Alushousut arvossaan

Keskustelimme kurssilla opiskelijoiden kanssa kirjailijoiden käsikirjoitusten ja kirjeiden myymisestä antikvariaateissa. Henkilökohtaiset jäämistöt vaihtavat omistajaa kuolinpesien huutokaupoissa, ja kirjojen mukana myyntiin päätyy joskus myös alkuperäisiä kirjeitä ja käsikirjoitusaineistoja.

Kollega Tarja Soiniola kertoi opettavaisen tarinan isoisoisoäitinsä alushousuista. Äidinäidin isoäidiltä oli jäänyt perinnöksi naisten alushousut, kietaisumallia, koruommellut ja lahjepitsein koristetut. Suvussa kulkeneet alushousut Tarja oli äitinsä kanssa luovuttanut käsityömuseoon. Luovutus käsitti suvun tekstiiliperintöä kahden sadan vuoden ajalta vanhoista jugend-verhoista tekstiilityönopettajana toimineen äidin 1950-luvun seminaarimateriaaleihin, joihin kuului mm. kaksi kansiota tietoa silitysvirheistä.

Museossa alushousuista, joihin liittyy tunnearvoa ja jotka ovat mitä suurimmassa määrin yksityinen esine, tulee yhteistä kulttuuriperintöä. Perustelut museoon luovuttamiselle ovat vastaan panemattomat: vain museossa alushousut, alushousujen tekijän kädenjälki ja osaaminen, säilyvät jälkipolville.

Arkistoaineistoihin pätee sama logiikka. Yksityishenkilöiden laatikoissa ja komeroissa aarteina vaalitut ainutlaatuiset käsikirjoitukset, luonnokset, päiväkirjat eivät yleensä saa ansaitsemaansa kohtelua. Arkistoissa aineistoista huolehditaan ammattimaisesti, ja aineisto luetteloidaan ja säilytetään kokonaisuutena sen sijaan, että se hajoaisi sinne tänne maailmalle. Kokonaisuuden tietosisältö ja kulttuurihistoriallinen arvo on suurempi kuin osien yksinään, vaikka rahallista arvoa aineistoilla olisikin enemmän yksittäin myytynä.

Aina kirjeille tai käsikirjoituksille ei löydy ostajaa, mutta antikvariaatissa saatetaan käydä myös vain katsomassa alkuperäistä nimikirjoitusta, kirjailijan käsialaa. Sekin on yksi tapa tutustua kulttuuriperintöön. Antikvariaatti ei kuitenkaan ole museo tai arkisto. Yksityisomistukseen päätynyt aineisto ei ole yleisön ulottuvilla, niin kuin alushousut museossa, eikä tutkimuksen käytettävissä.

Muistiorganisaatioiden tehtävä on kulttuuriperinnön tallentaminen, esillä pitäminen, säilyttäminen ja käytön mahdollistaminen. Luovutettaessa alkuperäisaineistoja – alushousuja tai käsikirjoituksia – myös niitä koskevaa muistitietoa yritetään saada talteen. Ilman muistitietoa aineiston historia hämärtyy, mitä tapahtuu myös aineistojen kiertäessä ostajalta toiselle.

Myös isoisoisoäidin alushousuissa historia ja suvun vaiheet kietoutuvat yhteen. Alushousuihin ovat jättäneet jälkensä myöhemmät sukupolvet: Tarjan äiti Lea Soiniola arvelee, että housukorjausten suuret päärmepistot ovat Helena Kunitsinin, hänen mumminsa tekemiä. Helena Kunitsin (Elena Ivanintytär Surenkina) syntyi vuonna 1866 ja kuoli 1957 Helsingissä. Hänen aviomiehensä Aleksander Vasilinpoika Kunitsin oli kauppias Raivolassa. Jäätyään leskeksi 1911 Helena hoiti asemaa vastapäätä sijainnutta kauppaa ja kahtatoista lastaan Raivolassa, kunnes joutui sodan takia lähtemään sieltä.

Viimeisinä elinvuosinaan Helsingissä Helena korjasi itse tekstiilejään, jopa halkaisi lakanat kahtia ja päärmäsi reunat, koska pienemmät kappaleet oli helpompi käsitellä pyykissä. ”Isoihin pistoihin vaikutti paitsi heikentynyt näkö myös se, että ne on ommeltu parsinneulalla. Hän halusi loppuun asti tehdä kaiken itse huolimatta siitä, että hänellä oli hoitaja-seuralainen, josta aina halusi eroon tekemällä tämän elämän hankalaksi”, Tarjan äiti kertoo.

Alushousuihinkin liittyy tarinoita historiasta ja ihmissielun edesottamuksista. Oletko tullut ajatelleeksi, millaisia tarinoita sinun kaapeistasi ja laatikoistasi löytyy? Ehkä kannattaisi luovuttaa ne talteen arkistoon.