Istun kirjallisuusarkiston keittiössä kahvilla ja katselen sisäpihalle. Ulkona kirkuvat lokit vievät ajatukset melkein kymmenen vuoden takaiseen kevääseen, jolloin olin harjoittelijana kirjallsuusarkistossa; silloin vastapäisen talon rännissä oli lokinpesä, jonka tapahtumia seurasimme päivästä toiseen. Intensiivinen, tärkeä kevät, jonka tapahtumista muistan yhtäkkiä paljon. Tämä on erityinen paikka, ajattelen.

Muutama vuosi sitten ilmestyi erityisen hieno kirja Helsingistä, Naisten Helsinki (Kvinnornas Helsingfors, Schildts 2010), kulttuurihistoriallinen opas Helsinkiin. Hankkeen takana olevan kulttuurifeministisen työryhmän esipuheessa sanotaan, että kirjalla on kaksi päähenkilöä, Helsinki ja kaupunkitilassa toimiva nainen.

Kirjaan liittyy myös verkkoaineisto, Freja Bäckmanin A Very Special Place -haastattelukokonaisuus. Bäckmanin taideprojekti koostuu haastatteluista, joita hän on tehnyt eri puolilla Helsinkiä. Äänityksissä naiset kertovat, millaisia kokemuksia ja ajatuksia johonkin tiettyyn paikkaan kaupungissa liittyy. Haastatteluissa kyseisen paikan äänimaisema yhdistyy henkilökohtaisiin kertomuksiin paikan merkityksestä.

Idea on hieno. Haastatellut naiset kertovat kiehtovasti siitä, miten ainutkertaiset ja toistuvat kokemukset muokkaavat arkista havainnointia ja millä tavalla jokapäiväinen kaupungissa liikkuminen voi saada uusia ulottuvuuksia sen myötä, että katselee ympärilleen tietoisesti. He kuvailevat, miten ovat löytäneet kaupungista uusia paikkoja, tiloja, joissa kaupunkitilasta avautuu ennenkokematon puoli. Kuunnellessa alkaa heti tehdä mieli tutkimusmatkailla itsekin, ja toisaalta miettiä omaa sisäistä kaupungin karttaa. Missä on rauhallinen paikka olla yksin ja ajatella omiaan? Mikä on hyvä paikka kävellä ja keskustella parhaan ystävän kanssa? Missä on tavannut jonkun merkityksellisen ihmisen? Mikä paikka yhdistyy johonkin tiettyyn ainutlaatuiseen tilanteeseen, ja mikä johonkin elämänvaiheeseen? Millaisia muistoja tai tunnelmia paikkoihin liittyy? Millaisia haaveita oli, ja miten ne toteutuivat?

Haastateltujen kertomukset paljastavat kiehtovasti myös kaupunkitilassa tapahtuvan muutoksen, jota pohtivat monet Naisten Helsinki -kirjan artikkelitkin. Kirjan teksteistä useat kiinnittyvät mieleen painuneisiin tapahtumiin, yksityisiin tunnelmiin sellaisilla hetkillä, kun jotain merkityksellistä oli muuttumassa yhteisesti jaetussa todellisuudessa. Kirjan artikkelit, samoin kuin haastattelut, saavat miettimään kaupunkitilan kiehtovaa erityisluonnetta. Kaupunki, joka on täynnä ihmisiä, on lähtökohtaisesti jaettua tilaa, ja kuitenkin jokaisella on sen yksittäisistä paikoista omia, erityisiä kokemuksia.

Muistot, ajatukset ja mielikuvat kiinnittyvät myös ulkoisiin seikkoihin kuten säähän, vuorokauden- ja vuodenaikoihin. Kun olin harjoittelussa, oli kevät, aamuaurinko paistoi vastapäisen talon seinään samassa kulmassa ja lokit kirkuivat, niin kuin ne tekevät nytkin. Niidenkin herättämät ajatukset ovat yksityisiä, mutta kokemus juuri lokkien kuulumisesta kevään äänimaisemaan varmasti yhteinen. Kaupunkitilan kokemissa yksityinen ja jaettu, ainutkertainen ja toistuva, kietoutuvat yhteen.

Mihin paikkaan sinun tarinasi liittyisi? Nauttikaa keväisestä Helsingistä!