”Sinä yönä minusta tuli ei-mitään”

Keväällä 2021 SKS:n arkisto järjesti kirjoituskilpailun ja muistitietokeruun otsikolla ”Pakolaismatkalla” (15.1.–15.5.2021). Kirjoituskilpailuun saapui 37 vastausta ja aineistoa kertyi yli 200 sivua. Kokemus monikielisen keruun järjestämisestä ja aineiston käsittelystä opetti meille arkistossa paljon. Alkuperäinen aineisto on kirjoitettu kymmenellä eri kielellä: suomeksi, englanniksi, arabiaksi, persiaksi, turkiksi, kurdiksi, venäjäksi, espanjaksi, albaniaksi ja tigrinjaksi. Kuten kielistä voi päätellä, kirjoituskilpailuun vastanneet ovat eri aikoina ja eri suunnista Suomeen saapuneita ihmisiä. Ennen kaikkea keruu tuotti vaikuttavan aineiston, joka kuvaa pakolaismatkan tehneiden taustoja, yleisiä oloja ja henkilökohtaisia tilanteita lähtömaissa, matkan vaiheita ja Suomeen saapumista.

Aloite Pakolaismatkalla-keruuseen tuli akatemiatutkija Johanna Leinoselta. Alun perin hän ehdotti SKS:lle muistitietokeruuta, jolla kerättäisiin lapsena Suomeen pakolaisina tai turvapaikanhakijoina saapuneiden kertomuksia: lapsille pakolaismatka merkitsee erityisen usein epätietoisuutta matkan syistä tai päämäärästä ja lapsena tehdyllä pakolaismatkalla voi olla kauaskantoinen merkitys ihmisen elämään. Keruun aloittamisen edellä päätimme kuitenkin laajentaa aihetta kaikenikäisiin pakolaismatkan kokeneisiin, jotta vastaajien joukko laajenisi. Samalla päätimme arkistossa kokeilla, miten onnistuisi keruun järjestäminen useammalla kielellä. Kirjoituskutsun julkaiseminen kuudella eri kielellä ja aineiston vastaanottaminen kirjoittajan äidinkielellä, millä tahansa kielellä, ei ole arkiston arkea. Pakolaismatkalla-kirjoituskilpailusta tulikin monella tavalla koetinkivi arkiston vastaanoton ja aineiston käsittelyn prosesseille.

Kääntäminen nousi keskeiseksi kysymykseksi heti keruun suunnitteluvaiheessa. Kirjoituskutsu julkaistiin suomeksi, englanniksi, somaliksi, arabiaksi, persiaksi ja kurdiksi. Kielten valinta perustui toisaalta Suomen kielellisiin vähemmistöihin, toisaalta erityisesti vuonna 2015 ja sen jälkeen Suomeen pakolaisina saapuneiden suurimpiin kieliryhmiin. Vastauksia tuli osin eri kielillä kuin mitä kutsuissa käytettiin: somaliksi emme saaneet yhtään vastausta, sen sijaan saimme vastauksia albaniaksi, espanjaksi ja turkiksi.  Kielten määrä tuotti uusia työvaiheitta: siinä missä pystymme tarkistamaan ruotsin- tai englanninkieliset kirjoituskutsun käännökset arkistossa itse, arabiaksi tai persiaksi tämä ei onnistunut, vaan käännökset piti tarkistuttaa kieltä osaavalla kääntäjällä. Kääntäjän lisäksi piti etsiä käännöksen tarkistaja, lähettää tekstien eri versioita edestakaisin ja lopuksi tehdä korjaukset taittoon, jonka kieltä ei pysty lukemaan eikä työn jälkeä tarkistamaan ennen julkaisemista.

Toinen aineiston monikielisyyteen ja kääntämiseen liittyvä keskeinen haaste oli vastaajien tavoittaminen. Miten onnistua tavoittamaan vieraskielisiä vastaajia, kun valtaosa niin vastausohjeista kuin SKS:n toiminnan kuvauksesta on olemassa vain suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi? Pakolaismatkalla-kirjoituskutsu on esimerkki sellaisesta muistitietokeruusta, jonka potentiaaliset vastaajat eivät seuraa SKS:n viestintäkanavia jo valmiiksi. Vaikka SKS on vakiintunut toimija suomalaisen kulttuurin kentällä, ei moni viime vuosina Suomeen pakolaisena saapunut tiedä, mikä on SKS tai tunne suomalaista tapaa kerätä, arkistoida ja käyttää kirjoitettua muistitietoa. Kirjoituskutsua levitettiinkin erilaisissa verkostoissa ja someryhmissä, ja kutsun levittämisessä auttoi erityisesti kirjallisuudentutkija Mehdi Ghasemi, jonka asiantuntemus ja apu olivat monessa muussakin vaiheessa korvaamattomat.

