaria! / Så 1980-tal (2015) ja Minun eduskuntani / Min riksdag (2016).

SKS:n keruusidoksia selaillessa selviää, ettei ruotsinkielistä aineistoa ole kaikissa tapauksissa suinkaan perattu pois arkistoon tulleista lähetyksistä. Myös osa Österbergin lähettämistä ruotsinkielisistä aineistosta sisällytettiin osaksi hänen keräelmiään – toisin kuin hän itse oletti. Toista kotimaista löytyy sidoksista sieltä täältä. Esimerkiksi turkulainen lehtori Heikki Haavio lähetti vuonna 1947 arkistoon koululaisten keräämää perinnettä, joukossa myös parin nuorukaisen kirjaamaa ruotsinkielistä aineistoa. Ruotsia löytyy myös muutamista viime vuosikymmenten keruista ja niistä toimitetuista antologioista.

Uudempien kieli- ja kulttuurivähemmistöjen kertomuksia ryhdyttiin SKS:ssä keräämään 1990-luvulla. Ensimmäinen laaja maahanmuuttajien elämänkertoja koskeva keruuhanke toteutettiin vuonna 1997 yhteistyössä Suvaitsevaan Suomeen -projektin kanssa. Keruuilmoitus julkaistiin suomen lisäksi ruotsiksi, ranskaksi, venäjäksi, albaniaksi, arabiaksi, persiaksi, kurdiksi, vietnamiksi, serbokroatiksi/bosniaksi ja somaliksi. Vastaukset oli mahdollista kirjoittaa omalla äidinkielellään. Elämäkertoja saatiin 73 ja niiden kirjoittajat edustivat 25 kansallisuutta.

Joulukuun alussa julkaistu sähköinen keruualusta Muistikko merkitsee SKS:n keruuhistoriassa jälleen askelta uuteen. Keruualusta on toteutettu kuudella kielellä: arabiaksi, englanniksi, pohjoissaameksi, ruotsiksi, suomeksi ja venäjäksi. Suomen itsenäisyyden juhlavuoteen 2017 tähtäävässä keruussa kartalle paikantuu monikielinen Suomi. Muistikko on muistojen puistikko, jossa voi seikkailla lukemassa tarinoita monella kielellä – ja käydä kirjoittamassa omia tarinoitaan, kielellä millä hyvänsä.

Kati Mikkola

Työskentelen SKS:n viestintäjohtajana. Olen uskontotieteestä väitellyt filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston folkloristiikan dosentti. Tutkimuksissani olen tarkastellut muun muassa arkistojen kokoelmapolitiikkaa ja itseoppineita kansanperinteen kerääjiä sekä modernisaatiota, uskonnollisuuden muutosta ja isänmaallisuutta eliitin ja kansan näkökulmista.

Vähäisiä lisiä- blogin tunnus

Kati Mikkolan blogikirjoituksia

Uutiset ja puheenaiheet

23.2.2024 - Blogi

J. K. Harjun laitapuoli: kuka siellä?

Voimalaitostyömaa
22.2.2024 - Uutiset

Vesivoimarakentamisen muistot: lapsuutta jokivarsilla, työntekoa voimayhtiössä, ympäristöpohdintoja

22.2.2024 - Uutiset 1

Sävelten tyttäret ehdolla Vuoden tiedekirjaksi 2023