Kulttuuriperintö uhkaa kadota bittitaivaan tuuliin

SKS:n arkiston kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelmassa on yli kaksi tuhatta henkilöarkistoa: henkilöpapereita, kirjeenvaihtoa, käsikirjoituksia, päiväkirjoja, valokuvia ja lehtileikkeitä sekä viime vuosikymmeniltä myös ääniteaineistoja. Valtaosa aineistoista on peräisin 1800-luvulta 1900-luvun loppupuolelle. Mutta sitten tapahtui jotain: tietokoneet tulivat ja sähköistivät myös arkistonluovuttajien, kirjailijoiden, tutkijoiden ja kriitikoiden työn. Pari vuosikymmentä on hujahtanut nopeasti tilanteessa, jossa perinteisiä paperiaineistoja syntyy yhä vähemmän, ja tavalliset tutut aineistotyypit, kuten kirjeet ja käsikirjoitukset, syntyvätkin suoraan sähköisinä.

Osa vanhimmista sähkösyntyisistä aineistoista on jo menetetty. Monella on sähköisiä aineistoja 1980- ja 1990-luvuilta lähtien, mutta lerppujen ja korppujen lukemiseen ei enää ole toimivia välineitä tai ohjelmia. Erityisen helposti katoavat myös sähköpostit. Kuka ei olisi menettänyt sähköposteja, joko siivottuaan sähköpostejaan tilan puutteen vuoksi tai yksinkertaisesti vaihdettuaan sähköpostiosoitetta? Vanhaan osoitteeseen jääneet meilit katoavat jossain vaiheessa palvelimilta ikiajoiksi.

Kulttuurialan toimijat julkaisevat tietoverkoissa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kirjailijat julkaisevat paitsi paperimuotoisia kirjoja myös kolumneja ja blogeja, joista suuri osa ei koskaan ilmesty painettuna. Tietoverkossa tekstit ovat kaikkien saatavilla, mutta niiden säilymisestä ei ole takeita. Vanhat blogitekstit katoavat samalla periaatteella kuin sähköpostitkin.

Yksityisarkistoaineistoja säilyttävät Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) ja Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS) ovat tänä vuonna yhteistyössä laatimallaan kyselyllä kartoittaneet, millaisia digitaalisia aineistoja kirjailijan työstä syntyy ja mitä käytäntöjä, laitteita ja ohjelmia kirjailijoilla on käytössä. Kyselyn tarkoitus on auttaa arkistoja suunnittelemaan sähkösyntyisten aineistojen vastaanottoa ja järjestämistä tulevaisuudessa. Kyselyyn vastasi 85 kirjailijaa ja vastaukset vahvistavat, että kirjailijatkin kantavat huolta aineistojensa säilymisestä.

Kyselyn vastaukset vahvistavat sen, minkä moni jo omien tiedostojensa hallinnasta osaa arvata: sähköisten aineistojen säilyttämisen ja varmuuskopioinnin käytännöt ovat moninaisia ja horjuvia. Epävarmuus tiedoston säilymisestä aiheuttaa sen, että kopioimme tiedostoja useampaan paikkaan – joskus samalla, joskus eri nimellä. Näin syntyvää tiedostomassaa on vaikea hallita myöhemmin. Tiedostojen nimeäminen ja järjestäminen on olennaista sen kannalta, että jälkeenpäin tiedämme, mitä sähköisiä aineistoja meille on kertynyt. Myös kontekstitietojen säilyminen olisi tärkeää – mihin aikaan, tilaisuuteen tai työhön jonkin tiedoston tekstisisältö liittyy.

Kirjailijoiden kuten meidän muidenkin ahkerien sosiaalisen median käyttäjien arki ja elämän kohokohdat tallentuvat someen, esimerkiksi Facebookiin ja Instagramiin, mutta näiden sovellusten sisältö on olemassa vain verkossa. Välineet tarjoavat jonkinlaista mahdollisuutta tallentaa ja arkistoida verkkoon kertyvää dataa, mutta aukeavatko tiedostot luettavassa muodossa enää parin vuoden saati vuosikymmenen päästä? Monien arjen muistojen säilyminen on yhtäkkiä somepalvelujen varassa.

Sähköisten aineistojen rinnalla syntyy edelleen myös perinteisiä paperiaineistoja. Sähköiset ja perinteiset aineistot syntyvät yhdessä ja sekoittuvat. Kaunokirjallisia teoksia työstetään usein vuorotellen kynällä ja tietokoneella: muistiinpanot syntyvät käsin, mutta käsikirjoitus tietokoneella, jolta se taas kynällä korjailtavaksi ja kommentoitavaksi tulostetaan. Perinteiset ja sähköiset aineistot liittyvät toisiinsa ja täydentävät toisiaan monin tavoin sen sijaan, että olisivat vain samaa aineistoa eri formaateissa.

Moni kirjailija pitää blogia, ja kyselyssä blogitekstit miellettiin osaksi tuotantoa tai päiväkirjanomaiseksi ideoiden varastoksi. Perinteisistä aineistotyypeistä erityisesti päiväkirja-aineisto on edelleen suurimmaksi osaksi käsinkirjoitettua paperiaineistoa, kun taas valokuvat ja videot ovat pääosin sähköisessä muodossa. Kirjeenvaihto on muuttunut lähes kokonaan sähköiseksi. Vanhoista aineistoista juuri kirjeaineistot ovat tutkijasalissa kaikkein käytetyimpiä, ja siksi huoli sähköpostien säilymisestä on yksi suurimpia sähköisiin aineistoihin liittyviä ongelmia. Myös kustantamojen arkistot ovat vanhastaan tarjonneet tärkeitä tutkimuslähteitä, kirjailijoiden ja kustantajien kirjeenvaihtoa, kirjallisuudentutkijoille ja kulttuurihistorioitsijoille, mutta sähköposteja eivät taida tällä hetkellä arkistoida kustantamotkaan.

Kaikenlaista on yksityisarkistojen talteensaamiseksi tekeillä, niin ohjeita kuin käytännöllisiä suunnitelmiakin, mutta juuri nyt elämme edelleen epävarmaa aikaa. Kirjailijoiden sähköisiä aineistoja koskevat samat ongelmat kuin meidän kaikkien omia henkilöarkistoja. Miten sinä varmuuskopioit arkistoaineistojasi ja nimeät ja järjestät tiedostojasi? Jaa parhaat käytännöt kanssamme!