Lukutikun paluu

Vuonna 1978 julkaistiin Mirjam Polkusen, Auli Viikarin ja Pekka Suhosen toimittama teos Lukutikku kirjallisuuden lukijoille, jossa pohditaan lukemisen merkitystä, hahmotellaan erilaisia lukemisen tapoja ja tarjotaan avaimia kaunokirjallisuuden tulkintaan. Teos hienoine nimineen palasi kollektiiviseen tajuntaamme, kun yritimme miettiä otsikkoa toimittamallemme ja keväällä 2026 SKS:n julkaisemalle teokselle, joka esittelee ja kokoaa yhteen ajankohtaista suomalaista empiiristä kirjallisuuden ja lukemisen tutkimusta. Yksi nimi-idea oli ”Lukutikun paluu”, jotta vältyttäisiin kankeahkolta ”empiirisiä menetelmiä” -otsakkeelta.

Mutta mikä ihme on lukutikku? Esimerkiksi Kansallismuseon kokoelmista löytyy oheinen puinen, n. 12 senttimetrin mittainen tikku, jonka kuvaustiedoissa kerrotaan: ”Ällästikku (?), siis lukemista opeteltaessa kirjaimien seuraamiseen käytettävä. Ei näytä käytössä kuluneen. Profiloitu. Pit. 12 sm. Puusta veistetty lukutikku. Tikun pää on veistetty renkaaksi, keskivaiheilla on perhosta muistuttava muoto. Tikun kärki on veistetty teräväpäiseksi. Tikku on mustunut.”

Kirjallisuudentutkijan näkökulmasta museon katalogimerkintä sisältää ilahduttavalla tavalla myös tulkinnallisen elementin: ”Ei näytä käytössä kuluneen.” Lukutikkuja (tai ällästikkuja, aapistikkuja) on valmistettu paitsi puusta, myös esimerkiksi luusta tai messingistä. Niiden tarkoituksena on ollut auttaa aloittelevaa lukijaa seuraamaan kirjaimia ja pysymään oikealla rivillä.

”Lukutikun paluu” olisi ollut kirjallemme sikäli osuva nimi, että teoksessa esitellään tutkimusta niin lukutaidosta ja sen historiasta kuin myös lukemisen vaatimista kognitiivisista prosesseista ja lukijoiden silmänliikkeistä. Samoin lukutikku kytkeytyy teoksessa käsiteltäviin kysymyksiin lukuharrastuksesta ja lukemisen iloista ja hyödyistä olipa kyseessä sitten yksin lukeminen tai lukupiiritoiminta.

Lukutikku tuo mieleen myös kysymyksen mittaamisesta, mihin empiirinen tutkimus helposti liitetään. Mutta miten mitata lukukokemuksen moninaisuutta? Kirjamme tarjoama vastaus tähän on: ei mitenkään. Lukukokemus on jotakin yksilöllistä ja ainutkertaista (et voi astua samaan virtaan kahdesti). Mutta toisin kuin kirjallisuudentutkimuksessa on joskus ajateltu, hyvin paljon muuta voi saada selville lukijoita tutkimalla (esimerkiksi haastattelemalla, havainnoimalla, kyselyillä tai media- ja verkkoaineistoja tutkimalla): esimerkiksi tietoa siitä, mitä lukeminen (ylipäänsä tai yksittäisen teoksen) merkitsee yksilölle tai ryhmille tai millaista lukeminen on arjen elämässä, koulussa ja töissä.

Empiirinen kirjallisuuden ja lukemisen tutkimus: menetelmiä ja käytäntöjä* kokoaa yhteen laajan kirjon lukemista ja kirjallisuutta empiiristen menetelmien avulla tutkivia aloja: kirjallisuuden- ja kielentutkimuksen lisäksi muun muassa historiantutkimusta, kasvatustieteitä, kulttuurintutkimusta, psykologiaa, sosiaalipsykologiaa ja sosiologiaa. Teoksessa esitellään niin laadullisia kuin määrällisiä tutkimusmenetelmiä ja tarkastellaan niin nykypäivän kuin menneisyyden lukijoita ja kirjallisuuteen liittyviä instituutioita (kuten bibliografiat tai lukuaikapalvelut).