Arkistotyön suurimmat haasteet kohtasimme, kun keruun päätyttyä toukokuussa 2021 olimme valmiit seuraavaan vaiheeseen, aineiston käännättämiseen. Ennen kuin tähän työhön päästiin, saapuneiden kirjoitusten kielet piti tunnistaa. Verkkolomake, jota olemme aineiston vastaanotossa käyttäneet, ei sisällä kenttää, jossa kysyttäisiin vastauksen kieltä. Mehdi Ghasemi tunnisti valtaosan kielistä, joilla aineistoa oli saapunut, mutta albanian ja tigrinjan kanssa meni hetki ennen kuin olimme varmoja kielestä. Kielten tunnistamisen yhteydessä kävi myös ilmi, että verkkosivujen alusta oli sotkenut oikealta vasemmalle kirjoitettujen tekstien asetukset. Jouduimme pyytämään persian ja arabiankieliset tekstit kirjoittajilta uudestaan, jotta saimme kääntäjille ja arkistoitavaksi korruptoitumattomat versiot.

Myös käännösten saamiseksi jouduimme tekemään erityisjärjestelyitä aineiston käsittelyssä. Tavallisesti aineistoa käsittelee vain arkisto ja poistamme aineistoista vastaajien yhteystiedot ennen sen käyttöön antamista. Kielillä, joita emme osaa lukea, emme pysty poistamaan yhteystietoja tai muutenkaan erikseen arvioimaan käsittelemämme vastauksen sisältöä aineiston arkaluonteisuuden näkökulmasta ennen kääntäjälle lähettämistä. Isoilla käännösfirmoilla tietosuojakäytänteet ja käännettävän aineiston käsittelyyn liittyvät sitoumukset ovat kunnossa, mutta toisaalta kääntäjät ovat tottuneempia kääntämään asia- ja ohjetekstejä kuin pitkiä muistitietokirjoituksia. Muitakin kääntäjiä etsimme ja kyselimme. Yhden tekstin kirjoittaja käänsi kirjoituksensa suomeksi itse. Joistain kielistä kääntäjiä ei lopultakaan löytynyt – tigrinjasta saimme käännöksen englantiin, emme suomeksi.

Yllättäviäkin ongelmia tuli vastaan: ison käännösfirman yhteyshenkilö välitti kääntäjän viestin, jossa tämä kertoi, ettei voi kääntää turkinkielisiä tekstejä, koska ne ovat Turkin valtion terroristeina pitämien ihmisten kirjoittamia. Lopulta turkinkielisten tekstien kääntäminen oli yksi onnistumisista, kun ymmärsimme pyytää kaunokirjallisuuden suomentajaa Tuula Kojoa apuun. Turkinkielisten käännösten laatuun voimme luottaa. Kaikkien tekstien osalta yksi iso kysymys kun oli, mistä saamme oikeasti hyvät käännökset, jotka tekevät alkuperäiselle aineistolle oikeutta myös myöhemmissä vaiheissa, siltä osin kuin käännöksiä käytetään tutkimusaineistona alkuperäisten sijaan. Alkuperäinen aineisto tietysti on käytettävissä käännösten rinnalla, mutta tuskin kenenkään kielitaito riittää lukemaan koko aineistoa alkuperäiskielillä. Käännökset edistävät aineiston käytettävyyttä, mutta pitää muistaa, että niitä ei ole ollut mahdollista tarkistaa sen kannalta, onko sisältö sellainen kuin kirjoittaja on tarkoittanut.

Kaikkien vaiheiden jälkeen saimme aineiston käännettyä noin puoli vuotta suunnitellusta aikataulusta myöhässä. Käännöstenhankintaurakan loppusuora tuntui loputtomalta. Vastausten ja käännösten hallinta eri paikoista tuotti epävarmuutta ja loppuvaiheessa oma näkökulmani aineistoon oli käytännön ongelmien kaventama. Mietin aineistoa öisinkin ja suunnittelin kirjoittavani urakasta muistion, johon kirjaisin kaikki vastaan tulleet vaikeudet ja asiat, joihin emme olleet etukäteen varautuneet.

Lopulta, niin kuin missä tahansa kääntymyskertomuksessa, valaistuminen tapahtui syvimmän epätoivon hetkellä. Tämä vuoden huhtikuun lopulla aineiston vastaanottanut ja viime kädessä järjestänyt arkistotutkija Marja-Leena Jalava kokosi käännökset yhteen tiedostoon, jonka välitin Johanna Leinoselle ja palkintaraatiin mukaan suostuneelle erityisasiantuntija Husein Muhammedille. Illalla istuin sohvalle lukemaan aineistoa.

