Amengo Museum! Meidän museo!

Tänään perjantaina 12.4. kello 13 Kansallismuseon keskihallin kattoon – heti Akseli Gallen-Kallelan maalaamien Kalevala-aiheisten kattofreskojen viereen – heijastetaan takuulla jotain erityistä ja merkityksellistä: Amengo museum! Meidän museo!

Kansallismuseossa järjestettävän romanikulttuurin tapahtuman nimeksi Amengo museum! on hieno monella tapaa. Tapahtumaa järjestävien romanien suulla lausuttuna se on tunnustus pääväestön suuntaan siitä, että yhteistyön avaimia sovitellaan suljettujen ovien lukkoihin. Se on myös samalla muistutus siitä, että toimijat yhdessä – romanit ja pääväestö – voivat joka päivä olla uudelleen haastamassa paikallisesti ja kansallisesti muistiorganisaatioiden toimintaa tekemällä näkymätöntä enemmän näkyväksi. Amengo museum! -nimellä on romanikielisenä ilmauksena kuitenkin oma viestinsä erityisesti romaniväestölle.

Amengo museum! on suunnattu sekä pääväestölle että romaneille. Nimeä voi peilata Kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttilan sanoihin ja lupauksiin tapahtuman tiedotteissa: ”Yhteistyö romanien ja Suomen kansallismuseon välillä on ensiarvoisen tärkeää, jotta voimme parantaa romanien rikkaan kulttuuriperinnön tallentamista ja tuntemusta laajempien yleisöjen piirissä. Perjantain tapahtuma Amengo museum! eli ’meidän museo’ muistuttaa myös kansallisen kulttuurimme monimuotoisuudesta.” Nämä ajatukset konkretisoituvat ehkä parhaiten Kansallismuseon lupauksessa siitä, että tapahtuma toimii starttina romanien esineellisen kulttuuriperinnön tallennukselle nykydokumentoinnin keinoin.

Tapahtuman romanikielisen nimen viesti on kuitenkin samalla suunnattu nimenomaan romaniväestölle. Senhän osoittaa tietysti jo nimen romanikielisyys. Kyse ei ole järjestäjätahojen, järjestöjen tai pienten pääkaupunkilaisten piirien omasta projektista. Kyse on siitä, että sanat Amengo museum! suunnataan koko romaniväestölle. Kulttuuriperinnöstä huolehtiminen on jokaisen oma tehtävä – valitsemallaan tavalla. Se voi olla aineellisen tai aineettoman perinnön vaalimista omassa perhe-elämässä tai osallistumista kulttuuriperintöhankkeisiin ja yhteiseen aiheesta käytävään keskusteluun. On hyvä muistaa, että tähän keskusteluun tarvitaan usein keskustelijoita sekä romani- että pääväestöstä – emme edes tiedä vielä kaikkia tapoja, joilla ratkoa näitä kysymyksiä ja edistää näkymättömän näkyväksi tekemistä.

Kerron esimerkin. Kansallismuseo kutsui alkukeväästä eri alojen asiantuntijoita keskustelutilaisuuteen, jossa haettiin näkökulmia perusnäyttelyn uudistamiseen. Monelle meistä mukana olleista tapaamiseen liittynyt kierros Kansallismuseon perusnäyttelyssä monialaisen asiantuntijajoukon kanssa oli todellinen elämys. Kun siirryttiin 1800-luvun säätyläiskodista talonpoikaiseen tupaan, innostuivat romaniedustajat kertomaan ja kuvittelemaan, millaisissa ympäristöissä saman kylän kaaleet elelivät, mitä he ajattelivat, miten toimivat, mitä tunsivat. Ja sama ristiinvalotus tapahtui tässä tapaamisessa samanaikaisesti monesta eri suunnasta. Kierros oli kerrassaan häkellyttävä monikerroksinen opaskierros! Suosittelen kokeilemaan.

Kansallismuseon Amengo museum! -tapahtumassa näitä näkökulmia sanallistetaan kello 13.30 alkaen Kansallismuseon auditoriossa järjestettävässä paneelikeskustelussa Näkymättömästä näkyväksi – kulttuuriperinnön keruun ja tallentamisen tavoitteet. Paneelissa keskustellaan romanien kulttuuriperinnön tallentamisesta ja julkaisemisesta, niiden ehdoista ja siitä, miten romaniväestön oma ääni saadaan asiassa kuuluviin. Yhtenä keskustelun aiheena on myös museotoiminta: tarvitaanko romanikulttuurille omaa museota ja mitä jo olemassa olevat museot voisivat tehdä enemmän. Keskustelua käydään myös kulttuuriperintöhankkeiden toiminnasta ja yhteistyöstä romanien ja pääväestön välillä: mitä se vaatii, mitä se antaa, mitä se ottaa? Mukana keskustelemassa ovat Hilja Grönfors (Vanhojen kaaleenlaulujen oppikirjan tekijä), Satu Blomerus, Helena Korpela ja Seija Roth (Kulje kanssamme – Suomen romanien historiaa lapsille -kirjan tekijät) sekä Katarina Lillqvist (Romanikulttuurin museo -hanke).