Monitieteinen lähtökohta mahdollisti paitsi omien tutkimusmenetelmien ja niiden lähtökohtien esittelyn toisille tutkijoille yli oppiainerajojen, myös keskinäistä oppimista. Me toimittajat saimmekin kirjanteon aikana lukuisia uusia näkökulmia empiiriseen tutkimukseen. Esimerkiksi seuraavanlaisia:

Anna Ovaska: Olin toimitustyötä aloittaessa kytkenyt empiirisen kirjallisuudentutkimuksen hyvin vahvasti lukemisen erilaisten vaikutusten tutkimukseen: miten esimerkiksi lukiessa syntyvät uppoutumisen tai empatian kokemukset rakentuvat – tai miten kaunokirjallisuus ja lukeminen voivat toimia yhteiskunnallisen muutoksen ja aktivismin kimmokkeena? Teoksen tutkimusesimerkit saivat kuitenkin pohtimaan syvemmin esimerkiksi lukutaidon ja lukuharrastuksen poliittisuutta. Myös yksittäisten kaunokirjallisten teosten vastaanottoa tutkiessa on syytä miettiä entistä enemmän sitä, kenellä on ylipäänsä pääsy teksteihin ja mahdollisuus lukea.

Kaiju Harinen: Kirjan kanssatoimittaminen ja lukujen yhteiskirjoittaminen muiden tutkijoiden kanssa avarsivat käsitystäni siitä, kuinka monista eri näkökulmista lukemista ja kirjallisuuden empiiristä tutkimusta voi lähestyä, vaikka tieteenala olisikin samansuuntainen, eri tieteenaloista puhumattakaan. Oman aktivistisen ja sitoutuneen lukupiiritutkimukseni mahdollisimman konkreettinen kuvaus puolestaan opetti minua yhtäältä ymmärtämään tarkemmin, mistä esimerkiksi rasisminvastaisessa lukupiirimenetelmässä pohjimmiltaan on kyse – tiivistäminen auttaa hahmottamaan olennaisen – ja toisaalta tunnistamaan, mitkä empiiriseen kirjallisuudentutkimukseen ja erityisesti lukupiiritoimintaan liittyvät eettiset kysymykset olivat monille tutkijoille yhteisiä.

Eevastiina Kinnunen: Toimittaessa oli todella inspiroivaa perehtyä siihen, miten monipuolisesti tutkimusta on tehty. Tuntui tärkeältä saada myös jakaa toimittajien ja toisten kirjoittajien kanssa kokemuksia tutkimusprosesseihin liittyvistä haasteista ja samalla oppia paljon uutta empiirisen tutkimuksen käytännöistä.

Toni Lahtinen: Teoksen toimittaminen liittyi osaltani ennen kaikkea johtamaani hankkeeseen Kirjallisuus ja lukeminen ilmastokriisin aikakaudella (Koneen Säätiö 2021–25). Hankkeessa selvitettiin sitä, miten nuoret lukevat ilmastonmuutosta käsittelevää fiktiota. Aloittaessamme työmme olimme sangen tietämättömiä empiirisen tutkimuksen käytännöistä ja toteutuksista. Niinpä minua huvittaa ja hävettää Olli Löytyn luku, joka dokumentoi sitä, miten nolojenkin kompastusten kautta tutkijat oppivat uusia polkuja.

Olli Löytty: Kirjassamme minua inspiroi erityisesti Mika Hallilan autoetnografista lukemista käsittelevä artikkeli, joka avasi ainakin suomalaiselle kirjallisuudentutkimukselle toistaiseksi melko vähän kuljetun polun. Tutkijan oman lukukokemuksen analysoiminen saattaa kuulostaa kovin itsekeskeiseltä, jollaista se toki jo määritelmällisesti onkin, mutta parhaimmillaan se auttaa ymmärtämään lukemisen prosessia ja siihen liittyviä tuntemuksia myös yleisemmällä tasolla. Hallilan itsensä likoon laittava tutkimus innostaa takuulla muitakin kokeilemaan. Toinen tutkijan mielikuvitustani kutitellut kirjan tutkimusesimerkki kohdistuu internetin lukuaikapalveluihin ja edustaa näin lukemisen tutkimuksen toista laitaa, laajojen aineistojen tutkimusta. Hanna-Riikka Roineen, Laura Piipon, Ville-Pekka Sorsan ja Esko Suorannan ”lukuaikapalvelukokeessa” esitellään poikkeuksellisen kekseliäs tapa tutkia digitaalisten alustojen käyttöä.

Roosa Suomalainen: Olin kirjaprojektin käynnistyessä tutkinut lukemista väitöskirjassani ja Muuttuva lukijuus -hankkeessa jo parin vuoden ajan. Tämän kirjan työstäminen ja muiden tutkijoiden ja kirjoittajien näkökulmat auttoivat minua sanoittamaan ja täsmentämään oman monitieteisen seikkailuni suhdetta aiempaan tutkimukseen. Projekti herätti myös paljon uusia tutkimusideoita tulevaisuutta varten.

*Olimme lopulta tylsiä ja valitsimme kirjalle otsikon, jolla ei ole kummempia metaforisia ulottuvuuksia.