Sinä yönä minustakin tuli hetkeksi ei-mitään. Pakkasin reppuni yhdessä hetkessä tai valmistelin lähtöä kuukausia niin, että ehdin ensin tuhota kaikki päiväkirjani ja perhevalokuvani. Jonotin bussilippuja, kerjäsin rahaa ja nukuin puistossa vieraassa kaupungissa. Piilottelin tupakansavun täyttämässä asunnossa kaksi päivää, kunnes lähtö tapahtui nopeasti vaarallisilla autonromuilla, joihin pakkauduttiin sattumanvaraisesti. Tapasin ihmisiä, tutustuin heihin, kadotin heidät. Vuoristossa kannoin sylissäni uupuneen vieraan ihmisen nukkuvaksi huumattua pikkulasta, ja puin joenrannalla mustaan jätesäkkiin omaa lastani ennen kuin lähdimme yrittämään joen yli. Lapsi pyytää, että voisimme palata kotiin, eikä hänen katsettaan voi unohtaa.

Nukuin metsässä, kävelin loputtomasti tietä pitkin, ojissa, peltojen yli, eteenpäin. Hetken istuin täpötäyteen ahdetussa veneessä Välimerellä, myrskyssä ja pimeässä. Kohtaus on raamatullinen, veneessä puhutaan kaikkia kieliä. Toiset haluavat Eurooppaan jatkaakseen jihadia, valtaosa haluaa vain jatkaa elämäänsä, päästä rantaan. Rannalla katsoimme taaksemme; on ilta, meri on rauhoittunut ja käsittämättömän kaunis. En tiedä, näkisinkö mitään sellaista enää koskaan. Jouduin vastaanottokeskukseen, jossa puhuin totta tai valehtelin samoista syistä, päästäkseni juuri siinä tilanteessa mihin tahansa eteenpäin, pois epäinhimillisistä oloista. Valintoja oli mahdollista tehdä, mutta tilanteet tulivat nopeasti ja kaikesta oli saatavilla vain epävarmaa tietoa, huhuja. Rautatieasemalla maassa istui kiinniotettuja ihmisiä, samanlaisia pakolaisia kuin minä, ja vältin katsomasta heihin, että saisin vielä jatkaa matkaani.

Onnistuin pääsemään junaan ja hetken olin kuin kuka tahansa eurooppalainen. Ostin kahvin ja jäätelön, puhuin englantia oman äidinkieleni sijaan. Jatkoin matkaa yhä kauemmas pohjoiseen, enemmän tai vähemmän umpimähkään maahan, jossa matkani jo päättyisi, ellei paikallinen poliisiasema olisi mennyt kiinni iltapäivällä neljältä. Illalla vieraan kaupungin katu on niin tyhjä, että vaihdoin vielä kaupunkia. Tyhjyys ja hiljaisuus valvottavat öisin ja matkan vaiheet palaavat mieleen aina uudelleen, vielä vuosia ja vuosikymmeniä myöhemmin. Kirjoittaminen pakottaa elämään ne uudelleen, mutta mahdollistaa myös niiden jakamisen.

Kaikki nämä kokemukset ja loputtoman paljon muuta luen aineistosta, jonka kääntäjien työ on tuonut arkiston käyttäjien ulottuville, tutkimusaineistoksi ja tutustuttavaksi.  

Pakolaismatkalla-muistitietokeruun päätösseminaari järjestettiin SKS:n juhlasalissa 13.6.2022.

Haluan kiittää kaikkia muistitietokeruun toteuttamiseen ja aineiston kääntämiseen osallistuneita kohtaan: kirjoituskilpailun aiheesta kiitän keruun yhteistyökumppani Johanna Leinosta, jonka aloite aihe oli ja jonka kanssa kuljimme läpi kaikki keruun vaiheet. Aineisto on Johannan hankkeen tutkimuskäytössä ensi vuoden loppuun ja sen jälkeen arkistossa vapaasti tutkimuskäytössä vuoden 2024 alusta alkaen. Lisäksi kiitän Mehdi Ghasemia, jonka apu oli ratkaiseva kirjoituskilpailun onnistumiselle, sekä palkintavaiheessa mukaan tullutta Husein Muhammedia, joka auttoi palkittavien tekstien valitsemisessa. Husein – kuten Mehdikin – pystyi myös lukemaan suurta osaa vastauksista niiden alkuperäisellä kielellä. Kääntäjien työ mahdollisti sen ihmeen, että pystymme jakamaan kertomuksiamme toisillemme. Suurin kiitos kuuluu tarinansa jakaneille kirjoittajille. Toivon, että voimme jatkaa yhteistyötä kanssanne myös tulevaisuudessa!