Sokean Reetan tapaus

Elettiin alkuvuotta 2003. Vehkalahden kunta liitettiin Haminan kaupunkiin. Lakattiin käyttämästä television virityskuvaa. Karjalanpiirakka sai EU:n nimisuojan. Maaliskuussa oli oleva eduskuntavaalit. Irakin uhkaava tilanne herätti yleismaailmallista levottomuutta. Suomen pääministerinä toimi Paavo Lipponen.

Kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki arvosteli poliittisen keskustelun tuoksinassa Lipposta ja hallitusta hätäilystä Irak-kysymyksessä. Lipponen lupasi tukea Irakin jälleenrakennusta mahdollisen sodan jälkeen. Hän sanoi: ”Jäätteenmäen lausunto on tavaton, sillä sokea Reettakin näkee, että siellä on aikamoinen valmistautuminen menossa” (HS 17.1.2003). Mitä tapahtui? Seuraavana aamuna arkistosalissa kävi aikamoinen kuhina.

Kansanrunousarkistossa on harvoin etsitty jotain niin perusteellisen hartaasti. Sananparsikortisto koluttiin reunasta reunaan. Erilaiset sanonnat käytiin tiheällä kammalla lävitse. SKS:n kirjasto hälytettiin kaivelemaan hakuteoksia. Sähköpostiin alkoi virrata tietäviä kommentteja Reetasta ja hänen alkuperästään, sanonnan synnystä ja leviämisestä. Alkuperää haettiin Raamatusta, Platonilta ja Aristoteleelta; toisaalta jäljet johtivat Lipposen entiseen opettajaan, Kuopion lyseon lehtori Uuno Hiltuseen.

Reettaa ei kuitenkaan hevin haluttu luovuttaa pelkästään savolaisten omaisuudeksi. Keskustan Esko Aho esitti teorian, että kyseessä olisi Kaustisilla syntynyt kanteleensoittaja Kreeta Haapasalo. Lähtökohtana pidettiin Arvid Liljelundin maalausta 1885. Ainoa ongelma oli, ettei Haapasalo ollut sokea. Tätä pidettiin savolaisten kierona huumorina. Toisaalta henkilön taustaa haettiin vielä kauempaa: Euroopan ja etenkin Alankomaiden 1500–1600-luvun taiteen sokeista naishahmoista, Pieter Brueghel vanhemman Dulle Grietistä, Goethen Faust -näytelmästä sekä Grimmin sadun Hannusta ja Kertusta. Kyselyjä saivat arkiston ohella mm. Helsingin yliopisto, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kaustisen kansanmusiikkiopisto.

Näin jälkikäteen ajatellen sekä tiedotusvälineiden että yksittäisten ihmisten kiinnostus koko sanontaan tuntuu merkilliseltä. Muutaman kuukauden ajan oli mahdoton olla törmäämättä erilaisiin sokea Reetta -spekulaatioihin. Helsingin Sanomien lisäksi aiheeseen tarttuivat lukemattomat lehdet Suomen Kuvalehdestä Kirkkoon ja kaupunkiin. Ylioppilaslehti väitti, että on löydetty kerrankin aihe, joka saa politiikan sivuille edes muutaman lukijan!

Lopulta Joensuun yliopiston perinteentutkimuksen professori Seppo Knuuttila tyynnytteli kyselijöitä kertomalla, ettei kansan keskuudessa yleisillä sanonnoilla tavallisesti ole yhtä alkuperää. Niin sananparsien, tarinoiden kuin kaskujenkin henkilönimet muuttuvat ajasta ja paikasta toiseen. Sanonnalla on kaksi mahdollista merkitystä: joko kysymys on itsestään selvästä asiasta tai sitten valheesta. Vanha arvoitus valheesta: ”Sokea näki jäniksen, halvattu juoksi sen kiinni, alaston pisti taskuunsa.” Ja arkistostakin löytyi lopulta eräänlainen toisinto: Sokia Liisa näki suden, mykkä Kreeta meni ja hölötti sen ympäri kyliä (SKS KRA. Kaustinen 1936).

Matti Kuusi kirjoitti (Sanalaskut ja puheenparret, 1954): ”Sananparsisto on suomalaisen folkloren viheriöivin juuriverso”. Outi Lauhakankaan mukaan nykyisen media-aikakauden nopeassa verkottuneessa viestinnässä jokin persoonallinen ja samalla yhteiseksi koettu ilmaus saattaa levitä tiedotusvälineiden avulla ja elää pitkäänkin. Esimerkkeinä Lauhakangas mainitsee hiihtäjä Marjo Matikaisen huudahduksen Havuja, perkele! tai Paavo Lipposen Nahkurin orsilla tavataan! (Puheesta ihminen tunnetaan, 2004).

Helsingin Sanomien toimittaja Jaakko Hautamäen mielestä ”Pohdinta levisi jossakin Nakkilan kirkon vaiheilla kuin varpusparvi. Joku arveli Reetan ehkä nähneen, kun eno putosi veteen. Yksi päätti lopulta, ettei vanha Erkkikään tiedä Reetan taustoja” (HS 25.1.2003).  Mahtaakohan Outi Lauhakankaan uunituore sananparsiopas Parempi pyy ratkaista koko arvoituksen?